Perjantaina oli Pekan täsmätreenien ensimmäinen kerta. Ilmoittauduin kurssille Nipsun kanssa, jotta saataisiin jotain ryhtiä tähän humputteluun. Ensimmäisellä kerralla teemana olivat lähdöt ja maaliintulot/loppusuorat. Tehtiin muutama lyhyt ratapätkä, joissa siis keskityttiin näihin asioihin. Olipas vaikeaa, kun joutui oikein miettimään, mitä tekee ja keskittymään vain pariin asiaan.

Lähdöistä Nipsun kanssa tuli semmoinen oivallus, että sen kanssa ne voi tehdä ihan rauhassa. Tuitun kanssa olen tottunut niin tietyntyyppiseen menoon, että kaikki sählääminen ja kiirehtiminen tulee ihan selkärangasta. Nipsulla toimii ihan eri jutut. Voin mennä monen esteen päähän ottamaan vastaan ja odottaa paikallani, se tulee silti lujaa. Yhtä putkeenkääntöä hyppysuoran jälkeen kokeilinkin niin. En tee koskaan tuommoisia, joten ajoitus ja kropan kääntö ei ollut ihan helppoa. Toinen, tiukempi putkeenkääntö sen sijaan sujui aivan tosi hyvin viimeisellä hypyllä vekkaamalla.

Loppusuoranhan Nipsu painelee, jos olen jättänyt lelun maaliin. Kun yhtäkkiä Pekka veikin lelun salaa, Nipsu vilkuili loppusuoralla heti minua. Tehtiin näin muutama kerta ja viimeisellä irtosi jo aika hyvin. Täytyy muistaa tehdä näitäkin, että Nipsu ei näe loppupalkan viemistä, jotta saa sen tykittämään myös ilman lelua.

Ehdin yhdessä välissä ottaa Luunkin hetkeksi halliin. Ollaan otettu sen kanssa muutama päivä aika rennosti treenailujen suhteen, mutta pyrin aina tunkemaan sen kanssa eri paikkoihin ja tilanteisiin tekemään vähän sivuilletuloja/kontaktia/seuraamista. Nyt se teki ihan kivasti ja hyvällä asenteella. Seuraaminen ei ole hyvää, mutta koska yritystä alkaa olla jo hyvin, sitä pystyy jo korjailemaan. Olen tehnyt aika lyhyitä pätkiä ja palkannut heti paremmasta paikasta ja tasaisuudesta. Leikkiminenkin alkaa tuntua aina vain turvallisemmalta (:D), nyt kun olen puuttunut hampaiden käyttöön aika tiukasti. Parit veriset naarmut tuli kyllä tälläkin kertaa...

Äiti otti Tuitun vaihtariksi Nipsuun, joka tuli meille yökylään ennen lauantain kisoja. Joskus mietin, että ihmetteleeköhän naapurit ja naapuruston koirankusettajat, kun lenkkeilen aika vaihtelevalla koirakokoonpanolla. Ensin oli vain yksi pieni musta koira, sitten tuli vähän isompi mustavalkoinen ja välillä sen pienen mustan tilalla onkin tuommoinen harmaankirjava karvapallero. Ja joskus niitä on kolme. Vaikka mulla onkin vain kaksi koiraa kahdeksan vuoden ikäerolla, niin joskus saatan kieltämättä vaikuttaa varsinaiselta koirienkeräilijältä. Harrastuspiireissäkin. Arvatkaa vaan, olenko saanut Luun tultua kommentteja, että "Ai, sulla on tuommoinenkin?" , vaikka olen ahkerasti selitellyt, että vasta hiljattain hihnani päähän ilmestynyt Nipsu ei ole minun koirani.

No, enemmän on toki saanut kuulla niitä "Ai, sullakin on tuommoinen?" -versioita...

Menipä jo ohi alkuperäisen aiheen, mutta se ei liene mitään uutta ;)