Kotikisat. Ois ollut hyvät palkinnot, kun FitDog sponssasi. Joten ei tietty saatu mitään aikaiseksi.

Ensin Luun kanssa. Nämä olivat nyt toiset kisat, joissa en puuttunut rimojen tiputuksiin. Ja nyt Luu taisi hoksata sen. Räiski kyllä puutavaraa ihan koko rahan edestä. No, yritän nyt vaan olla välittämättä. Ja kyllä mua loppujen lopuksi tällä hetkellä stressaa vähemmän se, että joka toinen rima lentää alas, kuin se, että joudun keskeyttämään joka toisen radan ekoille esteille. Nyt päästään sentään treenaamaan kisaratoja... Toukokuun jälkeen mietitään sitten mahdollisesti uudet kuviot, mutta siihen asti mennään näillä.

Ensin oli agilityrata, jossa Helinin Jari oli tuomariharjoittelijana. Luomalan Henkka oli kuulemma muutattanut rataa monesta kohtaa, mutta lopputulos oli joka tapauksessa ihan kiva. Alussa Luu lensi niistosta aika läpi (mulla taisi käsi levitä liikaa), mutta maltilla sain sen vedettyä oikeaan suuntaan. Kaksi rimaa tuli alas, molemmat ennen putkia. Ja muurista mentiin ohi, kun jäin vähän jälkeen. Olisi pitänyt laittaa suoralla putkella tossua vähän tehokkaammin toisen eteen. Kokonaisuudessaan (rimat unohtaen) olin tyytyväinen, paketti pysyi kasassa ja mentiin suunnilleen samassa rytmissä :) Luu haki esteitä hyvin, ainoastaan siinä muurilla jäi kiinni myöhässä olevaan ohjaajaan ;) Puomin kontaktiin olin tosi tyytyväinen, himmailusta on päästy aika hyvin eroon.

Luu A

Hyppäri oli Johannan. Todella vaikea! Ainakin nopeille ja tuhmille koirille :D Alku oli kuin suoraan mun pahimmista painajaisista. En voinut mennä renkaalle valssaamaan tai ottamaan vastaan, koska Luu ei käänny noissa. En sitten keksinyt muutakaan kuin kaksi herran haltuun -leikkausta. Rytmitys renkaalle ei vaan riittänyt saamaan Luuta mukaan ekaan leikkaukseen, joten kolmosesta ohi. Tuloksissa ei kuitenkaan ollut kieltoa tästä. Kun otin uudestaan, sain kuin sainkin Luun leikkauksilla sen verran oikeaan suuntaan, että se meni oikeat esteet :D Keppejä edeltävän hypyn haki tosi hyvin ja loppuratakin sujui. Ainoa virheet olivat sitten ne kolme rimaa. Ykkönen, yksi vauhdikkaassa hyppykaaressa ja tokavika. Tuntui, että niitä olisi tullut enemmänkin, koko ajan. "Kiellosta" huolimatta luokan nopein aika, joten jos agilityssa ei ois rimoja, oltais voitettu. Huomatkaa, että yritän löytää radasta jotain positiivista! :D

Luu B

Sitten olikin suuri tilaus shelttiterapialle. Ja mitä tekee sheltti? Luokan nopeimman radan. Ja tiputtaa yhden riman!

Agilityrata oli tuomariharjoittelija Tommin käsialaa. Ainut kohta, missä tuli aavistuksenomainen kiireen tuntu oli juuri se sarjaeste, jossa rima sitten lensi. En vissiin katsonut koiraa tarpeeksi, koska muistan huomanneeni tiputuksen äänestä. Muuten sujui niinkuin pitikin. Puomi oli ihan kohtuuhyvä, kun pääsin vedättämään. Aalta vapautin lennosta, kun oli niin kiva vedätysloppusuora :)

Nipsu A

Hyppäri oli taas Johannan, eikä se nyt kakkosten radasta varsinaisesti helpottunut ;) Tuntui toki helpommalta, kun sai mennä Nipsun kanssa. Tässä sattui taas virhe sarjaa voi elämän kevät. Tai jotain. Keppien jälkeisessä putkessa Nipsu jäi jotain sutimaan putken suulle. Katsoin, että se kääntyy siellä ympäri ja jäin varmistamaan. Se menikin sitten oikein, mutta sitten en ehtinyt kunnolla pakkovalssiin ja Nipsu hyppäsi hypyn väärin. En tiedä, mitä siellä putkessa oikeasti tapahtui, mutta olen aika varma, että se olisi kääntynyt ympäri, jos olisin vaan posottanut poispäin. Huoh.

Sitten lässähti ohjaus ja Nipsu selttiohitti vielä pituuden. Ja tulihan sieltä se yksi rimakin sitten vielä...

Nipsu B

Jotenkin syö rotan lailla nämä rimat. Kai tämä on agilityjumalan kosto, kun olen saanut kunnian omistaa yhden koiran, joka ei tiputtanut rimoja käytännössä ikinä, vaikka ohjaus oli sata kertaa huonompaa. Tuittu <3

Mutta jos noita rimoja ei olisi, niin mulla olisi kyllä kaksi aika kivaa vietävää :) Luu on vaikea, mutta opin siitäkin koko ajan ja onnistumisen elämyksiä tulee koko ajan enemmän ja useammin. Ja kun sen kanssa pääsee joskus harvoin radalla yhteiseen rytmiin, se on vaan niin sanoinkuvaamattoman siistiä. Nipsun kanssa olen oppinut nauttimaan tosi paljon siitä, että sen kanssa voi oikeasti juosta ja mennä (mun) täysiä. Luuta pitää viedä niin rauhassa ja vähäeleisesti, mutta Nipsun kanssa on varaa käyttää vähän asennettakin. Siinä mielessä se on edelleen kunnon terapiakoira, vaikka tiputteleekin terapiakoiraksi liikaa rimoja ;)