Pakkasesta kohmeiset sormet, hämärtyvä iltapäivä, digipokkari ja 9-viikkoinen koiranpentu ei ole paras mahdollinen kombinaatio, mutta jonkunlaiset merkkipäiväräpsyt piti käydä ottamassa. Onneksi kohde on edes kohtuullisen söpö :)

Ihan vauvahan se on edelleen, mutta kokoa tulee kuin huomaamatta. Tuittuun verratessa sen huomaa. Kohta mennään jo ohi! Merkkipäivän kunniaksi Luu on mm. tehnyt uusia aluevaltauksia nukkumapaikan suhteen. Reunallinen peti on jo muutama päivä sitten jaettu pennun toimesta kahteen osaan (=petiin ja pehmusteeseen). Tänään Tuitun kanssa lenkiltä palatessani pentuaitauksessa ei sitten näkynytkään yhtään pentua - vain pehmuste ja ylösalaisin kääntynyt peti... Olisi kiva tietää, mitä ja miten oli tapahtunut, mutta aika tyyni pentu pedin alta heräili, kun kävin luolaan kurkkaamassa.

Treeniohjelmistoon on otettu metallinoutokapulaan tutustumista. Ruuanannon yhteydessä naksutellessa on päästy siihen asti, että Luu haukkaa suurella innolla kapulaan kiinni. Treenituokioista on jo tullut tuttu juttu. Kun otan ruokakipon keittiöstä ja sanon Luulle, että "Tehdäänkö jotain juttuja?", se syöksyy eteisen matolle istumaan, tapittamaan ja odottamaan, että mitäs tällä kertaa touhutaan :)

Tuitunkin mielenkiinto treenihommeleihin on kasvanut kummasti, kun se huomaa, että pentupirulaiselle naksutellaan. Sekin on päässyt sitten treenaamaan metallia. Olen tehnyt nyt muutaman kerran ihan semmoista, että istun polvillani lattialla, pidän kapulaa tiukasti polvien välissä ja naksuttelen pelkästä tarttumisesta ja pienestä vedosta. En tiedä, saanko koskaan siirrettyä tuota kokonaiseen liikkeeseen saati koetilanteeseen, mutta ainakin näin ote on selvästi parantunut!