On ollut melkoinen kevät. Kaikki alkoi koronasta ja sen mukanaan tuomista rajoituksista ja muutoksista elämään. Totuimme treenittömään ja kisattomaan elämään yllättävän helposti. Kaikki kotitreenisuunnitelmatkin jäivät toteuttamatta, kun totaalilomailu vei mukanaan. Aikaa on toki kulunut myös pariin muuttoon ja uuden asunnon remontointiin.

Tiistaina 21.4. varasin Luulle ajan anaalirauhasten tyhjennykseen. Sillä oli ollut jo pitkin talvea välillä hankaluuksia kakkaamisen kanssa. Se joutui yrittämään vähän kauemmin, vähän useammin ja kakkaa tuli kerralla vähän vähemmän. Oireet olivat alkaneet tosi vähitellen, mutta keväällä ne pahenivat siihen pisteeseen, että sain aikaiseksi viedä sen lääkäriin. Ja ajattelin vain anaalirauhasten olevan ihan tukossa tai jotain. Lääkäri tunnusteli Luun takaliston ja totesi, että anaaleissa ei kyllä ole mitään.

Mutta peräaukossa tuntuu joku patti.

Peräsuolta tuseeratessa tunnettavissa heti peräaukon jälkeen konsistenssiltaan normaalia kiinteämpi alue, ei ihan tarkkarajainen eikä kokoa ole helppo arvioida. Koira ilmaisee epämukavuutta/kipua tämän alueen palpaatiossa. Syvemmällä sormella ei tunneta normaalista poikkeavaa.

Saimme heti seuraavaksi päiväksi ajan jatkotutkimuksiin "pyllyekspertti" Juliska Haapanen-Kalliolle. Juliska kopeloi Luun harmiksi peräaukkoa pitkään ja hartaasti. Lopulta käytiin läpi lista enemmän ja vähemmän huonoja vaihtoehtoja siitä, mikä uudismuodostuma voi olla ja mitä siitä seuraa. Tuntui kyllä, että lähinnä niitä enemmän huonoja. Tästä en tosin muista juuri mitään, koska kaikki alkoi vaan vilistä ympärillä ja olisin halunnut herätä omasta turvallisesta sängystä.

Peräaukolla todetaan uudismuodostuma, jonka sisällä vasemman puoleinen anaalirauhanen on. Uudismuodostuma kaartuu peräaukon yläpuolelle. Uudismuodostuma vaikuttaisi olevan suolen limakalvon alapuolella ja tällä hetkellä todennäköisimmin peräsuolesta tuleva veri johtuu uudismuodostuman ahtauttavan vaikutuksen aiheuttamasta mekaanisesta ongelmasta.

Peräaukon alueen kasvaimet ovat usein pahanlaatuisia, mutta niiden leviämisvauhti ei usein ole kovin nopea ennenkuin kasvaimiin kosketaan. Tästä syystä biopsioita tai ohutneulanäytteitä ei suositella. Koska vaihtoehtoina on leikkausyritys tai lopetus, on leikkausyritys riskeistä mielekäs. Riskinä on, että kasvain on pahanlaatuinen ja sitä ei välttämättä saada pysäytettyä tai ulosteen pidätyskyvyn ongelmat peräaukon hermotuksen vaurioituessa.

LeikkausYRITYS tai eutanasia. Kaksi päivää aikaisemmin minulla oli loistokuntoinen 10-vuotias, joka vasta aloitteli eläkeharrastuksiaan. Täysin terve ja täynnä elämäniloa oleva koira, jolla oli vaan välillä kakka tiukassa. Ja nyt sille annettiin kaksi vaihtoehtoa: leikkausyritys tai eutanasia. Selvää oli, että valitsimme leikkauksen ja sille varattiin aika seuraavan viikon tiistaiksi.

Viikon ajaksi Luu sai ruokansa oheen kuitulisän, joka onneksi vähän helpottikin kakka-asioita. Luu voi muutenkin ihan mainiosti, paljon paremmin kuin hermoraunio omistajansa. Kauhukuvat vilisivät päässä. Eniten pelkäsin sitä, että kasvain on sellaisessa paikassa, että sitä ei pysty mitenkään leikkaamaan. Eniten toivoin sitä, että saan Luun vielä leikkauksen jälkeen kotiin. Yritimme nauttia päivistä ja hetkistä ennen leikkausta. Käytiin Katin ja poikien kanssa kimppalenkillä uusissa maastoissa ja käytiin jäljestämässä. Koko ajan mieltä kuitenkin ahdisti ajatus, että yhtäkkiä minun täysin terve ja hyväkuntoinen koirani on kuolemansairas ja saatan menettää sen.

Leikkauspäivänä 28.4. matkalla eläinlääkäriin tuntui, että en saa henkeä. Luu rauhoitettiin, toivotin sille tsemppiä ja lähdettiin kotiin panikoimaan. Odottaminen on kamalaa. Tämmöisten uutisten odottaminen ehkä kamalinta. Puhelin soikin yllättävän pian. Liian pian. Se oli Juliska, joka kertoi hyvin huolestuneella äänellä, että tilanne on pahentunut viime viikosta. Siis kuudessa päivässä.

Luu tuli vastaanotolle peräaukon vieressä olevan uudismuodostuman poistoon. Tilanne on pahentunut viime viikosta. Oikealla puolella todetaan kaksi pientä massaa, jotka liittyvät anaalirauhaseen. Näitä ei ollut vielä viikko sitten. Vasemmalla puolella peräaukkoa oleva massa on kasvanut sekä anaalirauhasesta alaspäin että peräsuolen seinämässä eteenpäin. Peräsuolen limakalvo tuntuu epätasaisena vasemmalla puolella. Peräsuoli on voimakkaasti ahtautunut. Muutosnopeus on ennusteellisesti huono.

"Yritetäänkö silti?" Haluan uskoa, että jos Luu olisi voinut valita, se olisi valinnut yrittämisen. Tilanne oli huono, mutta ei täysin toivoton, ja me takerruttiin jälkimmäiseen.

Leikkauksen piti alunperin loppua kolmelta. Vähän ennen viittä hoitaja soitti, että leikkaus on vielä vähän kesken. Ja että massa oli saatu leikattua silmämääräisesti pois. Se oli tilanteeseen nähden hyvä uutinen. Ensimmäinen sellainen. Seitsemän aikaan pääsimme hakemaan Luun kotiin. Oli ihana nähdä se! Luu oli tietenkin vielä aivan lääkepöllyssä, mutta tunnisti sentään meidät ja heilutti vähän häntääkin.

Kuitenkin leikkausyritys on ainoa mahdollisuus hoitaa asia. Puhelinkeskustelussa omistajan kanssa päädyttiin muuttamaan aiempaa leikkaussuunnitelmaa siten, että poistetaan massan lisäksi myös oikean puoleinen anaalirauhanen. Vasemmalta jouduttiin peräaukkoa sekä peräsuolta n. 6 cm:n matkalta poistamaan n. puolet. Peräsuolen luumen on ahtaasta kohdasta n. pikkurillin paksuinen, eli uloste pääsee ulos vain varsin löysänä tavarana. Mikäli kasvaimen puolesta elämä jatkuu, joustaa kudos kyllä ajan kanssa jonkin verran. Koska peräaukosta suuri osa jouduttiin rakentamaan uudestaan, peräsuolen limakalvo näkyy peräaukosta ja tulee aiheuttamaan limakalvon kuivumisongelmaa. Mikäli kasvain on saatu poistettua kokonaan ja paraneminen edistyy, voidaan tarvittaessa tehdä korjausleikkaus parin kuukauden kuluttua tilanteen helpottamiseksi. Siihen asti peräaukko ja siitä näkyvä limakalvopoimu pestään aina kakkaamisen jälkeen kuitenkin vähintään 2-3 kertaa päivässä ja rasvataan Bepanthen-salvalla.

Loppuillan istuin Luun seurana kylppärin lattialla ja mietin, mitä olen mennyt tekemään. Kärsiikö Luu liikaa? Miten meidän käy? Miksi juuri sille täytyi käydä näin?

Ensimmäiset päivät kuluivat keskittyessä akuuttiin toipumiseen. Ensimmäisinä öinä Luu oli levoton ja heräsin itsekin varmasti joka kerta sen vaihtaessa asentoa toipilasaitauksessaan. Leikkauspäivän jälkeisenä aamuna sain onneksi tavata tutun Luun, kun se tervehti iloisesti, oli lähdössä tohinalla aamulenkille ja söi hyvällä ruokahalulla aamupalan. Kävimme vielä asemalla hakemassa yhden opiaattipiikin ja maksamassa laskun (kiitos kerrankin vakuutukselle!).

Seuraavaksi jännitettiin ensimmäistä kakkaa. Annostelin Luun ruokaan reilulla kädellä Fiboria ja Dupholacia ja pelkäsin silti, että kakka on liian kovaa. Leikkauksen jälkeisenä päivänä ei tullut vielä mitään, mutta takana oli toki reilu paastokin. Seuraavana aamuna Luu oli jo sen näköinen, että hakisi paikkaa, mutta ei vielä kunnolla yrittänyt. Sisälle alkoi ilmestyä pieniä tahroja Luun makuupaikalle ja myöhemmin päivällä SE sitten tuli. Harvoin on koiranomistaja niin iloinen isosta, löysästä kakasta!

Päivä päivältä Luu voi paremmin. Koirien toipumiskyky isoistakin operaatioista on kyllä uskomaton! Jo muutama päivä leikkauksen jälkeen Luu alkoi haastaa meitä leikkimään, hyppäsi sänkyyn, piehtaroi ja leikki leluilla valtava tötterönsä viuhuen. Kakkatahroja sai jonkun verran siivoilla sisältäkin ja muutamana ensimmäisenä yönä piti rampata ulkona. Aloin olla aika zombie kaikesta stressistä ja valvotuista öistä.

Kun toistaiseksi pahimmasta oli selvitty, hiipi mieleen tulevat patologin tulokset. Ne saatiinkin viikon päästä leikkauksesta. Uutinen ei ollut yllätys, mutta kai sitä viimeiseen asti toivoo pientä ihmettä, jonka vasta lääkärin sanat murskaavat. Pahanlaatuinen adenokarsinooma. Leviää todella helposti. On todennäköisempää, että kasvain uusii kuin että se ei uusi. "Olen pahoillani."

13 päivää leikkauksesta, maanantaina 11.5. klo 13 Luulle oli varattu aika tikkienpoistoon ja ensimmäiseen kontrolliin. Viikonloppuna Luulla alkoivat taas kakkavaikeudet. Kakka oli kulkenut leikkauksen jälkeen täysin ongelmitta, mutta perjantaiaamuna kävi ensimmäisen kerran niin, että mitään ei yrityksestä huolimatta tullut. Illalla sitä itseään tuli sitten taas ihan kunnolla, mutta lauantaina vain ihan pieniä määriä ja sunnuntaina ei käytännössä mitään. Tiedättekö sen tunteen, kun jostain on vaan ihan varma? Sen vaan tietää? Tiesin, että kasvain on uusinut, kasvanut räjähdysmäisesti ja Luu jäisi maanantaina eläinlääkäriin. Olin murheen murtama, surullinen ja samalla vähän raivonakin siitä, että Luu joutuisi viettämään kaksi viimeistä viikkoaan tötterö päässä tikkejä varoen ja lähipusikoissa ulkoillen. Että se ei pääsisi enää juoksemaan ja tekemään kaikkia kivoja juttuja. Että se ei pääsisi muuttamaan uuteen kotiin ja saisi vihdoin omaa pihaa. Että se ei pääsisi enää uimaan. Toivoin, että voisin saada sen vielä edes päiväksi kotiin. Että se saisi juosta metsässä. Mutta sekin tuntui jo niin epätodennäköiseltä, että otin siitä aamulla viimeisiä kuvia ja huolehdin, että lääkäriin tulee mukaan lelu ja nameja.

Aamulla satoi luntakin kuin päivän erityisyyttä ja harmautta korostaakseen.

Kerroin Juliskalle heti kakkavaikeuksista ja tunnelma oli lievästi ilmaistuna alakuloinen. Luu tutkittiin ja se tuntui kestävän ikuisuuden. Vaikka olinkin jo niin varma, että en oikeastaan tarvinnut vastausta, niin odotin niitä sanoja. Niitä viimeisiä huonoja uutisia tässä tarinassa.

Mutta: "Ei täällä tunnu mitään." Ei mitään, ei kasvainta, vain pehmeää kakkaa, jonka pitäisi kyllä päästä tulemaan ulos. Minä olin väärässä ja Luu oli reipas ja kiltti potilas, kun kopeloinnin jälkeen siltä napsittiin tikit pois. Sen jälkeen päästiin kotiin! Seuraava kontrolli sovittiin kuukauden päähän. En usko yliluonnolliseen, mutta sattuma aiheuttaa joskus mieleenpainuvia tilanteita. Kun ajettiin lääkäristä kotiin, aamuinen lumisade oli vaihtunut keväiseksi auringonpaisteeksi. Luun elämä oli edelleen vain ohuen langan varassa, mutta siinä se heilui ja minun oli ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon kevyt hengittää.

Ja sitä kakkaa alkoi taas tulla heti eläinlääkärin pihamaalle. Ilmeisesti tikit olivat tuntuneet jo liian ikäviltä tai sitten kakka oli vaan mennyt hetkellisesti liian kovaksi. Näitä tilapäisiä ummetuksia on tullut sittemminkin ja suolentoiminta-asioita opetellaan edelleen ihan käytännön tutkimuksilla. Muuten Luu voi erinomaisesti, ei voisi uskoa, mitä se on käynyt läpi. Enkä voi oikein vieläkään uskoa, että samaan aikaan se on edelleen täällä vain jatkoajalla ja se voidaan viedä minulta pois milloin vaan. Onneksi Luu ei mieti näin synkkiä vaan hallitsee ihmisiä paremmin elämän syvimmän tarkoituksen - hetkessä elämisen. Täysillä, tottakai.