Tänään käväistiin Tuitun ja teiniosaston kanssa navetalla treenailemassa. Kaikkien kolmen ilmeet olivat kyllä paljonpuhuvia, kun pakkasin porukan samaan auton peräluukkuun... Nipsu: "Iiik, autoilua!" Into: "Öööh... pikkukoiria? Mun autossa?" Tuittu: "Teinien kanssa samassa tilassa. Great."

Perillä kaikki olivat kuitenkin tyytyväisiä. Nipsu pääsi touhuilemaan eniten. Tuittu sai tehdä vaan muutaman puomin ja Into mennä vähän keppejä ja putkeen. Ja juosta lelun kanssa. Aloitettiin Nipsun kanssa vinokepeillä (namialusta), jotka olivat hienosti mielessä. Tehtiin viitisen toistoa, joissa yhdessä meni rytmi sekaisin, mutta muut varmasti, hihna löysällä ja jo vauhtiakin hakien.

Sitten kolmen hypyn suoraa ja mutkaputkea lelulla palkaten. Tässä vähän säädettiin mm. palkan jättämisen kanssa, mutta lopputuloksena Nipsu juoksi suoran päässä odottavalle lelulle minun jäädessäni lähtöön. Putkeen meno oli aika hakusessa. Jokin aikaa sitten Nipsu meni putkeen melkein mistä vaan ja ihan itsekseenkin. Nyt se juoksi ohi, jäi jalkoihin tai kääntyi suulta takaisin. En usko, että tästä tulee minkäänlainen ongelma, mutta jännä juttu. Hetken hinkkaamisen jälkeen onnistui putkeenmeno hyppyjen kautta ulkokautta ohjaten.

Viimeiseksi mentiin Nipsun ällötykselle, eli puomille. Kokeilin koko puomia taas kerran, ja kantamiseksi meni. Nipsu menee vaan ihan kipsipaniikkiin. Laitoin minipöydän puomin alastulon viereen niin, että Nipsu olisi voinut kiivetä sen kautta suoraan alasmeno-osuudelle. Mutta se ei pystynyt hyppäämään pöydälle. Pelkkä pöydällä seisominenkin oli vähän järkkyä, kun nostin sen sille. Lopulta laskin alastulon minipöydän päälle, mutta edelleen jouduin auttamaan Nipsun pöydälle, jotta se pääsi puomille.

Nipsuhan oli ihan pentuna tosi arka hyppäämään esim. sohvalle tai sylistä lattialle. Alettiin jo miettiä, onko sillä näössä vikaa tms. No, aika pian se oppi sohvalle ja sängylle hyppimisen jalon taidon, mutta nyt tuo pöydälle hyppäämisen ylivoimaisuus vaikutti ihan samanlaiselta. Mikähän siinä voi olla niin vaikeaa...? Vaikeuttaa kontaktiharjoittelua, kun joutuu väkisin nostelemaan koiraa. Kun ei se sitä nosteluakaan varsinaisesti fanita.

Joka tapauksessa, kun erinäisten vaikeuksien kautta Nipsu pääsi sinne puomin alastulolle asti, kontaktien suorittamisessa alkoi olla jo jotain ideaa. Se otti vähän jo laukka-askeliakin ja eteni namialustalle innolla. Viljelin alustalle aina muutaman uuden namin, kun Nipsu otti katsekontaktin. Samoin vapautus kontaktista. Pari kertaa se tuli pois ilman lupaa, mutta annoin tulla. Ei se voi vielä tietää, enkä halua liittää ko. esteeseen enää mitään muuta painostavaa.

Treenailujen lopuksi käynnistin taas hetkeksi ikiliikkujan antamalla lelun Intolle. Kieltämättä vähän hirvitti, kun parivaljakko kiisi keskellä agilityesteitä, aata, pussia ja muuta kivaa hipoen. Into oli kuitenkin vastuullinen ja viisas pieni bordercollie, eikä houkutellut pentua vaarallisiin paikkoihin. Reittiin kuului vaan putkia ja matalia hyppyjä. (Mutta en suosittele kokeilemaan kotona.)

Kevyet treenailut tuskin rasittivat kenenkään fysiikkaa, mutta tuon muutaman minuutin riekkumisen jälkeen oli kyllä pakko tehdä kunnollinen loppujäähdyttely...