Perjantaina päästiin Harjun valmennusryhmän treeneihin, jee. Olisi ollut Katin ja Inton vuoro, mutta koska pari muuta oli pois, päästiin molemmat :) Treenattiin ensimmäistä kertaa SDP:llä. Tykkään kyllä mennä keinonurmella, siitä tulee jotenkin aina ihan erilainen fiilis. Nyt se oli aika liukas ainakin lenkkareilla juokseville, mutta Integratorit ja Tuitun tassut pitivät ihan hyvin.

Ensimmäisellä radalla tein saman mokan kuin moni edellinenkin (tyhmä!), eli kepeiltä puomin alla olevaan putkeen tökätessä huitaisin käden ylös. Ja puomi kutsui... Toisella yrityksellä mentiin rata nollana. Yksi putken jälkeinen persjättö meni sen verran tiukille, että hirvitti yleisön lisäksi vähän itseänikin ;) Ehdin kuiteskin, ja joka kerta samaisessa kohdassa sen jälkeenkin. Loppusuorallekin ryysin vääntämään valssin, enkä joutunut treenaamaan vaikeaa välistävetoa niinkuin kaikki muut. Joskus onni on perässävedettävä koira :D

Alkua meidät pistettiin juoksemaan uudestaan, kun se oli vähän löysä. Tsempillä parannettiinkin aikaa vähän, mutta sitten Tuittu alkoi hyytsätä ja hidastua. Tehtiin sitten alku enää kerran hyvästä menosta palkaten ja mentiin huilimaan. Ihan huippua, että on koutsi, joka sanoo tuommoisestakin, eikä pistä vaan hinkkaamaan!

Toinen pätkä oli lyhyt ja vauhdikas. Siinä Tuittu jäi asumaan mustaan mutkaputkeen ja mulla meni rytmityksessä pasmat ihan sekaisin. Seuraavat pätkät onnistuttiin tekemään nollina, mutta tuossa mutkaputkella oli joka kerta semmoinen "no, tuleeko se sieltä?!" -olo. Juoksin itsekin mutkaputken sisäkaarta pitkin ja ehdin silti seuraavan esteen taakse tekemään persjättöä. Tällä pätkällä oli samanlainen putken jälkeinen persjättöpaikka kuin ekalla. Olin aika ylpeä itsestäni, että menin vääntämään sen joka kerta, vaikka jaloissa jo vähän painoi. Enkä tallonut pientä mustaa koiraa :)

Luusteri oli mukana tutustumassa taas uuteen ja erilaiseen treenihalliin. Se sai treenata vähän kontaktia, leikkiä ja hengailla. Suurimman osan ajasta se oli häkissä, josta minä en ainakaan kuullut ääniä. En sitten tiedä miten Tuitun suorituksen aikana... Kontakti ja leikki sujuivat ahtaassa ja häiriöisessä paikassa mainiosti, hengailu vaihtelevalla menestyksellä. Luu saattaa olla välillä ihan hienosti, mutta tehdä yhtäkkiä yllätyshyökkäyksen johonkin suuntaan. Siksi en oikein luota siihen ja osaa olla itsekään täysin rennosti. Niin, ja Jarikin (joka on nähnyt Luun viimeksi kuukausi sitten) kysyi, että eikö se ole yhtään kasvanut. Ei se varmaan sitten ole. Kääpiö mikä kääpiö. Mutta onneksi pirun pippurinen <3