Tänään kisat Nokialla Luun kanssa. Aamu alkoi niinkin hienosti, että unohdin kisakirjan kotiin. Olis kannattanut jäädä itsekin. No, eipä tullut tarvetta tehdä merkintöjä ja lähteä ajelemaan ylimääräistä 60 kilometriä.
Maksit tuomaroi Anne Viitanen ja oli muuten veemäiset radat. Enkä ollut ainoa, joka niistä nupisi. Rata saa olla vaikea ja haastava, mutta siinä vaiheessa kun kaikki energia rataantutustumisessa menee siihen, että miettii, saako koiraa vietyä turvallisesti esteille, ei ole enää kivaa.
Ekalla agiradalla mentiin pussiin 90 asteen käännöksellä renkaalta. Pussin jälkeen käännyttiin takaisin tulosuuntaan. Mä ihan oikeasti mietin, menenkö koko radalle, torstain treenien törmäilyt olivat niin tuoreessa muistissa. Koirani koulutustaso on sen verran puutteellinen, että se ei osaa itsenäisesti suoristaa itseään ja hiljentää vauhtiaan pussiin mennessä (enkä sitä kyllä osaa sille kisavireessä toimivaksi opettaakaan), joten vastuu turvallisesta sisäänmenosta jää minulle. Entä jos olen myöhässä ja epäonnistun ohjauksessa? En haluaisi agilityn olevan semmoista, että koirani loukkaantuu, jos en osaa ohjata täydellisesti.
Mietin tuota kohtaa pitkään (onneksi tutustuminen kesti kahdeksan minuuttia...) ja päädyin siihen, että saan sen valutettua valssilla tarpeeksi pitkälle. Jos valuu putkeen asti, niin valukoon. Pussiinmeno onnistuikin ihan nätisti, mutta pussissa Luu lähti kääntymään perääni ja jäi hetkeksi jumiin kankaaseen :( Ei onneksi sotkeentunut sen pahemmin. Puomilta otettiin ylösnousuvitonen, ihan vastaava kohta kuin edellisessä virheessä Takkujen viime kisoissa. Puomilta tuli pois kehuista, jatkettiin kuitenkin. Kepit eivät löytyneet, koira vaan pyöri ja räkytti. En halunnut lähteä mukaan sen säätämiseen ja piti sanoa jo vähän tiukemmin, että voisi vähän käyttää aivojaankin. Sitten löytyi. Kepeillä kääntyi väärään suuntaan, samoin seuraavalla radalla. Tää pitää treenata! Aan jälkeen oli mullakin jo pasmat sekaisin ja käännyin itse väärin. Kovasti muuten lyö keinu takaisin. Tätä pitää tarkkailla, koska Luulla ei tuota ongelmaa ole ollut.
Seuraavan radan tutustumisessa unohdin yhden putken! Olin katsonut radan oikein ennen tutustumista, mutta siellä jostain syystä harjoittelin puomilta suoraan hypylle. Sain sen kyllä sitten taottua päähäni, mutta otettiin samaiselta putkelta kuitenkin kielto. Luu kävi kyllä jo putkensuulla, enkä ole ihan varma, johtuiko se huonosta ohjauksesta vai koiran mielentilasta, jota vaivasi edelleen lievä aivottomuus. Se ei silloin lukitu esteisiin kovin helpolla, vaan jahtaa mieluummin ohjaajaa. Yleisössä oli kuulemma hihitelty mun "Lopeta se räkytys" -käskylle...:D Kepit eivät onnistuneet taaskaan, jätti ensin kesken ja kääntyi uusinnalla taas väärin. Siitä johtuen en ehtinyt jatkoon ja puomille ohjaukseen. Lopetettiin puomin kontaktille, josta Luu taas lähti ennen lupaa. Eipä tarvinnut mennä loppua, jossa oli 180 asteen käännös renkaalta keinulle...
Hyppäri oli kivoin. Ansaesteitä ihan joka puolella (mm. putkensuu parin metrin päässä kolmoshypyn takana), mutta ei niin inhoja kulmia inhoille esteille. Pussikin oli ihan suoralla. Tämä rata selvitettiin edes sinne päin, mitä nyt rata oli hukassa ihan jokaisen putken jälkeen :D Voisi ottaa johonkin treeneihin asialistalle putkesta ulostulot, varsinkin kun ohjaajaa ei näy. Ekan putken jälkeen sain muuten Luun pakotettua pois väärältä esteeltä :) Hermothan sillä toki kiristyy tuommoisesta, kun ei saa mennä. Hylly tästäkin toki tulokseksi...
Plussaa suorituksista sen verran, että Luu pysyi lähdöissä tosi hyvin, ei tiputtanut rimoja (!!!) ja varsinkin puomin kontaktit oli (pientä livistelyä lukuunottamatta) kivat.
Periaatteessa mä itse tykkään radoista, joissa pitää kääntää paljon ja pitää koiraa hanskassa. Tai jos en nyt niin erityisesti tykkää, niin ne on mulle luontaisia. Luulle taas tuommoiset ei sovi alkuunkaan. Sillä vaan nousee kierrokset kattoon ja homma menee ihan överiksi, jos sitä pitää koko ajan jarruttaa ja kääntää. Toisin sanoen käämit palaa, jos ei saa mennä itte ja lujaa. Tuli taas todettua, että vaikka meille on tässä nyt muutama onnenkantamoinen sattunut, niin ovat nämä taidot vielä varsin rajalliset. Fakta on, että meillä on saumat onnistua vain tietynlaisilla radoilla. Ne toisenlaiset on vaan liikaa.
Kisojen jälkeen käytiin Lean kanssa Hesessä. Ei palkinnoksi, vaan lohduksi ;) Ja sitten mentiin jäljestämään. Löydettiin Edenin takaa pieni ruohopläntti, joka sai kelvata. Ne hienot isot nurtsit oli frisbeegolffareiden valloittamat.
Luun jäljellä oli kolme välipurkkia keppeineen, yksi pelkkä keppi ja loppupurkki keppeineen. Nameja oli nyt vain kulmissa ja pari aina purkkien jälkeen. Oisko agistartit vähän väsyttäneet, sillä Luu oli alusta asti vähän rauhallisempi. Ei ryysinyt missään vaiheessa mahdottomasti. Purkit ja kepit löytyivät, tosin oli välillä kiinnostuneempi purkkien jälkeen olevista nameista. Voisin ehkä jättää ne pois, koska purkeilta jatkaminen sujuu jo paremmin.
Tässä olisi Luun jäljestystä videollakin.
Meinasin ensin, etten päästä Tuittua ollenkaa Luun jäljelle, kun ei siellä juuri namejakaan ollut. Mutta pakkohan se oli... Ja mummu oli taas ihan pro ;) Pissallakin piti taas käydä kesken kaiken :D
Suni ja Kinakin pääsivät tekemään elämänsä ensimmäiset jäljet. Oli vähän semmoinen "sokea taluttaa rampaa" -olo, kun koitin neuvoa Leaa jälkien kanssa. Mutta kai ne ihan hyvin meni :)
Kommentit