Aamusella käveltiin Näyttämönpuistoon ja tallasin Luulle nurtsille jäljen. Alku meni pidemmässä heinikossa ja loppu ihan lyhyellä nurmella. Laitoin alkuun ja loppuun makkaraa joka askeleelle, välissä satunnaisemmin. Lopussa oli pala jotain kanaherkkua. Nyt oli musta parempi kuin viimeksi, nenä pysyi tiiviimmin maassa eikä sompaillut niin paljon. Alussa veti taas hulluna ryömien ja kylkimyyryä. Siinä, missä oli vähemmän nameja, haahusi vähän. Kerran piti keskeyttää hetkeksi, kun harhautui jäljeltä sivuun ja sääti vaan. En yhtään tiedä, miten missäkin asiassa pitäisi reagoida, mutta koska Luulla on tuo taipumus aivottomuuteen, tuntuu paremmalta vaihtoehdolta vetää loputtoman yrittämisen sijasta hetki henkeä. Loppu oli paras, näytti jopa ihan keskittyvän :)

Tuitulle jäi tällä kertaa vähemmän nameja siivottavaksi, mutta tarkasti se nuuskutti jäljen ja löysi omalle kanaherkulleen.

Kun lähdettiin kävelemään kotiin, Luu juoksi kohtaan, josta edelliskerran jälki oli lähtenyt. Katsoi siellä innoissaan mua ja lähti sitten nuuskuttamaan jotain jälkeä. Vissiin ihan mieluisaa hommaa.