Tammikuussa 2011 ilmoittauduimme Luun kanssa Marken alkavaan iltapäiväagilityryhmään. Samassa ryhmässä ollaan oltu nyt siis 2,5 vuotta, mutta eilen oli viimeinen kerta. Koska vaihtelu virkistää, eikä varmasti vähiten kouluttajaa (:D), jatkamme talvikaudella Samun uudessa ryhmässä. Luu oli ryhmätreenit aloittaessaan vuosikas kaistapää, jonka kanssa mistään ei yleensä tullut mitään. Kaistapää se on edelleen, mutta kun katsoo taaksepäin, niin kylläpä me ollaan tultu pitkä matka! Luusta on kahdessa ja puolessa vuodessa kasvanut kuin kasvanutkin ihan oikea agilitykoira <3 Kolmosluokkalainen ja kaikkee. Nyt siirretään katse taas eteenpäin, toinen silmä koiraan ja toinen seuraavalle esteelle ;)

Viimeisistä treeneistä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Ensin meillä oli kisa, jossa piti mennä viiden esteen pätkiä, tehdä välissä pieni tehtävä, mennä taas viisi estettä jne. En ehtinyt suunnitella noita estepätkiä, enkä muistanut yhtään, mitä mun piti missäkin välissä mennä. Ohjaajan pihallaolo ei tod. sovi Luulle, joten eihän siitä mitään tullut. Koira kaahotti missä sattuu ja lennätti rimoja.

Toisella kierroksella treenattiin rataa, joka oli pätkä piirinmestaruuksista. Luu oli ihan totaalisen väärässä mielentilassa. Ekalla kierroksella se oli päässyt kaahottamaan ihan aivottomana ja ratojen välissä joutui vielä rähinään, kun treenikaveri karkasi radalta sen päälle. (Luu lähti muuten ensin jopa karkuun, mistä olen varsin tyytyväinen! Sen hermo ei ole tuommoisissa tilanteissa pitkä, mutta itsehillintä voi näköjään kehittyä.) Vaikka se ei näyttänyt olevan milläänkään, niin oli vissiin kierrokset turhan korkealla. Takuttiin rataa parin esteen pätkissä, kunnes luovutin. Ihan turha yrittää, kun koira ei tee muuta kuin räkyttää mulle ja jokainen este on tappelua. Keskityin sitten syömään Riikan omenapiirakkaa ennen jäähkälenkille lähtöä :)