Nyt on sitten kisattu ekaa kertaa ulkomailla ja heti aika perusteellisesti. Kolme päivää sinne, kolme päivää siellä ja kolme päivää takaisin. Tuntikausia autossa istumista ja päivässä parhaimmillaan neljässä eri maassa. Rankkaa, mutta antoisaa!

Ensimmäiseksi yöksi ajettiin ja seilattiin Kaunasiin asti, seuraavaksi Lodziin ja torstai-iltana saavuttiin vuoristoon eksymisestä huolimatta perille Libereciin. Selkä alkoi vähän puutua, mutta siinähän ne päivät kuluivat autossa istuessa. Tuittu oli odotetusti ehkä maailman helpoin matkakumppani. Ei ressannut mistään, meni reippaasti mihin vaan ja veti unta palloon missä vaan. Se toimi hienosti myös hoitotätinä Vigolle, jota välillä hermosi jäädä yksin outoihin paikkoihin. Tuittu ja Viggo matkustivat autossakin samassa häkissä ihan sujuvasti. Alkumatkasta kuului pari ärähdystä, kun Viggo yritti varmaan Tuitun puolelle, mutta pian ne jo nukkuivat selät vastakkain <3

Perjantain ohjelmassa oli joukkueen treeniaika, ilmoittautuminen & eläinlääkärin tarkastus sekä kisojen avajaiset. Nämä kaikki oli aikataulutettu todella turistiystävällisesti pitkin päivää niin, että väleihin jäi aikaa vain pikaiselle shoppailulle ja syömiselle. Suomen treenivuoro oli aamulla kymmeneltä. Ehdittiin tehdä nopeat pyrähdykset sekä agi- että hyppyradalla. Tuittu teki jotain hassua, mutta tuntui ihan kivalta. Agiradalla oli todella surkea keinu, joka ei meinannut lähteä laskemaan ja oli lisäksi pirun liukas. Melkein kaikki pikkukoirat tekivät lentokeinun, vaikka ohjaajia varoitettiin. Mäkin jopa jarrutin Tuittua vähän (vaikka yleensä vaan tsemppaan hulluna), mutta se näytti siltä, ettei edes yrittänyt jarruttaa. Luuli varmaan puomiksi. No, ei onneksi traumoja tästä. Eikä kukaan saanut traumoja siitäkään, kun Tuittu karkasi medien ja minien vuoronvaihdossa Esperan perään aa-esteelle... Miten se nyt niin vallattomaksi ryhtyikään.

Avajaisissa oli kyltinkantajat ja kaikki, vain yleisö puuttui :D Heiluteltiin sitten kovasti omille kannustusjoukoille.

Lauantaina päästiin sitten kisaamaan! Fiilistä laimensi aika voimakkaasti vesisade, joka kesti tauotta iltapäivään asti. Vesisateen riski oli säätietojenkin mukaan olemassa, mutta olin silti optimistina (ja matkatavaroiden määrän minimoimiseksi) pakannut sadevarusteista mukaan vain yhdet Drymaxx-housut sekä uuden sponssi-softsellin. Takin vedenpitävyys tuli onneksi testattua ihan hyväksi, joten en missään vaiheessa kastunut  läpimäräksi. Radan juoksin sissinä edustuspaidalla, joten se toki kastui. Ja kun sitä vettä oli muutenkin vähän joka paikassa, niin Vigon ja Tuitun ekojen ratojen jälkeen lähdettiin käymään hotellilla. Föönattiin ihan hulluna vaatteita, kenkiä ja tukkaa. Föönasin myös Tuittua ;) Kaikki jäi vähän nihkeäksi, mutta hetken oleskelu kuivassa helpotti, ja kohta takaisin kisapaikalle päästyämme sadekin alkoi laantua. Loppupäivän olosuhteet olivatkin ihan siedettävät lukuunottamatta nurmikenttää, joka meni märkänä aivan järkyttävään kuntoon :( Youtubesta voi bongata videoita kunnon kuragilitystä. Pikkukoirien radat pysyivät onneksi paremmassa kunnossa, enkä joutunut laittamaan omaa koiraani pahaan paikkaan. Mutta arvokisameininki oli kyllä touhusta kaukana. Jossain vaiheessa maksien pahempi rata keskeytettiin ja mutalätäköitä yritettiin paikkailla hiekalla. Oli muuten työntekijöiltä harvinaisen tehotonta touhua... Kisat on myöhässä tuntikaupalla ja yhdet vaan nojailee lapioihin! Minien ja medien finaaleihin kenttiä siirrettiin paremmille alueille ja maksien finaali siirrettiin sunnuntaille, kun sitä ei enää pimeässä pystytty viemään läpi.

Muutenkin järjestelyistä puuttui jämptiys, johon suomalaisena on tottunut. Lähtöluetteloita ei jaettu, vuorossa olevia koiria ei kuulutettu, vuoronumerot näki vain kisaajien selästä, jos kisaaja viitsi sellaista käyttää. Koirakoita meni jatkuvasti jollain muulla kuin omalla paikallaan ja se onnistui, kun vain ilmoitti sisäänheittäjälle, että "mä meen nyt". Kun yritin mennä valmiiksi lähdön hollille, minut ajettiin kehänauhojen ulkopuolelle, kunnes edellinen koira oli maalissa. Se on vaan niin selkärangassa, että on valmiina starttamaan, kun edellinen vetelee loppusuoraa ;) Piti vain pystyä itsekin asennoitumaan rennosti ja olla hermostumatta, vaikka omaa lähtövuoroaan ei tiennytkään ihan muutaman minuutin tarkkuudella. Tuitun kanssa arvioidun lähdön viivästyminen vaikka 10 minuutilla vaikuttaa toki viretilan ylläpitämiseen. Varsinkin ekalla joukkueradalla oltiin tosi kauan kytiksessä, mutta jostain niitä koiria vaan riitti ja ritti.

Lauantaina siis aloitettiin yksilökisoilla. Ensimmäinen rataantutustuminen oli myöhässä yli puoli tuntia :D Osa ajasta meni radan säätämiseen, kun uskollinen joukkueenjohtajamme Tiia Vitikainen väänsi toimihenkilöiden kanssa siitä, vaihdetaanko keinu radalta pois. Keinu heilui itsestään tuulessa niin, että se oli välillä melkein vaakatasossa. Lisäksi keinu oli tosi sileä - ja sitä vettä siis satoi. Järjestäjien mielestä oli ilmeisesti ihan ok pistää koira radalle, jossa saattaa yhtäkkiä tulla vastaan keinu kaulan korkeudella. Onneksi Tiian kovat sanat tehosivat ja keinu vaihdettiin hyppyesteeseen.

Rata oli aika hassu, erilainen mihin on tottunut. Paljon ansoja ja todella ahtaita paikkoja. Esteiden ohivientejä oli myös, kuten vähän joka radalla viikonlopun aikana. Parissa kohtaa ohjaajan piti juosta kahden esteen välistä, missä tilaa oli puolen metrin verran. Tuntui, että rata on tehty semmoisille oikein pikkupikkukoirille, joita vedetään nenästä suunnilleen kävelyvauhtia. Eli meille se oli ihan ok :D Sääliksi kävi nopeiden ja irtoavien kiitureiden ohjastajia. Tuittu kulki kovin hitaasti, joten ehdin tehdä helposti kaikki vähän mietityttäneetkin kohdat. Loppuepäsuora oli ehkä inhottavin, mutta siinäkään ei tullut oikein mitään kiirettä. Vaikeinta oli osua siihen yhteen puolimetriseen rakoseen... Tehtiin nolla, mihin olin niissä olosuhteissa kovin tyytyväinen. Vauhti riitti tällä kertaa 26. sijaan, joten finaalipaikka jäi saamatta.

Olin etukäteen tuskaillut mahdollista hellettä ja Tuitun vetämättömyyttä siinä. Tulin lopputulokseen, että sille ei sitten voi mitään, ja mennään just sitä vauhtia kuin pystytään. Hellettä ei tullut, mutta kenties karsinta- ja matkaväsymyksestä johtuen vauhti ja vire eivät todellakaan olleet kohdallaan. Päätin pitäytyä alkuperäisessä lopputuloksessani ja olla välittämättä. Niillä mentiin, mitä on, ja päätin olla tyytyväinen :)

Hyppyradalla oli mielenkiintoinen alkuhässäkkä kahdella sisäkkäisellä u-putkella. Niistä kun selvisi, loppurata oli melkein läpijuoksua. Meille tuli ehkä tyhmistä tyhmin virhe. Olin kepeillä katsovinani, että Tuittu oikaisi jonkun välin. Jäin sitten himmailemaan ja kyttäämään, miten se tulee kepeiltä ulos. Siitä se sitten sekoitti rytmin ja oikaisi yhden välin lopusta. Korjattiin alusta asti. Myöhemmin selvisi, että Tuittu oli pujotellut alun ihan oikein. No, samapa tuo, hyppärillä vauhti ei olisi ikinä riittänyt 15 sakkiin, rata oli sen verran helppo.

Sunnuntaina jatkettiin joukkuekisoilla. Sääkin suosi poudalla, mutta vähän oli viileä. Helpompi toki koirien kannalta. Tuitun joukkueessa olivat Lana, Hippi ja Daisy. Tuitulle oli jo nakitettu kaksi nollaa, mutta tekemättä jäi ;)

Agilityradalla sattui ehkä keppivirhettäkin tyhmempi virhe. Tuittu jäi yhdessä takaakierrossa haistelemaan maata! Se ei tosiaan ollut parhaassa vireessä, mutta jotain rajaa. Siitä siis ajautuminen esteen ohi ja kielto. Loppuradasta oli paremmin vauhtia ja ehkä siitä johtuen mulla loppui vielä kantti, kun puomin alla olevan putken jälkeen olisi pitänyt ryysiä koiran linjalle. Siitä selvittiin kyllä vain ylimääräisellä kiepsahduksella.

Hyppäri oli kunnon keskieurooppainen persjättövedätys. Tein viisi :D Tämä tuntui ehkä parhaalta, vaikka meille taisi tulla joitakin kymmenyksiä yliaikaa. Meidän joukkueemme loppusijoitus oli 27. Ei nyt paskemmin siis. Oltiin sentäs kolmanneksi paras suomalainen mini/meditiimi. Ja se on hyvin se, meillä kun kuitenkin on maailman parhaat agilitykoirakot :) Kuten taas nähtiin, kun molemmat joukkuekullat tulivat Suomeen!

Reissu oli hieno reissu, ja sitähän me lähdettiinkin hakemaan. Kiitos mahtavalle matkaseurueelle Saaralle, Johannekselle, Mapelle, Hannalle, Samulle, Vigolle, Tarulle ja Tosille! Kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet meitä tukikisojen järjestelyissä ja kaikille, jotka ovat niihin osallistuneet. Saatiin iso avustus matkakassaan, mistä ei oikein osaa kuin kiittää vielä kerran! Kiitokset myös agi.fi:lle, Agimetille ja Berralle yhteistyöstä!

Ja iso kiitos Katille perheineen, kun jaksoi Luuta koko pitkän kahdeksan päivää! Pahoittelut niistä kuopista. Ja siitä pedistä. Koitan korvata joskus.

En sano, että ensi vuonna uusiksi. Mutta ainakin joskus! Kynnys ulkomailla kisaamiseen laski ja kuume nousi :) Sitä ennen treenataan nuorison kanssa ihan hulluna. Ratoja ja huippusuorituksia katsellessa tuli mieleen taas miljoona asiaa, mitä pitää osata. Treenattavaa riittää, mutta onneksi se on ihan sairaan kivaa :)