Sunnuntai kului Mouhiksella Marian tokopäivässä. Päästiin kuokkimaan valkkuryhmäläisten järkkäämiin treeneihin. Eipä meitä lopulta ollut kuin kuusi koirakkoa, joten kivasti ehdittiin tehdä. Jaettiin päivä kolmeen settiin.

Luu oli edelleen aika, noh, vilkas. Joidenkin mielestä se on varmaan aina, mutta ei se aina ihan tämmöinen ole. Siinä vuoroa odotellessamme mä en ehtinyt edes ajatella yhtä asiaa, kun se oli jo tehnyt kurrea, moikannut, kierinyt (ekaa kertaa tarjoamalla!), tehnyt aan kontantin, keinun kontaktin, käynyt merkillä ja kiivennyt syliin istumaan. Kyllähän Luun vilkkaus luo tokoiluun omat haasteensa, mutta on se silti aika hauskaa ja söpöä.

Luu aloitti paikkamakuulla. Muut häiriköivät, jotta saatiin levottomuus esiin. Ja eihän siihen paljon tarvittu. Siirteli päätä jonkun verran, mutta pääasiassa heilutteli taas kaikkea, mitä voi leukaa paikallaan pitäen heilutella. Maria ehdotti tähän nameja kuonon ja tassujen ympärille sekä lelua etupalkaksi. Pelkkä pään maassa pitäminen ei ole Luun temperamentille tarpeeksi keskittymistä vaativa tehtävä, joten se pitää saada muilla keinoin paremmin kuplansa sisään. Pari kokeilua näyttivät kyllä namien tehoavan, joten näillä jatketaan. Mun pitää vaan henkisesti valmistautua olemaan Luulle oikeasti ruma, jos se erehtyy mokaamaan. Tätä hommaa ei nameja syöttelemällä vaan pysty tekemään.

Seuraavassa setissä noutoa, jossa valittelin hidasta ja vinoa palautusta. Ensin näytin, miten ollaan tehty kierron kautta vauhtipalkaten ja luovutusasentoon asti. Kokeiltiin vähän erilaisia versioita pelkän luovutuksen treenaamiseen. Tehtiin ihan lyhyeltä matkalta, namilla auttaen (tätä pitää treenata, kun namiapu oli Luulle outo juttu) ja pitkälllä matkalla antaen uusi käsky ennen eteentuloa. Teki muutaman ihan hyvänkin, mutta kerran taas oikein kiepautti itsensä vinoon eteentulossa. Maria neuvoi vaan treenaamaan paljon luovutuksia, joita voi tehdä vaikka jättäen Luu kapulan kanssa odottamaan. Voidaan kuulemma ihan hyvin tehdä myös koko noutoa ja muistaa myös vauhtipalkkailla. Tein ensin metallilla ja sitten puulla. Puun kanssa vauhti oli parempi ja jopa törmäsi eteentulossa. Pureskeli myös jonkun verran.

Noudon yhteydessä saatiin myös aikaiseksi kunnon kyttäilyä, kun heitin kapulan Luun odottaessa. Tässä koitin ensin syötellä nameja, mutta Luu nieli namit velvollisuudesta ja rojahti samantien uudestaan kyttäysasentoon. Tehtiin sitten niin, että vaadin kontaktia ja palkkasin lelulla. Maria oli sitä mieltä, että voisin vaatia Luulta näissä katsekontaktia.

Viimeisessä setissä tehtiin ruutua. Ensin näytin, miten ollaan viime aikoina tehty. Sitten näytin, mitä tapahtuu kun lähetän kauempaa, Luu jää liian eteen ja tarjoaa parempaa paikkaa. Näitä tehtiin muutama, myös niin, että Luun jäädessä huonoon paikkaan käänsin sille selän ja muutuin passiiviseksi. Luusta oli vaan sairaan siistiä juosta ja tarjoilla eri paikkoja tai merkkiä. Varsinkin kun sitten jossain vaiheessa sai palkkaakin. Ei ainakaan merkittävästi alkanut mennä kerrasta paremmin, joskin muutama hyvä ruutuunmenokin saatiin. Paras oivallus ruudusta oli, että voisin mennä ruutuun palkkaamaan. Ensin pari namia (= ajatus pois lelun kyttäämisestä) ja sitten leikkiä ruudussa. Mähän olen aina vaan heittänyt pallon tms. ruutuun, ja sen odottaminen on varmaan yksi syy, miks Luu jää liian eteen.

Lopuksi tehtiin vielä ryhmäpaikkamakuu. Jäin Luun kanssa reunaan ja tein samat namimiinoitukset. Ehkä se oli jo vähän väsynytkin, mutta makasi tosi rauhallisesti! Nameja laittaessa ja poistaessa jouduin huomauttamaan, mutta en muistaakseni kertaakaan makuun aikana.