Agirotuun piti tietty mennä melkein koko rahalla, kun se täällä kotikulmilla hyvässä kisapaikassa järkättiin. Ylökk on järjestänyt tämän massatapahtuman jo pari kertaa ihan muutaman vuoden sisään, joten pakko myöntää, että tämän vuoden järjestelyiltä odotti tuolla kokemuksella vähän enemmän. Perjantain ilmottautuminen oli ihan fiasko. Toiset jonottivat yli tunnin. Mä selvisin reilulla puolella tunnilla, koska siinä vaiheessa oli pakko jättää paperit Katille (joka onneksi sattui olemaan samaan aikaan paikalla) ja lähteä lämppäämään koiraa. Ilmoittautumispisteessä oli KAKSI tiskiä. Kyllä, KAKSI! Jossain vaiheessa saatiin sitten avattua kolmaskin, mutta jono mateli hitaasti, koska samalla ilmoittauduttiin kaikkiin viikonlopun startteihin ja yhden ihmisen vuoro tiskillä saattoi kestää kymmenen minuuttia.
Kun olin tullut Nipsua lämppäämästä ja olin kentän laidalla odottamassa juuri alkavaa tutustumista (Nipsu meni luokan alussa), Lea soitti, että ilmossa oli sanottu, että kaikkia startteja myöhäistetään puoli tuntia. (Kentälle kuulutuksista ei saanut selvää, en tiedä, kuuluttivatko asiasta.) Pakkohan se on, kun ihmisiä ei saada porteista sisään, mutta lievästi sanottuna veemäistä siinä vaiheessa, kun on juuri lämpännyt koiran. Parasta oli se, että päätin lähteä siinä sitten roudaamaan tavaroita autolta, saisinpahan samalla kävelytettyä Nipsua ja pidettyä sen lämpimänä. Kun olin tulossa muutaman minuutin päästä takaisin, mini-radalla oli väkeä tutustumassa! Menin kesken tutustumisen kysymään, että miten tää nyt oikein menee ja Harri käski mennä sinne sekaan vaan. Tutustumisessa oli suurin osa mini-kisaajista yhtä aikaa. Kun aika loppui, oli tutustuminen toiselle erälle, jossa oli alle 20 kisaajaa ja sitten vielä kolmannelle erälle, jossa oli kolme kisaajaa. Ou jee, reilu meininki!
Tässä vaiheessa oli hermot niin kireällä, että onneksi se vesisade alkoi sentään vasta myöhemmin. Tiedän, ettei tämmöisten asioiden pitäisi antaa vaikuttaa omiin suorituksiin, mutta nyt se oli harvinaisen vaikeaa.
No, jossain vaiheessa päästiin sitten radalle asti. En enää muista, kävinkö tutustumassa Luun rataan sitä ennen vai sen jälkeen. (Mulla oli hieno lunttilappu molempien arvoiduista tutustumis- ja suoritusajoista, jotta pysyisin järjissäni, mutta sillähän ei aamun myöhästymisten takia tehnyt enää mitään.) Eka rata oli siis Huittisen hyppäri. Aika perussetti. Keskirata oli vähän vaikea hahmottaa siellä tutustumisryysiksessä ja vähän jäi epävarma olo omasta ehtimisestä paikkoihin. Nipsu tuntui liikkuvan lujaa, mutta melkein ehdin kuitenkin. Takaakiertoon lähetyksessä se ampaisi kauempana olevalle hypylle, joten siitä hyl. Muuten ihan kivaa menoa :) Oli pakko kellottaa ja todeta, että ylimääräisen hypyn kerakin aika olisi riittänyt ihan kärkeen, joten ei vain tuntunut nopealta.
Seuraavaksi Luun kanssa maksien hyppärille, jonka tuomaroi Seppo Savikko. Meille tosi vaikea alku... ja oikeastaan muutenkin meille vaikea. Ehkä jopa muillekin :D Luu tuntui todella huonolta, oli taas semmoinen aivoton ryysijä. Ei keskittynyt esteisiin, ryysi vain ja räkytti. Muurin ihmisnuoleen ei jarruttanut yhtään ja jäin kuin purkka tukkaan. Yritin seivata vaihtamalla valssin sylkkäriin, mutta olin todennut sen jo tutustumisessa huonoksi siihen. Eka virhe siis kuitenkin vasta esteeltä viisi :D Sitten ei pystynyt pujottelemaan. Eikä leikkaus pituudellekaan onnistunut ja uusinnalla piti vielä räjäyttää pituuden sekaan. Tässä vaiheessa meinasin lopettaa radan, mutta jostain syystä vetäisin vielä henkeä ja jatkettiin. Loput yhdeksän estettä jopa sujuivat, mitä nyt yhdellä hypyllä Luu jarruttikin yhtäkkiä liikaa ja yhdellä multa jäi saksalainen tekemättä. Mutta hei, kaikki rimat pysyivät! :D
Sitten taisi alkaa se vesisade ja ukkonen. Mulla kävi kyllä älytön mäihä, enkä joutunut menemään yhtään rataa tai tekemään verkkojakaan niiden pahimpien kuurojen aikana, mutta sain silti toki kaikki kamppeet märiksi. Kengät vaan litisi kävellessä. Autossa ois ollut kumpparit, mutta tuntui ihan turhalta enää siinä vaiheessa. Oli kuitenkin niin lämmin, ettei tullut kylmä. Talkoilijoita kävi kyllä sääliksi, ei varmasti ollut herkkua hommaa. Nipsu vähän läähätteli ukkoskuurojen aikana, mutta pysyi ihan tolkuissaan. Salamoinnin aikana ei onneksi tarvinnut olla sen kanssa taivasalla.
Seuraavana järjestysvuorossa oli Nipsun eka Katarina Virkkalan agirata. Tää oli ihan kiva ja Nipsu pätevä. Puomi tosi hidas, mutta niin se vaan nyt on. Ennen aata piti tehdä saksalainen, mutta olin niin myöhässä, etten uskaltanutkaan. Aika hyvin sain sovellettua persjätön aan jälkeen :) Muuvssit ennen keppejäkin oli vähän kökköjä, mutta ihan sama, sillä voitettiin! Saatiin siis mekin yksi "Oscar-patsas" parhaasta ohjauksesta.
Kun tulin maaliin, makseissa meni koira, joka oli juuri ennen Luuta. Olin onneksi saanut siirrettyä Luun jo aikaisemmin luokan loppuun, joten oli kymmenisen koiraa aikaa vetää henkeä. Ja vaihtaa sitä koiraakin. Tuomarina tällä radalla oli Johanna Wüthrich. Luu oli niin paljon paremman tuntuinen! Saatiin jopa tulos, mutta sillä nyt ei ole fiiliksen kanssa paljon tekemistä. Kaksi rimaa tippui, mutta kerrankin Luun puolustukseksi on sanottava, että ne menivät ainakin osittain mössööntyneen pohjan piikkiin. Toisella kaatui siivekekin, joten ei varmaan saanut oikein pitoa ponnistukseen. Multakin meni yhdessä lähetyksessä kenkä alta. Putkikielto meni taas ihan mun piikkiin, en vaan ohjannut loppuun asti "itsestäänselvää" kohtaa. Puomin kontakti oli tosi hyvä ja loppusuoran takaaleikkauskin onnistui. Molemmat kertovat hyvästä viretilasta, koska aivottomuustilassa Luu usein jäkittää puomilla eikä lähde leikkauksiin. Jäipä hyvä mieli! :)
Myöhäisillan ratoja ei harmillisesti ole videolla (jos joku on jollain käsittämättömällä mäihällä sattunut kuvaamaan, niin olisin erittäin kiitollinen!), sillä niissä olisi ollut muutamakin juttu, joka olisi ollut kiva nähdä ;)
Ensin oli Nipsun toinen Virkkalan agirata, joka oli myös KV-kisa. Meni ns. ihan hyvin siihen asti. Vedin Nipsua u-putken mua lähempään päähän, niin sehän lähti mun linjan yli johonkin hypylle ja sen takana olevaan putkeen. Irtos kyllä niin kivasti, etten voinut kuin nauraa :D Sitten sählättiin vielä parit hypyt jotenkin väärin päin, mutta hyvällä fiiliksellä kuitenkin maaliin.
Mulla oli Luu kentän laidalla jo mukana, koska tiesin sen vuoron tulevan pian. Palkkasin Nipsun ja mentiin sitten kyselemään, mikä numero makseissa on menossa. Oli meitä edellinen menossa seuraavana ja sisäänheittäjä kielsi lähtemästä kauas... Seisoin siinä avuttomana yksi ylimääräinen seltti hihnassa, mutta sisäänheittäjä sitten ystävällisesti piteli sitä ratamme ajan. En ehtinyt valmistautua muuten kuin käymällä pikaisesti radan päässä läpi, onneksi se muistui mieleen. Maksien vika rata oli taas Savikon Sepon käsialaa. Luulle äkkilähtö taisi sopia, sillä se tuntui ihan törkeän hyvältä! Radan puolivälissä tuli yksi pikku hylly, kun Luu luki mun takaakiertoon linjaamisen poispäinkäännökseksi putkeen (ja jäkimainingeissa pari rimaa, kun oli rytmi hukassa), mutta alku- ja loppurata sujuivat suorastaan kuin tanssi. Ei nyt ehkä mikään wienervalssi, mutta kuitenkin. Oltiin ihan samalla radalla Luun kanssa <3
Kotona oltiin puoli 12 yöllä. Ei mitään toiveita siis saada kenkiä kuivaksi seuraavaa päivää varten.
Aamu valkeni onneksi vähän kirkkaampana. Pilviä oli edelleen ja jossain vaiheessa tuli jotain pientä tihkua, mutta vesisateesta ei voinut edes puhua. Päivällä alkoi paistaa aurinko. Helpotti huomattavasti toisen päivän jaksamista.
Aamusta alkoivat Finnish Openin karsintaradat. Yritin kyllä olla ajattelematta asiaa, koska mulla ei ole mitenkään hyvä karma minkään arvokisojen ja karsintaratojen suhteen ;) Nipsun vuoro oli taas ensin, vaikka rata alkoikin myöhässä. Luun rataan kävinkin tutustumassa sitä ennen, vaikka sen piti alkaa 20 min myöhemmin...
Minit tuomaroi Vesa Sivonen. Nipsun rata oli kiva ja hyvä :) Yksi vähän levähtänyt pakkovalssi ja taas tosi hidas puomi, mutta muuten en edes minä keksi moitittavaa ;) Tällä irtosikin sitten toinen sija 150 koirasta (Tuima voitti, eilen oltiin toisin päin :) ) ja selkee finaalipaikka! Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni AVO-SM-finaaliin, joten ehkä ne huonot karmat on sittenkin mahdollista rikkoa!
Luun kanssa ei edes haaveiltu finaalista, joten Anne Saviojan rataa lähdettiin tekemään ihan niin kuin muitakin. Mutta eipä se saavuttomattomissa olisi ollut, sillä selvittiin maaliin kera yhden riman (käskytin keinulle) ja lentokeinun. Oli siellä jotain muutakin säätöä, alussa lähti hakemaan väärää putkea ja puomilla nyt jostain syystä kuitenkin jäkitti sivuun, vaikka vedätin. Mutta ihan kivalta tuntui tämäkin siellä väleissä :)
Finaalin tuomaroi ulkomaan ihme Tomas Glabazna. Rata ei ollut ehkä ihan semmoinen, mihin on tottunut, mutta ei se sitten mennessä niin mahdottomalta tuntunut. Oma kunto ei vaan tahtonut riittää, jalat painoivat tonnin, eivätkä tahtoneet liikkua pehmeällä nurtsilla. Nipsu sen sijaan kipitti ihan kivasti. Mulla oli koko radan ajan semmoinen holtiton olo, ettei homma ole hallussa ja koira menee ihan mihin sattuu. Muurin sain viime hetkellä pelastettua, mutta sen jälkeinen herpaantuminen kostautui heti putken jälkeen, kun Nipsu ampaisi kiertämään koko puomin. Puomin alituksesta ei annettu hyllyjä, joten selvittiin vitosella. Nollallakin oltais voitu mennä, jos olisin hoksannut ronkkia sen mukaani vähän aikaisemmin. Lopussa ei ollut toivoakaan ehtiä persjättöön, mutta hyvin se meni silläkin, että huusin apua ja leikkasin takana :D Olin kyllä niin kuollut maalissa, etten pitkään aikaa ihan vaan agilitysta!
Nollilla ei juhlittu missään säkäluokassa ja Nipsukin oli lopulta kuudes. Ja sen edellä oli nopeampi vitosia. No, saatiin säkki Purinaa, jee.
Loppuja finaaleja katsoessa sai onneksi istua ja huilata hetken aikaa. Matka kentän laidalta vessaankin tuntui ylitsepääsemättömältä, mutta jostain piti löytää vielä jaksamista vikoille radoille. Oishan ne voinut väliinkin jättää, näin jälkikäteen ajatellen. Aikataulutkin jatkoivat venymistään ja myöhäiseksi meni tämäkin ilta.
Minien vikan agiradan tuomarina oli Kari Jalonen. Ihan kamala rata, ei yhtään mun ja Nipsun juttu. Suoria putkia ja serpentiinejä isoilla väleillä. Sain serpentiinikohdat räävittyä jollain tavalla ilman virhepisteitä, mutta sitten lopussa jalka painoi sen verran, että yritin oikoa ja leijeröidä yhden hypyn putkesta putkeen -kohdassa. En ollut edes kokeillut sitä tutustumisessa ja nytkin tajusin samantien, että eihän se onnistu. Kirosin siinä ääneen itseänikin, että "Mitä mä nyt täältä menin?!" tj. Siitä siis hyl, kun Nipsu hyppäsi hypyn.
Maksien rata oli Huittisen Harrin. Lyhyt ja vauhdikas. Silti siihen mahtui hyviä ja huonoja kohtia :) Alussa en ehinyt vitoselle, joten siihen leiskautus ja rima. Keppejä etsittiin linjan katoamisen takia hetki, mutta sitten keinulle asti ihan kivasti. Hyvä aa, on meinaan vapautunut sieltä aika liukkaasti... Nyt tehtiin ainakin selkeä stoppi. Keinulla oli vinossa ja suorassa putkessa kesti tosi kauan, oisko mennyt kumoon...? Loppusuoralla en jaksanut oikein edes yrittää, joten vauhti vei kahdesta vikasta ohi. Tiesin kyllä, että ei se siihen jarruttamatta mahdu kääntymään, mutta keskityin varomaan hajoamatonta rengasta ja annoin mennä.
Huh. Rankka setti, ei ehkä enää sen enempää sanottavaa. Tai jos nyt vielä samaan rahaan purnataan kaikki purnattava pois, niin palkinnot oli aika hämmentävät. Voittajien pystit oli kyllä ihan hauska idea, jos nyt pysteistä joku tykkää. Voitosta saatiin semmoisen lisäksi yksi käsipyyhe. Kakkossijasta Nipsu sai pokaalin, pienen pussin nameja ja kaksi purutikkua. Joku oli kuulemma saanut kakkapusseja. Jos luokassa on 150 koiraa eikä palkintojen arvo edes starttimaksua, niin tuntuuhan se vähän nihkeältä. Kun on maksanut viikonlopun starteista yli sata euroa, niin edes ne pari kisalahjakorttia olisivat kieltämättä lämmittäneet mieltä. Mutta kukaan ei kisaa palkintojen takia, joten ehkä juuri siksi niistä on helppo tinkiä.
Kun ilmoittautumisesta selvisi, muuten järjestelyt sujuivat kyllä ihan hyvin, ettei mene pelkäksi valittamiseksi! Kisapaikkahan on fasiliteetteineen ja ulkoilumaastoinen mitä mainioin. Aikataulut nyt voivat pettää milloin vaan ja siihen on aina osansa muillakin kuin järjestäjillä. (Välillä hommat kyllä seisoivat siihen malliin, että oli pakko ihmetellä, miksi aikatauluja ei edes yritetä kiriä esim. ripeällä radanrakennuksela.)
Mutta oiskohan tässä ollut Agirotua taas vähäksi aikaa? :)
Kommentit