Viikonloppuna reissattiin taas. Tällä kertaa ei Punkalaidunta pidemmälle, mutta olihan sitä siinäkin. Vietettiin kaksi lyhyttä, mutta antoisaa päivää Tending-leirillä Hiidenhelmessä. Luun ohjelmassa oli sekä John Eklöfin tokoa että Elina Jänesniemen agia. Ihan sairaan hyviä treenejä, joista saatiin roppakaupalla ajatuksia, oivalluksia ja työkaluja jatkoon. Kokemattomana ohjaajana nuoren koiran kanssa on niin antoisaa treenata, kun pienilläkin jutuilla saa otettua isoja harppauksia eteenpäin. En varmasti muista kirjata kaikkea ylös, mutta luulen, että jotain eksyi suorilta tuonne pääkoppaan asti.

Lauantaiaamu alkoi Jonten tokoilla. Jännitti vähän ;) Oli vaikea keksiä, mitä liikkeitä ottaisin. Seuraaminen oli varma, ja sen otinkin heti ensimmäiseksi. Yritin selittää meidän pääongelmasta ja kerroin, että olen korjannut asentoa namilla (kshhhh! ...ensimmäinen miinuspiste...). Jonte pisti meidät tekemään kisamaista seuraamista. En ole edes tehnyt käännöksiä seuraamisen yhteydessä. Olin itse vähän jämänä ja Luu taisi ihmetellä outoa tilannetta ja yleisöä ja lähti juoksemaan kesken seuraamisen. Sen seurauksena treenattiin kontaktihäiriötä. Sain moitteet, että olen liian aktiivinen koiraa kohtaan, kun minun pitäisi vaatia koiraa olemaan aktiivinen minua kohtaan. Ylipäätään pitäisi uskaltaa jo vaatia siltä asioita. Sillä kyllä se pystyy ja osaa. Pystyi pitämään kontaktiakin, vaikka Jonte häiriköi - tosi pienesti tosin. Aika tiheään jouduin kyllä kieltämään häröilystä, mutta ei se siitä rikki mennyt ;)

Lauantain treenien toisena liikkeenä otin noutoa. Jonte neuvoi vaihtamaan vauhtinoudossa lelun toiseen kapulaan ja unohtamaan erilliset nosto/pito/eteentuontitreenit. Heitin kapulan, houkuttelin toisella, kun Luu tiputti tai antoi kapulan, pidin hetken molempia kapuloita ja heitin taas toisen. Luun motivaatio kapulaan on hyvä, joskus jopa isompi kuin leluun, mikä oli Jonten mielestä vain loistavaa. Leikin säännöt pitää vaan saada muutettua niin, että Luu ei johda peliä. Se tykkää rallatella kapulan kanssa ja haastaa minua leikkimään. Kahden kapulan leikillä tämä pitäisi saada muutettua siihen, että Luu haluaa tuoda kapulaa minulle, jotta heitän uudestaan. Kun se suorastaan tuputtaa kapulaa, voin alkaa liittää treeniin luovutusasentoa jne. Kapulan puremista Jonte ei pitänyt minään ongelmana. Koira pureskelee vain turhautuneena tai epävarmana, kun se tietää mitä tekee ja minä vaadin siltä rauhallisuutta, pureminen jää pois. Ei Luu kyllä oikeastaan noudon yhteydessä pureskelekaan, saattaa vain tilaisuuden tullen käydä maate järsimään...

Iltapäivällä oli sitten vuorossa agilitytreenit Elinan koulutuksessa. Tehtiin muutaman esteen tekniikkapätkiä. Ensin mentiin neljän melkein neliönä oleva hypyn kuvio, jossa kahden suoran hypyn jälkeen kierrettiin oikealle ulkokulma ja sitten tehtiin vielä ennakoiva valssi viimeiselle hypylle. Tähän kokeiltiin vekkiä, takanaleikkausta ja sylivekkiä. Vekitys sujui ihan ok. Takaleikkauksia tehtiin palkan kanssa. Niissä Luu ei meinannut lähteä ohjaukseeni mukaan, vaan ryysi suoraan hypylle. Mä olin myöhässä enkä pitänyt ohjaavaa kättä tarpeeksi pitkään. Saatiin leikkauskin sujumaan niin, että päästiin jatkamaan kahdelle seuraavalle hypylle. Sylivekki oli mulle vähän vieras, mutta joku käsitys siitäkin tuli. Ennakoivassa valssissa mulla oli ohjaavan käden ongelma, eli sain Luun kääntymään monesti ennen hyppyä, kun en pitänyt ohjausta päällä.

Toisena kohtana treenattiin niistoa. Ensin palkkailtiin lelulla ja lopulta otettiin vauhtia putken kautta ja jatkettiin seuraavalle hypylle. Tämä alkoi sujua ihan hyvin. Pitää vaan muistaa malttaa sen käden kanssa. Niistotreenien yhteydessä Elina ehdotti, että kokeillaan Luun kanssa namipalkkaa. Sillä on niin kiire lelun perään, ettei se malta esim. pitää 10-senttisiä rimoja ylhäällä. Namilla sen saa keskittymään paremmin. Saatiin neuvoksi treenata mm. namikipon ohi juoksemista niin, että Luun pitää malttaa pysähtyä syömään, vaikka itse jatkan matkaa. Samaa voi tehdä sitten esteidenkin kanssa. Näin koira oppii, että sen pitää malttaa suorittaa kaikki esteet, eikä se saa ryysiä perääni, vaikka juoksen edelle.

Lauantai-ilta kului saunoessa ja notskilla istuessa. Aika kului levottomia tarinoita kuunnellessa niin nopsaan, että yöunet jäivät taas varsin lyhyiksi.

Sunnuntaiaamu alkoi Luun agilityryhmällä yhdeksältä. Meitä oli nyt vain kolme, joten aikaa oli ihan kivasti ja ehdittiin tehdä enemmän kuin eilen. Jatkettiin Luun kanssa namipalkkausta, ja koira oli ihan eri! Vauhti ei hävinnyt mihinkään, mutta tekemiseen tuli vähän järkeä.

Aloitettiin kuviolla, johon piti tehdä ensin ennakoiva valssi, vekki, sekä takaakiertovalssi ennen putkeen lähetystä. Ennakoivassa valssissa en taas saanut pidettyä sitä pirun ohjaavaa kättä mukana, arghh. Olin myös minikoiraohjaajana liian myöhässä. Mutta jos pikkukoiraa kääntää niin aikaisin kuin bordercollieta, se ehtii kieltää esteen 17 kertaa... Eiköhän siihen koirien eri pituiseen askellukseen jossain vaiheessa totu.

Toisena versiona valssi ja vekki korvattiin sylkkärillä. Sitä me ei osata oikein kumpikaan, joten tehtiin ensin vain yhdellä esteellä. Vähitellen sekin siitä. Ja ennakoinnissa se ohjaava käsi...

Seuraavassa kuviossa oli kaksi rinnakkaista hyppyä, ulkokulman kierto, hyppy ja putki. Kaksi ekaa hyppyä mentiin molemmat takaa. Ensin niisto hyppyjen välistä, valssi ja takaakierto. Niisto osattiin ihan hyvin, mutta seuraavilla hypyillä oli jotain häikkää ajoituksissa. Toisena versiona päällejuoksu ja poispäinkäännös kulmaan. Päällejuoksussa palkkailtiin ja tehtiin sitä, että Luun piti jäädä syömään minun jatkaessani rataa. Nämä saatiin toimimaan jo ihan hyvin, mutta poispäinkäännös jäi parilla yrityksellä vähän kököksi. Ei jääty sitä enää hinkkaamaan, kun oltiin tehty jo niin paljon ja Luu oli ollut niin kiltti :)

Tykkäsin Elinan koulutustavasta tosi paljon. Saatiin paljon eväitä tuleviin treeneihin ja jo viikonlopun aikana tuntui, että jokin loksahti kohdalleen :)

Iltapäivällä tokoiltiin toisen kerran Jonten osaavissa käsissä. Ensimmäiseksi "liikkeeksi" otin Luun koomailun, jota esiintyy esim. ruutua treenatessa. Tätä demotaksemme jätin ruutuun lelun (kshhhh!) ja menin lähetyspaikalle. Väänsin Luun sivulle ja kielsin kontaktin tippumisesta yms. Jonte käskytti meitä tekemään täyskäännöstä. Sillä saatiin Luun ajatusta vähän pois ruudusta, tai siis ruudussa olevasta lelusta. Jonte pistikin lelun pois ja laittoi minut lähettelemään Luuta merkiltä ruutuun ja ruudusta merkille... Eihän se oikein osannut, ja hommaa vaikeutti se, ettei Luu osaa pysähdyskäskyä. Kerroin tämän Jontelle, mutta Jonte käski vain yrittää. Siinä sitten tahkottiin, annettiin koiran yrittää ja autettiin. Kun sain sen oikeaan paikkaan, piti odottaa, että Luu pysähtyy ja ottaa kontaktin. Sitten kehut, vapautus ja uusi lähetys toiseen suuntaan. Koomailunkin pitäisi kuulemma jäädä pois, kun koira ei kyttää vain lelua. Ruudussa tai merkillä sen ei pidä odottaa, koska pallo lentää, vaan sen pitää ottaa kontakti ja odottaa, mitä kivaa minä sille keksin. Palkka tulee aina minun kauttani.

Toisena liikkeenä otettiin maahanmenoa. Näytin, että olen tehnyt maahanmenoleikkiä, jossa käsken Luun maahan, vapautan ja heitän namin vähän matkan päähän (kshhhh!). Luu meni maahan ihan hyvin, mutta Jonten mukaan tuolla tavoin sen ajatukset ovat nousemisessa ja maan nuuskimisessa. Tästäkin leikistä siis poistettiin palkat... Mun piti riekkua pitkin kenttää, käskeä Luuta välillä maahan, kehua, vapauttaa, rieukkua, pyytää tekemään joku toinen juttu jne. Tavoite on, että esim. koetilanteessa koira suhtautuu maahanmenoliikkeeseen niin, että "Jes, mä sain mennä maahan!!!". Ei niin, että "Mistälentääpallomistälentääpallo..."

Yleistäen kaikki suomalaiset taitavat saada Jontelta toruja jatkuvasta pallon heittelystä. Olen käyttänyt paljon naksua, mistä Jonten mukaan on seurannut se, että Luu yrittää ihan hirveästi ja on liian korkeassa stressissä. Tietyssä pisteessä se ei pysty sitten enää keskittymään. Naksua voi käyttää opetusvaiheessa, mutta siitä pitää päästä ajoissa eroon. Ja koiralta pitää uskaltaa vaatia! Virheitä ei saisi pelätä, mutta oppiminen yrityksen ja erehdyksen kautta tuntuu näin erilaisiin opetusmetodeihin tottuneelle tosi vieraalta. Monet Jonten koulutustavat ovat aika hurjia ja vaativat kyllä sulattelemista, mutta ymmärsin kyllä jutut, joita hän selitti. Jonte keskittyi aika paljon siihen, mitä oikeasti haluaa koiran oppivan. Sitä kautta aloin itsekin ajatella joitain asioita eri kantilta ja koin ehkä jonkunasteisen valaistumisen. Nyt varmasti treenaillaan ainakin jonkun aikaa näitä oppeja käyttäen ja soveltaen. Katsotaan, mitä siitä alkaa kehkeytyä ja mietitään sitten taas lisää.

Sen tunnarin suhteen täytyy kyllä ehkä kerätä vielä hetki rohkeutta :D

Koulutusten suhteen leiri oli siis todella antoisa! Muutenkin aika kului mukavasti kivassa seurassa. Nähtiin Kuuraa lukuunottamatta kaikki sisarukset ja ehdin seurata vähän kaikkien treenejäkin. On ne niin ihkuja ja taitavia ja vaikka mitä <3

Kiitos kummitäti Heidille kuvista! Lisää löytyypi täältä!

Ryhmäkuvassa pussailevat Fox-veikka ja Luu olivat erinäköisyydestään huolimatta jotenkin tosi samannäköisiä. Varsinkin Foxin tokoillessa sen eleet ja ilmeet näyttivät kovin tutuilta :)

Lalli-veikkakin on tosi jees. Ja Riski-veikan kanssa saatiin aikaiseksi kunnon painihetki.

Puuma-siskon kanssa sen sijaan pidettiin vähän matalampaa profiilia...

Kuvat Heidi Kuusisto.