Käytiin tänään Katin kanssa Tallilla treenaamassa hyppytekniikkaa. Tulihan siinä kaikenlaista muutakin puuhattua.

Ensin rakennettiin seitsemän hypyn perussarja. Luu teki sitä vauhdista putken kautta. Ja vauhtia oli. Ei pelkoakaan, että olisi astunut joka väliin, kun lelu oli edessä. Tehtiin sitten semmoista, että Kati kävi aina Luun näkemättä laittamassa lelun jonkun riman alle. Hyvin Luu lelun aina bongasi ja jarrutti. Aika paljon saadaan varmaan tehdä vastaavaa, että se alkaa oikeasti odottaa lelua ja tehdä lähtökohtaisesti kootummin. Kerran se muuten myös loikkasi kesken sarjan, kun lelu oli jossain tokavikalla rimalla. Intokin saatiin tekemään sama moka, mutta se korjasi virheensä vähän kiltimmin. Tietenkin :)

Seuraavaksi sitä samaa okseritreeniä, mitä tehtiin leirillä. Eli pikkuhyppy, väliin neljä jalkaa ja sitten suora okseri korkeuksilla 35-40-45-35 cm. Luu jostain syystä venkoili lähtöasennossa ja teki pari kertaa vähän vinosti, mutta muuten ei näyttänyt olevan mitään ongelmia. Ei me kumpikaan oikein osattu sanoa niistä mitään. Hyvin meni, kai.

Nää oli suunnitelmissa, mutta innostuin tekemään vielä korkeuden arviointia, sarjalla 6-6-6-9. Vika rima 55-60-65-55 cm. Helpon näköisesti meni isojen koirien 65-senttinenkin.

Sitten yllättäen puomin ylösmenoa. Nyt sitä pelkkää maksipöydän päälle. Laitoin molemmin puolin hypyt ja tehtiin vinoja hyppyjen tai putken ja hyppyjen kautta. Nää oli vaikeita, ei tee tarpeeksi töitä suoristaakseen itsensä laatikkoon. Muutamasta ei oltu Katin kanssa kumpikaan varmoja, osuiko etu- vai takatassulla. Äh. Raasu Luu, kun joutuu kaiken nillityksen lisäksi kärsimään epäjohdonmukaisista tuomioista. (Onneksi se on sitä tuhmaa sukua, eikä traumatisoidu kovin helposti.) Suorat lähestymiset taisi toimi aika lailla 100-prosenttisesti, myös ne, jossa olin edessä kutsumassa! :)

Tehtiin pitkästä aikaa myös alastuloja samalla palikalla. Seisoin takana ja naksutin, Kati heitteli nameja. Pää ja katse heiluu kuin viipperä, mutta paikkaan hakeutuu ihan hyvin.

Muutama keinun alastulo myös, nää palkkasin lelulla. Kerran Luu meni vahingossa koko keinunkin. Jos noi ylösmenot olis hallussa, niin toki voisi ihan hyvin mennäkin.

Keppejäkin mentiin muutama kerta. Lähinnä avokulmaa, yllätys. Ei mokannut kertaakaan, hyvä Luukkonen! Intouduttiin kokeilemaan myös pienimuotoista keppihäiriköintiä, eli jätettiin hämylelu keppien viereen. Kiusauksen vastustaminen oli Luulle paha rasti, mutta kyllä se lopulta onnistui. Haki kyllä palkaksi edessä olevan lelun sijasta sen hämyn :D Lelun heittämistä keppien poikki ei vielä edes kokeiltu, mutta Intolta onnistui (toisella yrityksellä) sekin.

Aan ylösmenon kanssa oon tässä painiskellut. Tai siis sen, että opetanko senkin laatikolla vai luotanko tuuriin. Kokeiltiin nyt koko aata pari kertaa, pienellä vauhdilla ja putken kautta. Osui kontaktille ihan selvästi, mutta ihan erihän se on sitten vauhdin, itsevarmuuden ja kierrosten noustessa... En tiedä, ehkä parempi ottaa varman päälle. Laatikon luulisi olevan suht kivutonta yleistää puomilta aalle, ja kun puomin kanssa on jo tehty aika iso työ, ei pieni lisävaiva tunnu enää missään.

Tuittu ja Svante pääsivät toki tekemään eläkeläishömpöttelyjään, yhdessä ja erikseen. Tuittu teki lähinnä kontakteja, keppejä ja putkia. Ja tarkasti jokaisen neliösentin koko hallin matosta. Nyt siellä ei siis ole namin murustakaan.