Eilen taas semmoiset lyhyet tokot Luun kanssa lähikentällä. Pakkasta, joten ei mitään vauhtijuttuja hiekalla.

Kaukoja ihan läheltä. Näissä on nyt ollut kovin keveitä takajalkoja viime aikoina, hmpf. Käänteisen houkuttelun kautta saa jotenkin tehtyä, mutta helposti kaikki avut ja lyhyempi etäisyys saavat aikaan vain yliyrittämistä ja ylivirettä, jolloin alkaa tehdä liian hätäisesti ja peruutella.

Vähän jääviä palkkaillen. Varsinkin maahanmenoa, jonka tekee idarissa turhan hitaasti. Prioriteetti kun on ollut (ja on...) oikeissa asennoissa.

Tunnaria. Rivi, 10 sentin välit, oma eka vasemmalta. Kas, hyvin oli nyt muistissa, miten tehdään... :) Sitten oma eri paikkaan. Oli vähän levoton, koski tai nosti nopeasti viereistä. Vielä yksi, jossa kapulat lomittain melkein kiinni toisissaan. Menin lähelle vahtimaan. Tämä hyvin.

Luoksetulon loppuja maasta sivulle. Eri etäisyyksillä ja viiveillä.

Sitten Nipsun vuoro päästä valkkutreeneihin. Oli ihan tosi hyvä rata meille, vauhtia, serpentiinikuvioita ja takaakiertoja. Katoin jo paperilta, että alun epäsuora serpentiini on meille tosi vaikea. Kokeilin sen ensin ihan päällejuoksulla viemällä. Oli niin pitkä kuljetus, etten uskonut sen onnistuvan, mutta onnistui kaksi kertaa putkeen. En ois uskaltanut kisoissa kokeilla. Eikä nytkään tuntunut hyvältä, Nipsu luki hypyn kyllä ihan tuurilla. Tai siis en varsinaisesti ehtinyt ohjata sitä. Testattiin sitten vaihtoehtoja. Japanilaista yritettiin monta kertaa. Olin ensin myöhässä, sitten liian ajoissa ja sitten luovutin. En vaan saa siitä mitään otetta, tuntuu että pitää ajoittaa ihan tuurilla. Toiselta puolen vieden kuvio meni jotenkin, mutta paras oli japsin sijaan pakkovalssi. Vähän hankalasti siinäkin piti pyöriä, mutta homma pysyi edes jollain tasolla kontrollissa...

Tehtiin poispäinkäännöksiä silleen hypylle aika kaukaa heittäen, ilman sylkkärikättä. Käytän poispäinkäännöksissä yleensä vastaista, mutta nää toimi hyvin noin ja sain paremmin etumatkaa. Nipsu ei tainnut kieltää kertaakaan, paitsi ihan lopussa, kun oli jo väsy. Jouduin tekemään myös viskileikkauksen, joka sekin alkoi toimia hyvin, kun vaan uskalsin antaa mennä ;)

Yhtä 180 asteen käännöstä pystyhypylle hinkattiin jonkin verran. Nipsu ei tämmöisissä aina käänny kovin hyvin. Sylivekillä se valui aina jonkin verran ja katosi näkökentästä, jolloin jouduin ronkkimaan sitä mukaan, jolloin valui entisestään... Paras oli, kun teki niistolla.

Lopussa oli sitten vielä vippauksen paikka. (Vaikka Hanna kyllä juoksi sinne Sinnin kanssa persjättöön!) Nipsu ennakoi hyppyä ihan sikana, jolloin tietty hyppäsi sen ristiin ja valui ihan hulluna. En meinannut saada sitä edes oikealle esteelle jatkoon. Yritin muutaman kerran palkata vetoon, mutta heti, kun otettiin vähän vauhtia, se vaan meni. Vaikka seisoin monen metrin päässä hypystä lelu kädessä, katsoin koiraa ja huusin jo ennen edellistä estettä... Että semmoinen kädessä vietävä sheltti! :D

Meillä oli reilusti aikaa, kun pari koiraa oli pois ja saatiin käytännössä juosta niin paljon kuin jaksettiin. Lopuksi koitettiin mennä vielä koko rataa, mutta lopetin pariin lyhyeen yritykseen. Itseään olisi voinut vielä rääkätä, mutta koirasta alkoi huomata väsymyksen, kun se tuntui erilaiselta. Turha siinä vaiheessa enää juoksuttaa, vaikka taivaan tappiinhan se menisi, jos saisi.