Yhtenä päivänä se aiheuttaa harmaita hiuksia, hammasten kiristelyä, verta, hikeä ja lähes kyyneleitäkin. Toisena ylittää itsensä ja kaikki sille asetetut oletukset moninkertaisesti. Ensin se tottelee itsensä maajoukkueeseen. Sitten se liitää kovaa ja korkealta agilityn 3-luokkaan, tuplanollalla, kuudenkymmenenneljän 1- ja 2-luokan startin jälkeen.

Luu <3

Kisat käytiin Janakkalassa. Matkaseuraksi ja vertaistueksi saatiin Paula ja Maisa. Tommi oli tekemässä tuomariharjoitteluja ja tuomaroi kaikki kolme kakkosten rataa, Johannan valvovien silmien alla.

Agiradalla aloitettiin. Ei mikään läpihuutojuttu. Muutama kohta mietitytti, varsinkin rimojen takia. Heti kakkosen vastakäännöksessä tunsin kuitenkin, että Luu on superkilttinä ja ajatuksella mukana, joten oli helppo antaa vain mennä :) Ja me mentiin, mitä nyt kerran törmättiin ja lensin perseelleni kesken radan... Tein pimeään putkikulmaan pakkovalssia, jossa tiesin olevani myöhässä. Päätin kuitenkin mennä sen tekemään, sillä lähetys pimeään kulmaan olisi ollut epälooginen jatkon kannalta, koska koiran olisi pitänyt kääntyä eri suuntaan. Ajattelin, että annan Luun valua pitkäksi, mutta sepä ei valunutkaan, vaan luki putken mun myöhästyneen pakkovalssin takaa ja juoksi mun jalkoja päin. Kaaduin törmäyksen voimasta, koira meni putkeen ja hetken mielessäni kiroamisen jälkeen sain ponkaistua itseni pystyyn juuri koiran tullessa putkesta. Siitä sitten vaan pokalla maaliin! Ilmeisesti tuomari ja tuomariharjoittelija tulkitsivat "kosketuksen" vahingoksi, mitä se toki olikin, vaikka toisinkin olisi voinut tulkita. Nolla (ja voitto)! Uskomatonta.

Toinen agilityrata tuntui vähän vaikeammalta. Suunnittelin radalle kolme vastakäännöstä. Treeneissä yritän niitä säästellä (hetken 0-toleranssikuurin jälkeenkin), joten treenataan niitä sitten kisoissa :D Kaksi ekaa toimivatkin hyvin, kolmas tokavikalla hypyllä jäi tekemättä, kun Luu reagoikin jarruun niin voimakkaasti, että melkein pysähtyi riman eteen...! Hoksottimet onneksi pelasivat sen verran, etten lähtenyt siinä enää vastakääntämään. Radan vaikein kohta oli puomin jälkeinen hyppysuora, joka päättyi renkaaseen ja keinulle kääntöön. Takaaleikkauksella mentiin ja sain pidettyä tässäkin pään kylmänä, enkä mokannut rytmitystä :) Keinun kontaktilla oli tosi vinossa, enkä korjannut, mutta nyt ei nillitetä ;) Toinen nolla (2. sija)! Enemmän kuin uskomatonta. Sanoinkuvaamatonta. En osannut edes ajatella mitään.

(Pakko kuitenkin laittaa muistiin, että lähdöt oli syvältä. Nousi seisomaan ja hinautui. Näillä pitäisi ehkä keksiä jotain...)

Hyppärillä saatiin sitten keskittyä Paulan ja Maisan kannustamiseen. Johanna kyllä tarjosi mahdollisuutta startata 0-koirana, mutta rata oli niin hankalan näköinen, että en halunnut mennä pilaamaan fiilistä :D Maisan nollat jäivät vielä tulematta, mutta hyvät oli radat. Ja nyt voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että kyllä ne nollat reikäpäällekin tulee, todennäköisesti silloin kuin niitä vähiten odottaa :)

Videoita ei radoista ole, arvatkaa harmittaako! Mentiin Paulan kanssa peräkkäin, joten ei pystytty kuvaamaan toisiamme, eikä radan reunalla ollut oikein tuttuja, keitä vaivata.

IMG_8896-normal.jpg

Verkkopallo ostettiin lelukaupasta ekan nollan jälkeen. Toisen jälkeen kauppa oli jo mennyt kiinni, mutta onneksi saatiin palkinnoksikin pari lelua.