Lauantaina oli agikisat Ojangossa. Koska sinne piti lähteä vasta puolenpäivän aikaan, sovittiin Maijun kanssa jälkitreenit aamuksi. Mun piti kerran aikaisemminkin testata jäljestystä valmistelevana osuutena ennen agikisoja, mutta nukuin silloin pommiin, enkä ehtinyt metsään. Nukuin nytkin pommiin, mutta ehdin sentään sovitusti puoli kymmeneksi Sääksjärvelle.

Maiju tallasi Luulle 400-metrisen jäljen. Keppejä kolme ja nameja tuttuun tapaan. Mä tallasin Ihmeelle reilu 300-metrisen ja onnistuin niinkin lyhyttä jälkeä tehdessä melkein eksymään metsään. Voi luoja, että ihmisellä voi olla onneton suuntavaisto. Löysin kyllä suorilta pois, enkä edes tallonut jälkeä ristiin, mutta en kyllä hetkeen tiennyt yhtään, missä olen. Mun on varmaan pakko siirtyä nykyaikaan ja ostaa älypuhelin ihan vaan siksi, että saan Sports Trackerin tms. turvakseni ;)

Käytiin lenkillä ja ajettiin Ihmeen jälki ensin. Luun vanheni n. 1 h 20 min. Jana oli taas muutaman metrin ja vähän viisto. Alussa oli muutama nami, mutta niistä sujahdettiin yli että heilahti. Sen jälkeen alkoivat namit ja kepit nousta. Luu oli tosi hyvä, vielä parempi kuin eilen!

Pääsin testaamaan koiran lukemista nyt, kun en yhtään tiennyt, missä jälki meni. Ja yhtä hyvin se onnistui! Muutamassa kohtaa Luu tarkisteli, jolloin pidätin liinasta ja päästin menemään, kun jatkoi tarpeeksi intensiivisesti. Joka tarkastelusta päädyttiin näin jatkamaan oikeaan suuntaan :) Mulla oli koko ajan varma olo etenemisestä, eikä tarvinnut Maijultakaan varmistella, että ollaanhan me vielä jäljellä. Kepit nousivat hyvin. Luu jäisi edelleen vaan järsimään, mutta tuo sitten pyynnöstä, eikä ollut kuitenkaan hinkuamassa vaan eteenpäin jälkeä.

Huippufiilis jäi! Jos tämä oli kauden viimeinen jälki, niin hyvillä mielin voi jäädä talvitauolle :)

Metsästä sitten tukka putkella kotiin vaihtamaan kamppeita ja syömään äkkiä jotain. Puolen tunnin päästä lähdettiin Katin kanssa kohti Vantaata.

Maksien radat tuomaroi Anders Virtanen. Sinänsä ihan kivoja ja mentäviä ratoja, mutta aika paljon meille haastavia juttuja. Paljon valsseja, viistohyppyjä ja semmoista. Ylipäätään paljon hyppykuvioita, jotka aina vähän pelottaa. Ois niin kiva, kun parin esteen välein saisi mennä putkeen, kontaktille tai kepeille ;)

Ekan radan alussa heti semmoinen vaikea neljän hypyn kuvio. Suunnittelin kakkoselle pakkovalssi-vastaanottoa, mutta jälkikäteen päätin kuitenkin tehdä vastakäännöksen. Lähdin tekemään sitä, kun Luu laskeutui ykköseltä, mutta sehän oli ihan liian myöhään ja alku levisi ihan käteen. Mä en tajua, miten toiset vaan juoksentelee ja ohjailee tuommoiset kohdat. Mulla on ihan avuton ja kädetön olo ja koira vaan lentää. Mentiin oikeaa rataa, mutta sekä kakkoselta että neloselta rimat. Ja sitten vielä puomin ylösnousu. Viisi ensimmäistä estettä ja tulos 15, ou jea. Loppurata meni ihan hyvin ja nollana!

Luun eka

Hyppäri mentiin keskimmäisenä. Radalla oli 14 aitaa sekä muuri ja rengas! Lisäksi kolme putkea ja kepit. Jokainen este mentiin vain kerran. Näytti aika hurjalta viidakolta, mutta hyvin siellä kuitenkin pysyi kartalla. Vähän pukkasi hikeä otsalle, kun mietin, miten monta rimaa voi pudottaa :D Mutta ei pudotettu kuin yksi...! "Siihen asti" selvittiin tuolla yhdellä rimalla, ei kauniisti, mutta selvittiin, mutta sitten renkaalla mulle iski klassinen paniikki. Jännäsin sitä kohtaa muutenkin, enkä sitten uskaltanut vaan mennä ja antaa Luun mennä, vaan panikoin Luun hypyn väärälle puolelle.

Luun toka

Vika rata tuntui helpoimmalta, paitsi loppu pelotti. Siinä ei ollut oikein muita vaihtoehtoja kuin ehtiä kovassa vauhdissa päällejuoksuun. Tämä alkoi kivasti, Luu hyppäsi ekat valssihypytkin ihan tosi nätisti. Aan jälkeiset hypytkin se selvitti, vaikka ohjaus oli aika myöhässä. Puomi ei sitten vaan löytynyt millään, luki vissiin vaan aata. Tähän se homma levisi. Puomilla ei sitten voinut mennä kontaktille kunnolla vaan jäi jäkittämään vinoon. Harkitsin lopettamista jo siihen, mutta halusin kokeilla sen lopun. Ei ois pitänyt. Luu rysäytti päällejuoksua edeltävän hypyn kumoon. Siinä vaiheessa totesin lakonisesti sille, että eiköhän mennä pois ja se juoksi itseensä tyytyväisenä palkalleen.

Luun vika

Mutta ne lähdöt...! Joka radalla väänsi tassut väkisin siihen, mihin itse halusi, ja vikalla siirsi sen jälkeen kerran. Mutta muuten ne pysyivät kuin liimattuna...! Ihan uskomatonta. En voi oikeasti uskoa, että kaksi treeniä auttaisi ja pysyminen siirtyisi myös kisatilanteeseen. Ehkä tänään oli vain hyvä lähtöpäivä...? :D

Kotona oltiin vissiin joskus yhdentoista jälkeen illalla. Aika pitkä päivä ja jalkoja painoi. Olin siis toki ollut pohjiksi perjantai-iltana salibandyssa, jossa meitä oli vain kahdeksan ja pelattiin puolitoistatuntia ilman vaihtoja.