Kolmas täyteen buukattu tehoviikonloppu putkeen. Nyt vähäksi aikaa helpottaa, onneksi. Vaikka pelkkää kivaahan nää kaikki on olleet!

Lauantaina kisattiin Nipsun kanssa kotikisoissa. Kolme agirataa, Reetta Mäkelä tuomarina. Katselin kotona medejä live-striimistä ja odotin innolla hauskan näköisiä vauhtiratoja. Samat oli radat sitten mineilläkin.

Ekalla radalla oli kontakteista vain puomi, mutta se mentiin kahteen kertaan. Ja molemmilla piti lähteä kontaktilta sivuun, joten ei ollut kovin edullinen kontaktirata meille. Alkukuviossa pelkäsin, että Nipsu karkaa putkeen :D Se ei mennyt ihan nopeimmalla vaihtoehdolla, mutta jopa ihan sujuvasti poispäinkäännöksellä. Takanaleikkaukset Nipsun kanssa alkavat olla jo lähes mukavuusaluetta, hauskaa :) Muuten sujui ihan näppärästi. Hunnille hävittiin yli sekunti, mutta päästiin kuitenkin kakkospalkinnoille.

Nipsu C

Tokalla radalla puomi vaihtui aahan ja keinuun. Tää oli meiltä sujuvampi kuin eka, vaikka aan persjättö meni aika hilkulle ja tokavikasta putkesta vähän valui (mutta niin taisi valua useimmat). Nolla ja voitto! :)

Nipsu B

Vika ratakin oli ihan hyvää menoa - kunnes levisi :D Keinulle mennessä mulle tuli joku ihme oikosulku ja jäin vahingossa väärälle puolelle. No, tää ei haitannut, leikkasin vaan kepeillä. Sitten putkelta lähdin vetämään etumatkaa aalle (piti ehtiä takaakiertoon), huusin ja otin vielä vastaisella Nipsua mukaan. Juoksulinjakin vei koiraa aata kohti, mutta selttipä koukkasi putkeen... Eipä siinä kamalasti ollut tehtävissä. Noita aan hakemisia pitäisi kyllä vahvistaa, ollaan tehty aika monta helppoa mokaa tuommoisissa.

Nipsu A

Kisoista menin suoraan SDP:lle, jossa alkoivat Outin ja Ollin MM-pronssijuhlat kuplapalloa pelaillen. Se oli kyllä just niin hauskaa, kuin etukäteen saattoi kuvitella! :D Aika paljon rankempaa vaan. Nyt on kädet, niska ja hartiat ihan kipeät siitä pallon kannattelusta. Palloilujen jälkeen mentiin vielä saunomaan, syömään ja viettämään iltaa. Koiraharrastusten kautta on kyllä saanut niin paljon kavereita ja saanut tutustua niin huippuihin tyyppeihin, ettei mitään rajaa. Multa jäi tällä kertaa jatkot väliin, mutta huippukiva ilta oli näinkin. Iso kiitos Outille juhlien järjestämisestä - ja tietty onnea vielä kerran! :)

Seuraavana aamuna kello soitti taas kisoihin, nyt Luun kanssa. Olin nukkunut tosi huonosti, joten talviajan tuoma ekstratunti ei tuntunut kyllä missään. Reetta jatkoi tuomarointia tänäänkin ja samalla vauhtiteemalla mentiin. Oli eri radat makseille kuitenkin. Putkesta putkeen -viennit toistuivat myös radoilla.

Luullahan oli lauantaina tosi tylsä päivä. Autossa kökkimistä, muutama lämppälenkki ja ilta vielä vaan kotona Tuitun kanssa. Aamullakaan ei ehditty tehdä mitään lämppälenkkiä kummempaa. Tämä ei todellakaan ole sille sopiva valmistautuminen agilitykisoihin, tulipa todettua jälleen kerran...

Se oli jo ennen ekaa rataa ihan tiloissa. Makuutan sitä aina maassa muutaman edellisen koiran ajan, silittelen ja "vaadin" rentoutumaan. Yleensä se malttaakin kelliä ihan hyvin, mutta nyt tämäkin oli ihan mahdotonta. Kellahti kyllä selälleen rapsutettavaksi, mutta ajatukset olivat 100-prosenttisesti radalla ja yritti hilautua koko ajan lähtöä kohti. Lähdössä vääntöä odottamisesta ja sitten mentiin. Viisi estettä. Kakkosen pakkovalssissa räjäytti riman ja kaahasi suuntaan x. Sitten puomilla ei voinut tehdä kontaktia, vaan tuli sivuun. Korjautin tämän ja mentiin pois. Olin jo ihan hermona itsekin. Raivostuttava tunne, kun ei saa koiraan mitään otetta ja huomaa, että se on aivan väärässä mielentilassa.

Kaiken lisäksi onnistuin tuolla viiden esteen radalla venäyttämään takareiteni. Radan jälkeen harkitsin ihan tosissani, että jätän loput väliin tai käyn vain treenaamassa lähtöä. No, en sitten malttanut kuitenkaan. Ja ehkä tämä oli taas yksi opetus siitä, että ikinä ei saa luovuttaa.

Ensin söin buranaa ja puin kaikki housut päälle. Sitten tutustuin seuraavaan rataan. Sitten lähdin heti Luun kanssa lämppäämään (meitä ennen meni n. 40 koiraa) ja lenkin jälkeen heittelin sille palloa. Tulin hyvissä ajoin sisälle halliin ja hinkutin koko odotteluajan sen kanssa seuraamista ja muuta treeniä. Palkkasin ja riekutin paljon. Vaihdoin valmistautumisrituaaleja lennosta ja makuuttamisen sijaan seurautin ja leikitin omaan vuoroon asti. Tällä sain vähän purettua höyryjä, eikä Luu päässyt niin hyvin omiin tiloihinsa.

Toisen radan alussa se tuntui edelleen vähän huonolta, mutta kun onnistuttiin jotenkin selvittämään muutama eka este (kolmoselta viime tipassa mukaan ronkkien :D ), niin homma alkoi luistaa. Olin tuhannen myöhässä ohjauksista ja lopun putkeenvienneissä jouduin unohtamaan suunnittelemani valssin... Mutta me tehtiin hitto vieköön nolla! Päästiin palkinnoillekin vielä, kakkosena Marjan ja Reinon jälkeen.

Luu B

Pari viime kisaa on saanut taas miettimään tätä lajin hulluutta. Miten sitä edelleen laittaa ihan liikaa painoarvoa tuloksille, siihen nähden miten merkityksettömiä ne ovat. Tai siis onhan niillä paljonkin merkitystä, tuloksilla voi päästä SM-kisoihin, European Openiin ja tuloksilla voi toteuttaa haaveita. Mutta miten vähän ne lopulta liittyvät suorituksiin ja onnistumisen tunteisiin! Meidän parhaisiin ratoihimme Luun kanssa kuuluu vitosen ja hyllyn ratoja. Sen sijaan mikään näistä kolmesta edellisestä nollasta ei kärkikastiin mene. Kisaaminen, tavoitteiden asettaminen ja epäonnistumisten käsittely olisi yksinkertaisempaa ilman tätä ristiriitaa. En oikein vieläkään ymmärrä sitä, miksi emme saaneet koko kesän aikana yhtään nollaa, vaikka homma luisti, fiilis oli kohdillaan ja teimme hyviä ratoja hyvällä rytmillä. Ja miksi nyt olemme yhtäkkiä tehneet kolme nollaa, enemmän tai vähemmän rääpimällä?

Alan kallistua sille kannalle, että tämä kaikki on vain agilityjumalan kieroa huumoria ja piruilua. Ja siinä ohessa pohjimmiltaan hyväntahtoista agilitykisaajan henkistä kasvattamista.

Kolmas ratakin meni ihan kivasti, muuten. Kepeillä Luulla vain iski Joku ja se ei kyennyt pujottelemaan. Ensin väärin sisään, sitten oikein sisään, mutta pois muutaman kepin jälkeen (!), sitten taas väärin sisään, kunnes päästiin lopulta jatkaamaan. Ei muita virheitä. Huonot kontaktit tosin. 2-3 -välin osasin jo suunnitella sillä olettamuksella, että Luu ei käänny ;) Olin siis harjoitellut mukaan ronkkimisen jo rataantutustumisessa, joten se sujui hyvin :D

Luu C

Koska parit kisat ja yhdet mitalijuhlat eivät vielä tehoviikonloppua tee, käytiin sunnuntai-iltana treenaamassa flyballia. Ei ehkä parasta palauttelua aksakisojen jälkeen, mutta saatiin meidän koko Messariin lähtevä joukkueemme kasaan ja lataajakin mukaan treeneihin.

Kokeiltiin vaihtojen ajoituksia ja suunniteltiin sopivaa järjestystä. Jos saadaan järkättyä vielä muitakin treenejä, ollaan kyllä aika iskussa ;) Luun ilme treeneissä oli epäuskoisen onnellinen. "Tultiinko me tosiaan treenaan vaan flyballia?!" Kyllä siellä loisti yhden jos toisenkin bordercollien silmät.