Luun kanssa aksatessa harvoin hengästyy (koska mennään niin lyhyitä pätkiä), mutta eilen tuli sekin ihme koettua. Rata oli 30 estettä pitkä, vauhdikas ja sisälsi leijeröintikohtia. Mentiin se lopuksi kokonaan! :o En ole varmasti ikinä mennyt Luun kanssa noinkaan pitkää rataa putkeen. No, tässäkin oli sitten joku rima tippunut, mutta en huomannut. (En siis katsonut koiraa, eli mun vika.) Tässä vaiheessa Luu oli jo enimmät höyrynsä juossut ja tuntui jopa vähän hitaammalta.

Ensin takuttiin alkuradan kanssa senkin edestä. En jotenkin saanut rytmistä kiinni ja olin koko ajan liikkumassa (tai liikkumatta) väärään suuntaan väärään aikaan. Varsinkin puomin takana olevaan putkeen lähetys tuotti tuskaa. Samoin oli vaikea rytmittää flippi tai vastakäännös (jälkimmäinen lopulta riitti) hypylle, jonka takana oli putkensuu tyrkyllä. Sain Luun kääntymään, kun jäin hypylle kääntämään. Silloin tuli vaan kiire jatkoon. Jos vaan merkkasin hypyn ja lähdin ajoissa liikkeelle, Luu levisi ja oli putkessa. Tämä ominaisuus aiheuttaa joskus haasteita :p

Positiivista oli ehdottomasti estehakuisuus. Putkista eteenpäin irtoaminen on ollut Luulle aina vaikeaa (luonnollisesti varsinkin kiihtyneemmässä mielentilassa), mutta nyt lähti tosi kivasti hakemaan esteitä edestä, kun jäin taakse käskyttämään. Rimojakaan ei ihan joka välissä lennellyt, vaikka mentiin lujaa ja putkista putkiin. Edelleenkään en toki saa käskyttää putkea hypyllä, rima lentää poikkeuksetta jo ekasta tavusta. Leijeröinnitkin toimivat tänään.

Oli kivaa, ja sitten oli vielä paljon Piipun valiotumiskarkkeja :)

Sää oli syvältä (lämppälenkillä satoi räntää ja jäähkällä vettä), mutta onneksi treenit oli hallissa ja ulkoilu on vain pukeutumiskysymys.