Päätin jo aikaisemmin, että tänä vuonna Tuittu osallistuu karsintoihin neljättä ja viimeistä kertaa. Ei olla koskaan tavoiteltu joukkuepaikkaa, vaan kisattu ihan itseämme vastaan ja haettu kokemuksia. Kun kerran osallistumisoikeus on. Olen aina tykännyt karsintojen rankasta, mutta huumaavasta tunnelmasta ja ollaan saatu kokea näissä karkeloissa monta ikimuistoista hetkeä. Rankkoja matkoja, lyhyitä yöunia, hienoja ratoja, taistelua. Ensimmäisissä karsinnoissa 2006 yllätettiin itsemme ja saatiin kisata loppuun asti sijoituksen ollessa lopulta jossain 20 tienoilla. 2007 ei päästy osallistumaan veljeni häiden takia (mur), mutta 2008 nautittiin koko rahan edestä jäähallissa kirmailusta. Jäähallin karsintojen tunnelma on kyllä jäänyt lähtemättömästi mieleen. Olin kipeänä, mutta jaksoin mennä tosi hyvällä tsempillä ja fiiliksellä. Aineksia olisi ollut parempaankin lopputulokseen, mutta pienien virheiden jälkeen päädyttiin sijalle 14. Viime vuosi taas meni ihan penkin alle. Tuittu taisi olla vähän jumissa ja kärsi voimaakkaasti helteestä. Soimaan edelleen itseäni siitä, että edes starttasin toiselle radalle, kun Tuittu oli selvästi huonossa kunnossa. Ihan oikein, ettei päästy sunnuntaille, vaikka halua olisi ollut.

Tänä viimeisenä vuonna olisi tietenkin ollut hienoa tehdä parhaansa. Niin, ettei tarvisi jossitella. Mutta olen silti tyytyväinen - tai ainakin hyvällä mielellä :) Ainut, mikä kaivelee, on se, ettei pystytty menemään yhtään rataa täysin rennosti ja irrotellen, vaan pieni tulospakko painoi koko ajan takaraivossa ja sai ohjaamaan aika kökköjä kohtia.

Radoille lähdettiin heti lauantaiaamusta alkaen hyvillä mielin. Sitä ei saanut laantumaan edes ikuisuuden kestänyt radanrakennus, jonka odottelu alkoi kyllä ottaa helteessä muuten koville. Eikä se, että meitä ei meinattu millään päästää starttaamaan! Tuomari antoi kaikkiaan kolme lähtölupaa... Ensimmäisen jälkeen käskettiin vielä odottaa, kun hallin ovi romahti alas tmv. ja toisen jälkeen ajanottaja puuttui paikaltaan. Onneksi koira ei ole lähdössä kuumuvaa sorttia. Kun ensimmäiseltä agilityradalta sitten napsahti nolla, joka riitti sijaan 19 ja ihanneaikaan, hyvä mieli jatkuikin koko viikonlopun.

Hyppärillä oli monta mietittänyttä kohtaa. Kun Tuittu hyppäsi ykkösen jälkeen kolmosen, hyllyssä harmitti eniten se, ettei päästy menemään rataa loppuun. Olisin halunnut kokeilla ainakin kepeille menon. Sitten harmitti se, että toisen hyllyn pelko rasitti sunnuntain ratoja. Halu finaaliin asti oli kuitenkin niin kova.

Sunnuntain eka rata oli kuitenkin ehkä vähän parempi kuin lauantain. Alku oli samantapainen kuin hyllyhyppärillä, enkä _uskaltanut_ ohjata sitä samalta puolelta. Väänsin siihen sitten aika ruman saksalaisen, mutta saatiinpahan jatkaa rataa... Jotain muutakin pientä kankeamista radalla oli, mutta Tuittu tuntui reippaalta ja kivalta :) Ihanneaikaan ehtineen nollan teki vain seitsemän koirakkoa ja Tuittu oli niistä kuudes. Oltiin kolmen radan jälkeen sijalla 10, huh. Se olikin sitten varmaan se uramme tähtihetki :D

Sunnuntain hyppäri alkoi hyvin ja ehdin saada menoon jo oikeanlaista draivia. Sitten Tuittu liukastui kepeillä ja oli vähällä seota rytmissä. Jäin katsomaan sitä ja ilmeisesti olin vähän myöhässä ohjauksessa. Tuittu ei jäänyt odottamaan ohjeistusta, vaan läksi suoraan edessä olevalle hypylle. Ei ollut tullut mieleenkään, että tuommoinen mahdollisuus olisi olemassa. Kai Tuittu on näin vanhemmiten käymässä vähän omapäiseksi ;)

Ensimmäistä kertaa ikinä karsintamme siis päättyivät kahteen hylkäykseen. Tuittu ei ole aikaisemmin tehnyt karsinnoissa yhtään hyllyä, joten nyt oli vähän niinkuin viimeinen tilaisuus korjata tilastoja ;)

Hirveetä haikeutta yhden aikakauden loppumisesta en ole ehtinyt vielä tuntea, sillä ajatukset ovat jo ensi viikonlopussa. Toivottavasti Tuittu jaksaa olla yhtä reipas ja toivottavasti minä saan itsestäni irti tarpeeksi rentoa mieltä ja positiivista aggrea. Onhan edessä sentään ensimmäiset ja viimeiset ulkomaan kisamme. Tavoitteena on nauttia joka radasta niin täysillä, ettei mitään rajaa!

Video karsinnoista (kakkosrataa lukuunottamatta...) on tulossa Youtubeen, kunhan se jossain vaiheessa latautuisi onnistuneesti. Blogi hiljenee nyt reiluksi viikoksi. Palaamme asiaan, jos selviämme Baltian road tripistä ehjin nahoin!