Lauantai kului Nastolassa. Ja matkalla Nastolaan ja Nastolasta takaisin. Lähtö oli aamulla viideltä - tai oikeastaan myöhässä puoli kuudelta, jonka jälkeen jouduin vielä palaamaan hakemaan rahapussia ja meinasin olla tosi myöhässä. Takaisin oltiin joskus vähän ennen puoltayötä. Eikä tähän urakointiin mahtunut kuin kaksi starttia. Hullun hommaa, mutta siihen on jo totuttu.

Meillä oli Tuitun kanssa matkaseurana kaksi karvaista herrasmiestä. Katin perhe lähti samaisena aamuna Pariisiin ja koirat jäivät minun hoteisiini. Laumasta Svante ja Into pääsivät siis katselemaan maisemia auton takaikkunasta ja lenkkeilemään Nastolan metsäpoluille (joita siellä onneksi oli!) ja Ansan ja Oivan osaksi jäi talon vahtiminen. Pääsivät nekin onneksi pari kertaa ulos.

Olin nukkunut yöllä nelisen tuntia, tosin senkin pätkittäin ja heräillen. Univelalla lienee ollut vaikutuksensa päivän suorituksiin.

Aamun radalla hukkasin koiran selän taakse niin totaalisesti, etten muista vastaavaa käyneen ihan hetkeen. Aalta piti mennä suoraan edessä oleva pituus. Molemmilla sivuilla oli hypyt pystyssä ja pituuden jälkeen käännyttiin oikealle takaakiertoon, josta jatkettiin taas suoraan sille vastakkaiselle hypylle. Vedätin aalla, kuten aina, mutta nyt Tuittu ei tullutkaan mukana, kuten aina. Ajauduin ilmeisesti liian lähelle pituutta ja ennakoin käännöstä, jonka seurauksena Tuittu hakeutuikin toiselle puolelleni ja hyppäsi oikeanpuoleisen hypyn. En kyllä yhtään ehtinyt tajuta, mitä tapahtui (en edes tiennyt, oliko se tullut aan vai ei), mutta tämmöiseen päätelmään Maijun kanssa päädyttiin.

Se oli sitten siinä, eikä tarvinnut taaskaan mennä finaaliradalle. En ole koskaan päässyt sinne, oishan se joskus kiva. Loppurata meni vähän huiteluksi ja otettiin toinenkin hylly, kun en vetänyt Tuittua kunnolla kahden hypyn välistä keinulle. Puomin kontaktin päätin sitten ottaa kunnolla, ja hitto soikoon, Tuittuhan oli ihan kontrollissa! Se ei ollut parhaassa vireessä muutenkaan... Se pysähtyi liian ylös, mutta hivutin viimeiset askeleet alas asti.

Iltakisan rataantutustuminen alkoi sitten joskus puoli seitsemän jälkeen. Me oltiin jossain puolenvälin jälkeen ja otettiin Maijun kanssa oikein aikaa, viiden koiran otannalla, kauanko yhteen koiraan menee. Saatiin yli minuutti, joten lähdin lämmittelemään 40 koiraa ennen omaa vuoroa. Ehtisi kävellä reilun 20 min ja valmistautua huolella. Ei mitään hajua, mitä tapahtui, mutta tultuamme takaisin meitä ennen olikin enää kymmenisen koiraa. Vähän meinasi tulla kiirus, kun piti vielä vaihtaa kengät ja muuta pientä. Ironista sinäsä, kun ensin on odottanut kisaa tuntikaupalla...

Rata oli Jalosen käsialaa ja ihan kiva. Yksi välistävetohässäkkä ja vähän jänskä kepeille vienti, mutta muuten sai posottaa menemään. Kepeille mentiin jyrkästä avokulmasta niin, että jatkon kannalta oli parempi päästä ulkopuolelle. Tein tämän pakkovalsilla, jonka ajoitusta ja sijaintia vähän jännäsin, mutta se meni ihan hyvin. Muutenkin tehtiin ihan hyvä rata. Onneksi, aamun sähläilyjen jälkeen. Koiria ja nollia oli aika paljon, meidän aikamme riitti 15. sijaan.

Niin että ens vuonna uusiks! Ei ehkä muuten, mutta kun on vähän lyhyempi matka :)