...ja mahtuivat kaikki samaan pakettiin, sinne agilitykoiran seuraksi :) On kyllä aika hienoa saada omistaa tuollainen monitoimikoira, jonka kanssa voi tehdä vaikka mitä. Harva asia sujuu helposti ja ilman työtä, mutta kaikkeen löytyy sen verran aineksia, että se työnteko on mielekästä ja palkitsevaa. Mitä kaikkea ollaankaan päästy kokeilemaan, kokemaan ja oppimaan!

Viikonloppu vierähti vuoden toisella Tending-leirillä. Syksyksi järjestettiin omatoimileiri, jossa treenattiin tokoa, maastolajeja ja paimennusta. Kouluttajia ei ollut, mutta kuten hyvin saatiin todeta, tämmöisessä porukassa pärjättiin loistavasti ilmankin. Oman porukan osaaminen ja avuliaisuus on niin huikeaa, että kaikki saivat varmasti neuvoja ja vinkkejä. Mulle itselleni varsinkin jälkitreenit olivat ihan järjettömän opettavaisia ja avartavia. En ole koskaan ennen nähnyt yhdenkään metsäjälkikoiran työskentelyä, joten kaksi puolikasta päivää jälkimetsässä saivat aikaan suorastaan informaatioähkyn. Sain nähdä monta erilaista jälkikoiraa pennuista 3-luokkalaisiin, joudui... sain tallata elämäni ensimmäiset metsäjäljet (jotka kummatkin oli kuulemma ihan hyviä, huh! :D ) ja sain Luun työskentelystä ajatuksia ja treenivinkkejä - en vain yhdeltä, vaan usealta kokeneelta jälkiharrastajalta. Ihan loistava tilaisuus ja tuli tämän uuden harrastuksemme suhteen oikein hyvään saumaan. Nyt on taas repullinen eväitä, millä jatkaa.

Leiri pidetiin Jämijärvellä ihan huikeissa maastoissa. Koska matka oli niin pitkä (:D) tehtiin menomatkalla perjantaina välipysähdys Jumesniemellä. Käytiin siis paimentelemassa Annen lampailla. Luu oli viime kerralla ihan evvk koko lammastouhusta, mutta päätin antaa sille vielä yhden mahdollisuuden. Tämän se päättikin käyttää ja ansaitsi itselleen muutaman lisää. Katsotaan, jos ensi kesänä sitten vielä :)

Meni siis paremmin. Kiinnostus oli ihan eri luokkaa, mutta ihan kamalasti ei vielä edistytty. Käveltiin vaan lambien perässä ja haettiin oikeaa asennetta. Luu olisi tahtonut kovasti pölläyttää laumaa, varsinkin jos se ajautui lähelle tai jos lampaat lähtivät kaartamaan sisäkurviin. Aloin jo lopuksi nähdä Luusta, kun sen vanne kiristyi ja pystyin puuttumaan siihen ennen syöksähdystä. Saatiin ihan hyviä rauhallisia pätkiäkin tehtyä.

Illaksi ajettiin sitten kohteeseen. Oli vähän hurjaa pilkkopimeässä, kun navigaattori olisi ohjaillut Corollaa vaan kaikille pienille ja epäilyttäville hiekkateille. Onneksi sain Katilta puhelimitse selkeämmät ajo-ohjeet ja löydettiin perille. Jämi oli kyllä niin keskellä ei mitään. Ihan kuin siellä ei olisi sähköjäkään, kun missään ei ollut katuvaloja. Mökeillä oli kyllä lyhtypylväät, mutta yhtenäkään iltana niissä ei palanut valoja. Onneksi olin ottanut otsalampun mukaan, niin näki käyttää koirat iltapissalla. Launtai-iltana sää oli kirkkaampi ja upea tähtitaivas valaisi vähän, mutta perjantain kosteassa säässä paikka oli kyllä ihan säkkipimeä.

Lauantaina meillä oli aamupäivällä tokoa. Aikaa oli niin paljon, että ei kellotettu ekaa kierrosta. Kun kaikki olivat treenanneet kierroksen, olikin mennyt kolme tuntia. Hups!

Luu teki ensin noutoja. Ohjatussa alkoi nyt tulla sivulle taakse vinoon. Muisti kyllä sivulletulon muuten.

Tunnarissa piti vielä muistutella, tämä on selvästi vaikein. Erikseen palautustreeninä tulee jo sivulle, mutta etsinnän yhteydessä ei muista.

Muutama metallin palautus tehtiin niin, että annoin kapulan suuhun. Nää ihan hyvin.

Sitten vielä ruutua. Kuuntelut ok, ruudussa paikka taas hukassa. Jäi ensin liian eteen (huoh...), sitten teputteli takanauhalle. Tästä juteltiin aika pitkään ja kokeiltiinkin jotain juttuja. Oltiin Luun kanssa molemmat jo ihan sekaisin :D Täytyy nyt itse miettiä tämä juttu ja päättää, mitä lähdetään tekemään. Saisiko kosketusalustalla pysähtymistekniikan paremmaksi? Pitääkö paikkakriteerin olla tarkempi? Millä teputtaminen pois? Millä palkata? Paljon ideoita, paljon kysymyksiä, toistaiseksi vielä aika vähän vastauksia.

Toisella kierroksella luoksetuloa. Loppuosan sivulletuloa, taisi olla aika ok. Yksi stoppi takapalkalla, ei ollut kauheen hyvä. Ja velä yksi palkkaus poiskävelystä, koska oli kuulemma ollut aika levoton odotellessa.

Seuraamista. Alkoi taas reagoida liikkurin käskyihin, joten tehtiin vähän reagoimattomuutta. Näitä ei olekaan tehty hetkeen, heti huomaa. Paikalla täyskäännöstä ja peruuttelua myös erikseen, niissä jotain säätöä.

Idarissa häiriöitä. Seuraamisessa ei ongelmia, mutta sitten ei voinut istua. Asentoihin on tehty tosi vähän häiriötreeniä, joten tämä ehdottomasti treeniin!

Vielä muutama kauko. Liikuskeli jonkun verran jopa maahanmenoissa, mutta saatiin kaikki korjattua.

Iltapäivällä sitten jälkimetsään. Päästiin Marin kanssa samaan ryhmään ja oli kiva nähdä äiskä ja siskokin jäljellä! Ei tarvitse miettiä, mistä se vauhti on tullut...

Marjaana tallasi Luulle jäljen. Kokeiltiin ihan ilman nameja, keppejä taisi olla joku viisi. Lähdettiin vähän turhan epämääräisesti, olisi pitänyt valmistella Luuta paremmin jäljen alussa. Jotenkin se kuitenkin kaahotti itsensä ekalle kepille ja ilmaisi sen. Sitten jatkettiin ihan samanlaisella kaahotuksella. Menin vaan perässä ja kun Luu oli aikansa kaahottanut ympäri metsää, totesin, että ei voida olla jäljellä. Ei mitään hajua, missä vaiheessa se jäljen hukkasi, sillä koiran menossa ei näkynyt mitään muutosta. Kovin tyytyväisenä kiskoi mua pitkin metsiä. Päädyttiin lopulta takaisin porukan luokse, joka oli jäänyt "ihailemaan" menoamme :D Hanna lähti tallomaan Luulle uuden jäljen. Sinne laitettiin nameja n. 10 askeleen välein, lisäksi kolme tai neljä keppiä. Oisko matkaa ollut joku 400 m.

Olisiko Luu jopa oppinut jotain hukastaan, sillä toisen jäljen se ajoi vähän paremmin. Bongaili nameja, mutta kaikki kepit jäivät. Pysyttiin kuitenkin jäljellä loppuun asti. Ja paransi taas huomattavasti loppua kohden. Lääkkeeksi siis reilun mittaisia (väh. 400-500 m) jälkiä ja nameja sinne tänne.

Illalla valvottiin kodalla ja käytiin sen jälkeen vielä saunassakin. Sunnuntai-aamuna siis liian lyhyen yön jäljiltä ylös ja uudestaan jälkimetsään.

Katri talloi Luulle n. 500 metriä pitkän jäljen, jossa nameja 10-20 askeleen välein ja kolme ISOA (kiitos Mari!) keppiä ja vikalla kepillä myös loppukippo. Nyt oli liinan päässä ihan eri koira! Alussa pientä kaahotusta, mutta rauhoittui todella nopeasti. Loppujäljellä löytyi jo semmoinen rauhallinen tahti ja sain tallustella perässä liina löysällä :) Meno pysyi lopussa myös paljon tasaisempana. Luulla kun ollut semmoista sinkoilua, että välillä se jostain syystä kiihdyttää tahtia ja sitten taas hiljentää jäädäkseen tarkistelemaan jotain. Seilausta jäljen päällä ja tarkistelua kulmissa (aika isolla kaarella...) toki oli, mutta tuntui, että teki nämäkin enemmän ajatuksella. Ja kaikki selvitti ihan itse. Mulla oli ensimmäistä kertaa itsellä semmoinen olo, että voin luottaa Luuhun ja tunsin, että se tosissaan yritti ja teki parhaansa :) Oli aika hienoa vaan hiihtää perässä ja katsella koiran vimmatusti heiluvaa häntää <3

Niin, ne kepit. Ne se ilmaisi kaikki :)

Jatketaan siis näillä reilumman pituisilla jäljellä ja kylvetään niitä namejakin. Namit harvakseltaan tuntuivat toimivan tosi hyvin. Ne pitivät vauhdin kurissa ja auttoivat varmaan Luun ajatusta pysymään jäljellä. Ne toimivat samalla mulle hyvänä varmistuksena siitä, että koira on jäljellä. Janoja voisi alkaa ottaa vähitellen mukaan, muuten mennään näillä.

Sunnuntain lounastauolla alkoi iskeä leiriväsymys, mutta iltapäivällä vielä tokoiltiin. Kaikki tekivät vain yhden kierroksen. Mäkään en vaan jaksanut keskittyä enää toiseen, vaikka treenattavaa oiskin ollut.

Luu teki vaan noutojuttuja. Ensin katsottiin sitä metallia ja saatiin siihen jotain ideoita nostoon liittyen. Urhea Maarit suostui pitämään kapulasta kiinni, kun lähetin Luun vauhdista nostamaan. Metallilla se nyt oli helppo nakki, mutta puisen kanssa tuli jälkikäteen mieleen, että siinä ois voinut mennä vähän kättäkin... Luu ei oikein arvostanut, että hänen kapulastaan pidettiin kiinni ;) Jos saan lahjottua appareita tähän, niin kehitellään varmaan sopivaa raivoa nostoihin ensin puisella ja sitten metallilla. Riitta myös ehdotti virittelysanan opettamista vireennostoon. Siitä voisi olla ainakin lisäapua.

Muista noudoista tehtiin niitä palautuksia. Hyppynoutoa puisella. Tässä sivulletuloa ei ollakaan vielä tehty ja tein heti itse sen virheen, että asetuin vanhasta tottumuksesta hypyn keskelle. Tää täytyy muistaa!

Tunnarissa ei vieläkään osannut tulla suoraan sivulle ilman apuja. Ensi kerralla voisi ensin muistutella pelkkää palautusta.

Ohjatussa oli taas huono matalalla merkillä, täytyykin muistaa tehdä niitä. Ja ekalla meni keskelle, kun piti hakea oikea...! Palautuksissa tuli varmaan joka kerta taakse yli. Vinoja pitää tehdä siis paljon, vaikka ihan kierroilla. Pieni askel eteen tuntui ihan toimivalta avulta. Namikättä Luu ei kauhean hyvin tajua, eikä "takajalka" musta toimi kamalan hyvin.

Kotona ollaan oltu ihan raatoja kaikki, jopa bordercollie. Tänään olisi uuden kauden ekat valkkutokot, mutta huomenna on pakko pitää vapaapäivä. Laskin, että Luulle tuli viime viikolla neljä toko-, kaksi agi-, kolme jälki- ja yksi paimennustreeni... Eikä viikottaista vapaapäivääkään muka ehditty pitää. No, jos joku niin bordercollie jaksaa näitä satunnaisia treeniurakoita :)