Kaksi peräkkäistä viikonloppua, kahdet eri lajin SM-kisat, kaksi eri koiraa. Olihan se vähän rankka setti. Onneksi toisiin ei tarvinnut matkustaa, mutta toiset olivatkin sitten 500 kilometrin päässä Oulussa.

Saatiin Nipsun kanssa Lotta ja Ilo matkaseuraksi. Ilo kisasi perjantain iltakisoissa, joten lähtö oli jo aikaisin aamulla. Univelan sai siis kätevästi kerrytettyä heti reissun alkuun, kun pakkaaminen oli tietenkin pitänyt jättää myöhäisiltaan! ;) Lauantaina ja sunnuntaina saatiin kyllä nukkua ihan hyvin, koska kaikki omat vuoromme olivat vasta iltapäivällä.

Lauantaina mentiin toki kannustamaan joukkuetovereita. Tuija ja Piipu aloittivat mini-joukkueemme urakan taistelemalla tuloksen yhdellä kiellolla. Hanna ja Sinni saivat harmillisen hyllyn muuten niin hienolla radalla ja Minnan Tinka tempaisi samaan rahaan pari ylimääräistä hyppyä.

Hylly alla saatiin siis lähteä ankkurikierrokselle täysin paineetta vain pitämään hauskaa. Kiva olisi ollut tietty tehdä tulostakin, mutta oman kisafiiliksen kannalta tämäkin oli oikein hyvä vaihtoehto. Sain jotenkin ihan tosi hyvän mielen radalle, odottelinkin omaa vuoroa ihan hymyssä suin ja nautin täysillä siitä, että saan kisata tuolla tasolla, tuollaisissa puitteissa ja noin makean koiran kanssa. Tiputettiin yksi rima ja sitten Nipsu "vähän" levisi putkesta. Muuten meni hyvin ja varsinkin loppuradan annoin Nipsun vaan mennä :) Oli tosi hauskaa!

_full.jpg
(Sari Eskelinen)

_full_3.jpg
(Sari Eskelinen)

IMG_2965.jpg
(Sirpa Saari)

IMG_2969.jpg
(Sirpa Saari)

Nipsun joukkuerata

Koko joukkueen suoritus, ihan pienesti vaan editoituna ;)

Tänä vuonna oli sitten TamSKin medien vuoro ja tytöt tempaisivat ylivoimaisen voiton! Kaikki neljä tekivät nollan ja aika olisi riittänyt voittoon, vaikka nopeimmankin olisi jättänyt pois laskuista. Vakuuttavaa menoa!

Sunnuntaina saatiin aloitella aamu ihan kaikessa rauhassa, kun molemmat seurueemme koirat starttasivat vasta viimeisessä ryhmässä. Ilo oli maksien vihonviimeinen lähtijä, Nipsun jälkeen taisi olla vielä yhdeksän miniä. Aamupalalla seurattiin tuloksia ja päästiin jo iloitsemaan muutaman tutun nollista. Jo tuloksista alkoi käydä selväksi, että mineillä on tänä vuonna helppo rata. Yhdessä vaiheessa nollia oli lähes puolella suorittaneista koirakoista.

Aamupäivällä seurattiin ratoja sitten paikan päällä, kunnes yhden jälkeen päästiin vihdoin tutustumaan rataan. Pari kohtaa siellä oli, joista jäi vähän epävarma olo. En osannut arvioida kovin hyvin, mihin asti ehtisin. Vaikeimmalta tuntui suoran putken jälkeinen takaakierto, varsinkin kun siinä näkyi muutamia ohjaajien myöhästelyjä.

Olen tosi onnellinen siitä, että sain taas tsempattua itseni ihan tosi hyvällä fiiliksellä radalle. Ollaan mokattu Nipsun kanssa jo neljä SM-hyppäriä ja siitä(kin) on tullut semmoinen inhottava peikko olkapäälle. Nyt sain kuitenkin sysättyä sen pois ja pystyin menemään lähtöön täysin ilon kautta, siitä tilanteesta nauttien. Ajattelin, että jos vaan mennään täysiä ja annetaan kaikkemme, muulla ei ole väliä. Se riittää. Ja se riitti. IKINÄ ei ole ollut niin helpottunut, vapautunut, riemukas ja onnellinen olo maalissa. Tämä laji on suuria tunteita laidasta laitaan ja oli sanoinkuvaamattoman ihanaa saada välillä sitä toista laitaa.

IMG_5162.jpg
(Sirpa Saari)

IMG_5163.jpg
(Sirpa Saari)

IMG_5168.jpg
(Sirpa Saari)

IMG_5169.jpg
(Sirpa Saari)

IMG_5170.jpg
(Sirpa Saari)

IMG_5173.jpg
(Sirpa Saari)

Nipsun hyppäri

Tämä oli kymmenes vuosi, kun kisaan SM-kisoissa. Ja kolmas kerta, kun pääsen finaaliin. Nollakone Tuitun kanssa onnistuin yhden ainoan kerran. Ja viime vuonna Luun kanssa, vastoin KAIKKIA odotuksia. Nipsu on mennyt kaksi kertaa hypystä ohi loppusuoralla, liukastunut kerran kepeillä ja tiputtanut yhden riman. Monta vuotta olen katsellut minien finaalia sellaisella "voi jospa voisin olla mukana" -haikeudella. Tämän historian valossa voi kuvitella, miltä tuntuu, kun se finaalipaikka aukeaa hyppärin toiseksi nopeimmalla nollalla :) Finaalia en jännittänyt käytännössä yhtään, oli vaan niin törkeän siistiä päästä menemään.

Omaa vuoroa joutui odottamaan piiitkään. Minien finaali oli viimeisenä ja minejä pääsi sinne tosiaan 85 kappaletta... Kyllä, kannattaisin finaalipaikkojen rajaamista vaikka siihen 50:een. Kaikille sen paikan tosi soisi, mutta tuo jo ehkä vähän syö arvokisafinaalin tunnelmaa. Iso osa katsojistakin poistui ennen minejä, enkä ihmettele. Suurimmalla osalla oli pitkä matka kotiin ja loppuhuipennusta piti odottaa pitkään. Me pääsimme kotimatkalle n. klo 20.30...

Mutta lopulta se oma vuoro tuli! Jännitys ei onnistunut missään vaiheessa nujertamaan fiilistä, vaan pääsin tällekin radalle hymyssä suin ja täysillä tilanteesta nauttien. Oman pääkopan kehittymisestä kertoo jotain sekin, että niin harmillinen virhe kuin virheemme olikin, pystyin nauramaan sille jo heti kisan jälkeen. Tottakai harmitti menettää todennäköisesti mitali siihen, että koira juoksee ohi edessään olevasta aasta (taas!), mutta silti päällimmäiseksi jäi onni siitä, että me saatiin juosta siellä hemmetin finaalissa! :D Kerrankin! Muutama ihana seuratoveri oli onneksi jaksanut jäädä katsomaan ja oli kyllä moninkerroin hienompi mennä, kun kuuli vielä kannustustakin. Kiitos! <3

Aan ohitusta en ole jaksanut perinpohjin ruotia. Sattuneesta syystä tiedostin riskin ja suunnitelmani mukaan otin Nipsuun kontaktiin sen tullessa putkessa ennen aalle lähetystä. Sitten käänsin pääni katsoakseni, missä asti se hyppy olikaan, mihin minun on ehdittävä. Seuraavaksi kuului yleisön huuto ja sitten Nipsu onkin jo jaloissani. Hetki piti keräillä itseä siinä ja sanoa koiralle, että "Et voi Nipsu olla tosissas?!" :D Sitten rallatettiin vielä maaliin. Ei se rata muutenkaan täydellinen ollut. Eka käännös levähti ja rytmi meinasi kadota, mutta saatiin siitä kiinni. Puomi oli hidas ja putken jälkeiseen pakkovalssiin piti ihan vääntää. Mutta aika täysiä mentiin silti, eikä varmisteltu mitään. (Ois ehkä pitänyt! :D )

_full.jpg
(Liisa Kurikkala)

Nipsun finaali

Kotimatka meni yllättävän kivuttomasti, vaikka toki väsytti. Kotona olin puoli neljän aikaan ja univelka painaa edelleen. Onneksi juhannuksen saa ottaa rennosti - en tasan lähde mihinkään! :D Karsintailmo lähti eilen, joten se on sitten seuraava koitos. Sitäkin odotan innolla, on tää niin hienoa!