Kävin tänään tallilla treenailemassa, ettei varmasti tulisi yhtään koiraharrasteetonta päivää juhannuksenakaan.

Luu teki ensin hyppytekniikkaa. Korkeuden arviointia, jossa ensimmäistä kertaa ihan isojen koirien rimoja (noin niinkuin ohjatusti...)! Vika rima siis 50-55-60-55-50 cm. Ei näyttänyt olevan ongelmia.

Sitten vähän keppien avokulmaa kuudella kepillä. Tein muutaman toiston remmissä. Yritti taas vaan kiilata johonkin väliin, mutta sitten skarppasi. Vapaanakin sujui aika kivasti. Oisko se torstainen vääntö auttanut vähän...?

Tuittu teki muutaman esteen ratapätkiä, keppejä ja puomia. Semmoista rallattelua vaan. Oli taas aika liekeissä :) Vauhti vaan kiihtyi.

Loppuaika ja vähän yli väännettiin Luun kanssa ylösmenojen kanssa. Väännettiin lopulta aika paljon enemmän kuin olin suunnitellut, mutta siihen se homma vaan lipesi. Aloitettiin pelkällä matalalla ylösmenolla. Laitoin Luun kiertämään tolppaa ja olin itse toisessa päässä naksuttamassa ja palkkaamassa kippoon. Se kiertäminenkin oli jo oma lukunsa, kun Luu bongaili mm. keppejä matkan varrelta. Muutama loikka tuli, mutta pääosin osui. Seuraavaksi siirsin tolppaa linjasta sivuun, ensin toiselle ja sitten toiselle puolen. Näissä tuli enemmän mokia, mutta välillä suoristi hyvin.

Sitten halusin kokeilla ihan vaan pari kertaa, mitä tapahtuisi koko puomilla. No, tapahtui niin, että Luu loikki iloisesti yli. Suunnilleen samaan aikaan alkoi sataa, ja jäätiin odottelemaan, josko se olisi ollut vain kuuro. Ei ollut, mutta siinä odotellessa jatkettiin ja jatkettiin treeniä. Ehkä yksi viidestä onnistui, ja sitten oli semmoisia, joita en nähnyt ja semmoisia, joita varmaan palkkasin väärin tai jätin palkkaamatta. Mulla oli kamera mukana, ja videolta koitin aina tihrustaa, että reagoinko oikein vai en. Ne rajatapaukset olivat semmoisia, joissa se ehkä osui ihan kehikon yläreunaan. Parhailla toistoilla (=kun näkee, että se oikeasti keskittyy) Luu kuitenkin tähtää etutassut lähes keskelle.

Olen oppinut, että Luun kanssa kaikkia asioita ei vaan voi opettaa jee, jee, kiva, kiva -meiningillä. Niin mielellään kuin käyttäisikin vain positiivisia vahvisteita, niin joissain asioissa on pakko olla inhottava tiukkis. Ja joistain asioista on pakko käydä armoton vääntö. On juttuja, joissa Luulle on ihan sama, saako se palkkaa vai ei. Näin ollen sille on aika pitkälti ihan sama, tekeekö se ne niin kuin minä toivon, sillä palkatta jääminen ei ole mikään juttu. Aloin tänään pohtia, että ehkä nämä ylösmenotkin ovat semmoinen. Vika on varmasti koulutustaidoissanikin, mutta Luu ei tunnu arvostavan sitä laatikkoon osumista tarpeeksi. Siitä on siistiä vaan juoksennella, ja kun välillä menee säkällä oikein, niin on ihan jees saada palkkaa.

Olen jo jonkun aikaa puuttunut mokiin suullisesti ("höpö höpö" -tyyliin), mutta tänään päädyin ottamaan tiukemman linjan. Siis siinä vaiheessa, kun se oli juossut viisi kertaa putkeen puomille osumatta laatikkoon, ja kun olin samat viisi kertaa kieltänyt sitä ja estänyt sitä pääsemästä alastulolle ja sitä kautta palkalle. Siinä vaiheessa, kun se sillä viidennelläkin kerralla ryntäsi puomille ihan yhtä lujaa, ihan yhtä pitkällä askeleella ja ihan yhtä vähän taakseen vilkuillen. Siinä vaiheessa aloin suuttua sille isommin, nappasin niska-pers-otteella pois puomilta ja ajoin marmattaen kauemmas vähäksi aikaa rauhoittumaan. Tätäkin sain tehdä aika monta kertaa, ennen kuin mitään tapahtui, mutta lopulta Luu alkoi reagoida. Se hidasti aavistuksen, alkoi kulkea matalampana ja oli jopa vähän varovainen! Se oli lisäksi jo aivan puhki, sillä oltiin treenattu tosi pitkään. Aika paljon tarvittiin, että sain sen tuohon moodiin. Loikkia tuli edelleen, mutta viimeisistä toistoista jo valtaosa oli onnistuneita :) Se alkoi ajatella!

Odotan mielenkiinnolla seuraavaa treenikertaa. Jos olen osannut tulkita ja lukea koiraani oikein, uskon, että tämä homma alkaa vähitellen pelittää. Jos ei, niin ehkä opin taas jotain uutta :D Siitä olen varma, ettei koiran piippuun vetäminen ja ruma palaute aiheuttaneet pienimpiäkään traumoja "herkälle" bordercollielle. Se on nähty ennenkin.