Tiedättehän ne sellaiset treenit, joissa kaikki vaan sujuu? Tunnet olevasi joka hetki koiran kanssa samalla radalla, tekeväsi sitä yhdessä ja täysiä. Koira kulkee kuin ajatus ja ajatus kulkee kuin unelma. Koira menee ...vetin lujaa, mutta olet silti ajoissa joka paikassa. Ohjaaminen on kuin tanssia, paitsi helpompaa. Nautit joka hetkestä.

No, tänään meillä ei ollut sellaisia treenejä.

Tänään treenattiin rataa Liisan koulutusvuorolla. Ei mitään liian vaikeaa. Olin ihan pihalla koko ajan, en löytänyt rytmiä, en keskittynyt, unohtelin rataa, löysäilin. Olin koko ajan joko liikaa edellä tai myöhässä. Nipsu pudotteli rimoja. Mulla meni hermot niihin rimoihin ja Nipsuun siinä sivussa ja sitten siihen, että mulla meni hermot, koska mun vikaahan se varmaan oli. Tai Nipsun jumien.

Radan unohteluun vaikutti varmaan se, että Liisa oli neuvonut radan ensin vahingossa kaksi kertaa väärin. Opeteltiin siis kolme eri versiota ja kun samalta putkelta mentiin eri suuntiin, niin meni kierrokset sekaisin. Normaalisti kyllä selviän tuollaisesta, mutta nyt ei vaan ollut pää mukana.

Kaikkee ei ehditty kokeilla ja kaikkia kohtia ei saatu toimimaan. Pitäisi varmaan keksiä jotain hyvääkin, mutta en vaan keksi. Tai no, ei tehty yhtään kieltoa. Kaikki virheet oli  radanunohduksia tai rimoja. Ja yksi ylimääräiselle hypylle hyllytys, kun en vaan ollut hereillä. Koostin videon, josta otin ne virheet pois, mutta en sitten kuitenkaan halunnut ladata sitä nettiin. Liian aneemista menoa.

Nipsu meni ekana ja meidän vuoromme oli ohi jo tunti vartti ennen treenien loppua. Kävin sitten jäähkäämässä koiran ja hyödynsin ajan ja häiriön pienelle tokohöntsylle Luun kanssa. Tehtiin kaukoja, ihan vähän seuraamista, luoksetulon loppua ja kapulan palautuksia tunnarilla sekä Kinan muovikapulalla. Niin, ja päivällä kotona tehtiin muutama tunnari parvekkeella lojuvalla kapulakasalla.