Tallille viideksi tokoilemaan, puolen tunnin lenkille, tunti koulutusta, Nipsua hakemaan, Mouhijärvelle treenaamaan 20.30-21.30, kotiin lähempänä puoltayötä. Semmoinen setti taas.

Luu treenasi seuraamista pätkissä. Suoraa ja vasemmalle käännöksiä. Härkki kovasti namikättä. Arvasin niin käyvän, kun treenattiin hyppyseminaarissa sitä lähtöasentoa...

Maahanmenoa tehtiin vaan niin, että Luu seurasi ja huutelin itse "käskyä". Mun sanomana se on vielä pahempi ja ennakoi.

Luoksetuloa siivekkeen kierrolla. Muutama vauhtipalkka ja pari eteentuloa, joista ensimmäinen oli sen verran huono, etten palkannut. Täytyy sitä sivulle siirtymistäkin muistaa tehdä vielä ennen koetta.

Seisomista kuten maahanmenojakin, eli pelkkää seuraamista.

Metallin noutoa kierroilla. Taisin palkata kaikki vauhdista ja hetsasin vielä vähän karkuunjuoksulla. Tulipahan lujaa.

Tunnaria. Laitoin kyltit vaan kapuloiden ympärille rauhoittamaan menoa. Ekan teki tosi hyvin, oma oli takareunassa (kapulat sikin sokin). Toisella laitoin oman keskelle. Nyt oli malttamattomampi. Toi yhtä väärää ja nosteli muita. Jossain vaiheessa keskittyi hommaan ja nuuski oikein tomerasti. Löytyi se omakin sitten.

Tunnarikapulalla myös pitotreeniä siivekkeen kierrolla. Palkkasin tässäkin vauhdista, ennen kuin ehti purra ;) Pureminen on pahinta siinä vaiheessa, kun on tulossa eteen. Luovutusasennossa sitten taas rauhoittuu. Sisällä olen nyt parina iltana naksutellut tunnarin nostosta nopeasti niin, ettei ehdi korjata otetta. Tuntuu, että voisi parantua sitäkin kautta. Ainakin asenne on ollut hyvä.

Tuittukin kiersi siivekettä ja oli taas ihanan tohkeissaan <3 Tehtiin stoppeja, sivulletuloja ja taas ihan tosi hieno maahanmeno. Tosi hienosti se kyllä kuuntelee, eikä yhtään sotke, vaikka tehdään noita sekaisin. Yhtä sivulletuloa se kyllä alkoi tehdä vähän liian aikaisin sillä seurauksella, että se jäi parin metrin päähän stepppaamaan kylki muhun päin. Höpsö.

Tuittu teki myös muutaman kaukojen vaihdon. Näissä ollaan sisätreeneissä koitettu saada maahanmenoa taaksepäin. Nyt tekikin sen ihan oikealla ajatuksella.

Tuittu sai taas jäädä mummulaan, kun hain Nipsun treenaamaan. Tuitulle tämä käy paremmin kuin hyvin, mutta Nipsulle tuntuu olevan kova pala, kun Tuittu jää sisälle ihan varmasti syömään kaikki hänen herkkunsa :D

No, ihan tyytyväinen Nipsukin taisi olla, kun näki mihin pääsi :)

Olin taas nähnyt radan jo Katilta ja kuullut parhaat ohjausvinkit. Paula uhkasi käräyttää mut :D Meille oli ehkä vaikein sama kohta kuin Katille ja Intolle. Tiesin sen! Tosin onnistuttiin siinä jotenkin jo toisella yrityksellä. Heitto hypylle, toiseen suuntaan karkuun ja persjättö seuraavan hypyn ja putken väliin. Ekalla kertaa mun persjättö oli myöhässä ja huolimaton ja Nipsu meni väärään putkeen. Toisella sain sen väännettyä oikeaan suuntaan, mutta edelleen olin saatellut sitä turhan pitkälle sillä ekalla hypyllä. Tää on niin mun heikkous, kun en luota siihen, että se irtoaa. Mihin on usein ihan syytäkin. Tätä ei kuitenkaan hinkattu enempää.

Sattuihan siellä kaikkea muutakin pientä. U-putken pimeään päähän Nipsu ei ekalla yrityksellä lähtenyt. Se oli jo melkein putkessa, mutta kääntyi pois, kun muutin omaa suuntaani. Aargh. Ohjasin sitten vähän pidemmälle ja tämän jälkeen onnistui. Olin sitten vaan sen verran myöhässä, että putkesta Nipsu kääntyi aina väärään suuntaan kyselemään. Muuten irtosi putkiin taas hienosti!

Kepeille avokulmaan takaaleikkauksella saatiin tosi hienoksi, kun jätin turhat ohjaamiset edellisellä hypyllä pois. Oma linja vaan täysiä kepeille, niin Nipsu seurasi kiltisti. Sitä on joskus tosi vaikea saada irtoamaan haltuunoton jälkeen. Samassa kohtaa kepeillä ei kestänyt pujotella yksin loppuun, vaan jouduin saattamaan aika pitkälle. Kepit olivat seinää päin ja niiltä käännyttiin jyrkästi takaisin. Treenataan näitäkin sitten joskus ensi vuonna.

Yhtä kolmen hypyn suoraa, joista viimeinen takaa, kokeiltiin parilla tapaa. Ensin valssilla ulkokaarteen puolelle ja viimeiselle poispäinkäännös. Sitten vastaava persjättö kuin alun putkeenmenossa, eli heitto hypylle ja persjättö seuraavaan väliin sekä takaakierto toisen siivekkeen kautta. Molemmat meni tosi hyvin.

Saksalaisen tein kahteen kohtaa radalla. Samalle hypylle tosin :) Ekassa olin vähän myöhässä, mutta muut yritykset onnistuivat hyvin. Jes. Kiva tunne, kun saa näitä itselle vieraampia ohjauksia sujumaan niin hyvin, että voisi tehdä vaikka kisoissa.

Kontakteista oli vain aa. Vapauttelin taas suht nopsaan. Rata loppui aahan ja kun sille tultiin vihonviimeistä kertaa, Nipsu aavisti vapautusta. Ehdin sanoa "va-", kun tajusin, että sehän tulee jo. Tässäkö se raja sitten tuli vastaan...? ;) Otettiin sitten pelkkää aata vielä ja muisteltiin, että siellä tosiaan pysytään, kunnes vapaa sanotaan.

Jotain muutakin pientä viilausta oli ja kaksi kertaa unohdin radan (vaikka siis olin opetellut sitä jo edellisenä päivänä!). Tosi vaikeaa, kun pyöritään samoilla esteillä. Koko radan muistan yleensä ihan hyvin, mutta sitten kun pitää jatkaa rataa jostain keskeltä, menee pasmat sekaisin. Mutta kaikesta säädöstä huolimatta olin tosi tyytyväinen. Ollaan nyt kuukauden verran, viimeisten kisojen jälkeen, treenattu kahta kertaa viikossa. Ja se tuntuu tehoavan. Eilen Mouhikselta kotiin ajaessani mietin, että Nipsun kanssa menemiseen on kyllä nyt ihan lyhyessä ajassa tullut semmoista tuntumaa, joka siitä on aina puuttunut. Virheitä sattuu, joo, mutta ollaan paljon paremmin samassa rytmissä, eikä mulle tule paniikkia. Kiirettä pitää, mutta ehdin pääsääntöisesti sinne, minne olen kuvitellutkin ehtiväni. Uskallus ja luottokin ovat lisääntyneet, vaikka niiden kanssa vielä tekemistä onkin.

Ja kun päästään menemään pidempää pätkää, se ei tunnu enää paniikinomaiselta pelastelulta. Vaan aivan törkeän hienolta.

Tiedän, että tämä saavutettu tuntuma ja tunne katoaa niin totaalisesti tauon aikana. Mutta tästä on silti hyvä jatkaa sitten joskus. Hyvästä mielestä :)