Luun kanssa taas pieni ylimääräinen hihnalenkki ja pienet tokoilut.

Seuraamisesta tehtiin pääasiassa hidasta. Oli vähän vaikeaa löytää rytmiä. Tuntui, että kompastellaan koko ajan toistemme jalkoihin, mutta kyllä se siitä sitten parani. Levottomampaa kyllä oli kuin normaali kävely.

Idarista se eilisen ainut epäonnistunut S-M-I. Palkka istumisesta. Onnistui! Nyt ei näitä enempää.

Palautuksen suoristamista lelulla. Ei oikein sujunut, huoh. Korjaa, korjaa, korjaa, mutta ei voi tehdä kerrasta kunnolla. Ihan kuin se korjaamisessakin kuvittelisi, että se juttu on kääntää peppua lisää, eikä se edelleenkään tajua kunnolla sitä paikkaa...?

Tuittu on yskäissyt tänään enää pari kertaa. Ihanaa, jos se menee näin nopeasti ohi! Hermot alkaa yhdellä sun toisellakin kiristyä tähän lepoon. Koirat painisivat vähän joka välissä, ja mä en jaksa kuunnella, kun ne (=Tuittu lähinnä...) pitää niin hirveetä mekkalaa. Sitten menee hermo, kun kieltoja ei kuunnella. Aina pitää suuttua ihan kunnolla, että menee jakeluun. Ja Tuittu on nimenomaan se pahis...! Luulle lepo ei ole mikään ongelma. Ulkona se on astetta rasittavampi, kiskoo ja sinkoilee, mutta sisällä kestää kyllä makoilla.

Tänään ne leikkivät jopa vetoleikkiä raadolla... Tuitulla ei ollut paljon saumoja pienemmällä massallaan ja harvalla hammaskalustollaan, mutta Luu oli kieltämättä aika hellyyttävä antaessaan tasoitusta. Ja kun Tuitun ote lipesi, se tarjosi lelua heti uudestaan <3