Eilen kisattiin pitkä päivä agilityn Pohjois-Hämeen piirinmestaruuksista. Meidän osaltamme tulokset olivat odotetunlaisia, tai oikeastaan parempia. Piirinmestaruusmenestystä ei tullut (alan uskoa, että agilityn arvokisat eivät vaan ole minua varten), mutta Luu yllätti ekalla radalla!
Mineillä ja makseilla oli samat radat (pienillä estevälien muutoksilla), sopi mulle. Aamu alkoi kymmeneltä minien hyppärillä. Tuomarina oli hollantilainen Ronald Mouwen, jonka radoissa olikin kunnon ulkomaan meininkiä. Kummasti sitä on vaan tottunut tietynlaiseen, ja kun esteitä pistellään vähän totuttua erilaiseen järjestykseen, on ihan pihalla ja paiseessa. Hyppäri oli musta paljon vaikeampi minin kuin maksin kanssa, koska pitkiä ja epäloogisia kuljetuksia oli paljon. Kauheen helppo se ei ollut kenellekään :D Ihan kiva päästä kokeilemaan, mutta näin jälkikäteen jossitellen ei paras vaihtoehto piirinmestaruuksiin. Mineissä hyppäriltä tuli yksi ihanneaikainen nolla. Jännitystä agilityradalle riiittikin sitten tasan sen yhden koiran osalta.
Jännitin Nipsun kanssa pitkästä aikaa. Varmaan pääsi vaikuttamaan tieto siitä, että tuloksia ei juuri tule ja nollalla olisi korkealla. Sössin sitten heti kolmosesteellä, ettei ei tarvinnut pidemmälle jännittää. Fiilis lässähti ja loppuradan ohjasin vähän huolettomasti. Virheettä kuitenkin, vaikka yhden hypyn Nipsu kääntyikin väärään suuntaan. Otti päähän, joten äkkiä vaan jäähkälenkille nollaamaan ja siirtämään ajatuksia seuraavalle radalle.
Luun kanssa ei sitten jännittänytkään, koska sen kanssa ei vaan ole mitään jännitettävää. Kaikki rimatkin 65 senttiä, joten vähintään puutavaraa luvassa kuitenkin. Lähdöt ovat viime kisoissa toimineet kivasti, mutta nyt oli kamalaa tappelua se pysyminen. Oisko halliin siirtyminen vaikuttanut...? Kirosin siinä mielessäni, että nyt ei tule radasta yhtään mitään, kun joudun hermostumaan ja vääntämään lähdön kanssa. Mutta sain kuin sainkin ekat kolme estettä onnistumaan ja ekan putken jälkeen helpotti. Ennen keppejä olin valinnut nössöohjauksen, eli molemmat hypyt sisäsiivekkeen kautta, mutta en usko, että Luu olisi kyennyt pitämään rimaa ahtaassa päällejuoksussa. Myöhemmin sai huomata, että ajanmenetyskään ei tässä ollut merkityksellistä :D Pussin jälkeisillä esteillä Luu luki rataa ihan superisti. En ehtinyt kuin vähän linjailla, mutta ei tarvinnutkaan :) Hypyllä 18 iski sitten aivan totaalinen black out. Jotenkin puolivahingossa ohjasin Luun putkeen, mutta en yhtään tiennyt, mihin se olisi pitänyt ohjata...! Koiran ollessa putkessa kuulin yleisöstä kohinaa, joka kuulosti kehoitukselta jatkaa (kiitos!) ja siinä vaiheessa mieleen hiipi epäilys siitä, että ollaan ihan oikealla radalla. Muutakaan en keksinyt, joten jatkettiin kaksi estettä maaliin, tosin ohjasin ne eri tavalla kuin olin suunnitellut.
Kun lopulta tajusin, että tehtiin tosiaan 0-rata, meinasi tulla itku. Melkoinen fiilis, jota vielä lietsoivat ne lukuisat onnittelut, joita sain radan jälkeen tutuilta ja tuntemattomilta. Niin se vaan on, että mitä harvemmin onnistuu, sitä huikeammalta se tuntuu. Tässä tapauksessa tunnetta ehkä ihan hieman vahvistivat tuo radan unohdus, Luun ihanuus ja se, että maksien hyppärillä tuli vain kaksi ihanneaikaista nollaa. 48 koirasta. Luu voitti <3 Hirveästi ei harmita edes se, että rajoitetun osallistumisoikeuden takia ensimmäinen hyppyserti jäi saamatta. Mitä me semmoisilla lärpäkkeillä, kun meillä on tämä fiilis!
Nipsun agiradalle (Jari Tienhaara) oli vaikea löytää tsemppiä. Mentiin lähinnä treenaamaan kontakteja. Ekalla puomilla piti kääntyä takaisinpäin, siinä himmaili ja jouduin valuttamaan. Keinu oli surkea, aa ja toinen puomi parempia. Hyllytettiin, kun Nipsu hyppäsi yhden hypyn edestakaisin. En vaan saanut vekattua tarpeeksi.
Nipsun agirata (kepeiltä eteenpäin)
Luun agiradalle ois voinut kerätä paineita, sillä nolla olisi riittänyt piirinmestaruuteen. Mutta olipa siistiä lähteä radalle tuossa tilanteessa täysin paineetta, pelkästään hyvillä mielin! Joku voi sanoa, että olin valmiiksi luovuttanut, kun en odottanutkaan mitään - itse vaan koen, että tuloksen ajatteleminen ei auta meitä tippaakaan. Toivon, että saisin jatkossakin pidettyä tämänhetkisen fiiliksen Luun kanssa. Mennään vaan tekeen (mieluiten yhdessä :D ) sitä, mistä nautitaan ja iloitaan onnistumisista. Tuloksen voi sitten katsoa tulostaululta jälkikäteen.
Tällä kertaa tulostaululla näkyi 20 virhepistettä ja yhteistuloksissa sija 8. Pari rimaa lensi, kepeillä olin itse ihan väärässä paikassa ja putkesta Luu ei vaan irtoa (treenilistalla on...). Musta meni ekasta puomin ylösnousustakin yli, mutta tuomari oli näissä aika lepsu. Mutta teki kivat puomin kontaktit, senkin jossa jäin taakse. Ja hyppäsi okserin, vaikka siitä käännyttiin puomille. Ja keppien jälkeinen kuvio japseineen onnistui aika kivasti.
Sitten oli taukoa ennen joukkuekisaa. Onneksi Nipsu ei ollut missään joukkueessa, sillä tauko tuli todellakin tarpeeseen. Käytiin Katin kanssa syömässä ja saatiin istua edes se puolisen tuntia päivän aikana...
Maksien joukkuerata oli taas Ronaldin. Ehkä turhan hankala joukkuekisan jännittävyyden osalta tämäkin, toki ihan suoritettavissa. Luun kanssa rata alkoi varsin näyttävästi, eikä jatkunut paljon vakuuttavammin. No, sallittakoon Luulle hubanpito koko rahalla, oli se niin enkeli ekalla radalla. Ja turha kai tätä on ruotia sen enempää, antaa videon puhua puolestaan... Tältä se sitten näyttää, kun ei pääse koiran kanssa samaan rytmiin missään vaiheessa:
Meillä oli niin hyvä joukkuehenki, että kaikki hyllyttivät, ettei kenellekään tule paha mieli :) Kiitos TamSKin rajatapaukset Soile ja Loru, Laura ja Ipe sekä Mappe ja Raita!
Ja sitten olikin kello kymmenen illalla ja takki ihan tyhjä.
Kommentit