Sanovat, että epämukavuusalueella, laatikon ulkopuolella tai jossain muualla hyvin abstraktissa paikassa. Ei, kyllä niitä ihmeitä tapahtuu ihan kuulkaa Janakkalassa.

Maiju houkutteli kisaseuraksi ja mehän lähdettiin. Meidän Johanna tuomarina. Oli aikas kivat ja vauhdikkaat radat.

Eka rata tuntui ihan kivalta, päivän parhaalta oikeastaan. Yhdellä hypyllä vaan Luu päätyi käännähtämään väärään suuntaan ja hyppäsi sen edestakaisin. Ei muita virheitä, mutta tuttu hylly. Ihme taas teki tällä nollan!

Luu A

Toisella radalla tein melkein vireenit. Melkein kaaduin heti alkumetreillä, jotenkin vaan jalka tökkäsi nurmeen. Tuli siinä sitten vähän kiirus ohjailla koiraa eteenpäin, mutta onneksi se luki muurin ja hyppäsi kiltisti, vaikka menikin väärällä linjalla. Sivutolppa jäi vaan heilumaan... Puomilla jäin taakse ja eihän se vaan toimi :/ (En vaan osaa opettaa tätä koirilleni!) En jäänyt vääntämään paikasta, koska tiesin, että olisi mennyt vain tappeluksi. Loppuradan olin ihan epärytmissä, ensin liian ajoissa ja sitten myöhässä. Mutta jotenkin me vaan selvittiin. Miten niitä nollia tulee tällaisilla räpellysradoilla, kun ne flowta lähentelevät päätyvät hyllyyn tai yhteen rimaan...? En ymmärrä! Mutta näillä mennään. Ja voittokin tuli!

Luu B

Hyppäri se vasta räpellystä olikin. Ja eikös sieltä tullut sitten toinen nolla ja tupla...?! Luu kääntyi kahdelta esteeltä väärin, mutta saatiin molemmat pelasteltua. Putkeen osasin varautuakin, koska tiesin siinä leikkaukseen ehtimisen vaikeaksi. Lopussa piti tehdä pakkovalssi, jonka yritin vaihtaa lennosta viskiksi, joka vaihtui pyöritykseksi :D Kolmanneksi riitti aika kuitenkin, mutta ei sentään hyppysertiin. Onneksi :D

Luu C

Tämä oli Luun koko agilityuran neljäs tupla. Edellinen tehtiin n. kaksi vuotta sitten. Kaikki on tehty Janakkalassa. Koska se nyt vaan on paikka, jossa tapahtuu ihmeitä!

WP_20160320_15_54_14_Pro.jpg
Yhtä uupuu ;)