Tänään mentiin innosta puhkuen agilitytreeneihin Luun kanssa. Ekaa kertaa ilman stressiä ja tappelua ylösnousukontakteista. Viime kisojen jälkeen päätin, että se vääntö loppui nyt. Luu saa roiskia ylösnousut mielensä mukaan. Näin jatketaan ainakin x kuukautta. Jossain vaiheessa katsotaan, onko tilanne muuttunut, ja jos ei, niin tehdäänkö sille sitten jotain. Mutta sille en uhraa vielä ajatustakaan. Samalla kun sain se lopullisen päätöksen tehtyä, tuntui kuin tonni kiviä olisi tippunut harteilta. Niin vapauttavaa! Olo oli helpottunut siitäkin huolimatta, että samalla heitin romukoppaan yli puolentoista vuoden työn. Olen käyttänyt ylösnousujen treenaamiseen ihan järjettömän määrän aikaa, vaivaa ja hermoja. Ja se kaikki on mennyt hukkaan. Hupsista vaan! :D

Nyt voin keskittyä kaikkeen muuhun, ja sitä kaikkea muutahan riittää!

Meillä oli semmoiset toivetreenit, johon kaikki saivat toivoa haluamiaan erikoisesteitä tai ohjauksia. En ensin keksinyt edes mitään, mutta sitten toivoin semmoista helppoa ja vauhdikasta. No, vauhdikas ja helppo harvoin kulkevat ihan käsi kädessä, ja nytkin toteutui lähinnä se vauhdikas ;) Luun kanssa siis.

Parin riman kanssa piti tapella. Eka oli kakkosen takaakierto, joka taisi pysyä vasta kolmannella tai neljännellä yrityksellä (korjauksella pysyi aina, vaikka yritin ohjata huonosti...). Toinen oli vauhtisuoran päässä, eli kolmas hyppy lähes suoralla, josta yritin kääntää puolivalssilla putkeen. Musta Luu lensi ennakoinnista ihan läpi ja heräsi sitten vasta riman päällä, että yrittikös toi aina hänen radallaan mukana roikkuva nainen huitoa jotain... Kyllä sekin sitten lopulta suostuttiin hyppäämään. Ja sain sen jopa siihen lähempään putkenpäähän.

Muuten meno oli varsin hapuilevaa. En vaan löydä sitä rytmiä, kun vauhti pääsee suoraviivaisella radalla kiihtymään. Kun koiran olisi pitänyt irrota, ei irronnut. Ja kun olisi pitänyt kääntyä, joko lensi tai kielsi. Niistopersjättöäkään ei saatu kovin hyväksi, tosin Luu katseli siinä aina vähän keinua. Yritin sekä yhdellä kädellä että perinteisesti ja sain Luun mm. hyppäämään ristiin ja kieltämään... Ehkä harjoittelemme joku kerta lisää. Lopussa sen sijaan onnistui hyvin semmoinen takaakierto-päällejuoksu-poispäinkäännöskuvio. Jos Luu on jossain mielessä tyypillinen agilitybordercollie, niin siinä, että piiperrykset sujuvat, mutta kun pitäisi mennä semmoista ykkösluokan pitkää suoraa, niin siitä ei tule yhtään mitään.

Keinu oli ihan jees. Se meni kohti tyhjää ja itse piti ottaa aika reilusti sivuetäisyyttä, koska siitä jatkettiin 90 astetta sille kolmen hypyn suoralle. Ekalla Marke heitti Cuzin, kun Luu oli keinulla ja seuraavilla meni alas asti ilman targettia :)

Ja puomi. Vahingossa sivusilmällä näin, että osui hyvin ylösnousut. Luuhan ei toki vielä ole päässyt jyvälle uudesta löystyneestä kuristaan asian suhteen, vaikka ylösnousukäskyn jätinkin pois... Alastulotkin oli hyviä, kun vedätin.