Luu jäljesti viimeksi pari viikkoa sitten. Silloin se hukkasi jäljen alkumetreillä ja pääsi autoon katselemaan, kun Tuittu sai lähteä sen jäljelle. Nyt parkkasin auton ihan tuohon Ruskontien varteen ja arvoin siitä jonkun maaston. Vähän meinasi epätoivoa pukata taas tallatessa, ja kävi jopa mielessä, jätänkö koko jäljen ajamatta. Eka 150 m meni metsässä suht suoraan, sitten rämmittiin risukon kautta semmoiselle pellolle/niitylle, jossa kasvoi kaikkea pitkää heinäntapaista, joka toki oli suureksi osaksi laonnut maahan. Pellolla oli myös salakavalia ojia (kivasti piilossa niiden heinien alla), joita yliteltiin muutama. Mittaa tuli reilu 400 m ja keppejä oli kuusi, eri kokoisia. Muutama nakinpala siellä täällä, en jaksanut kovin tiheään kylvää.

Jälki vanheni tunnin, käytiin lenkillä. Tulipa löydettyä uusia lenkkimaastojakin. Janan alkuun käveltiin taas "nätisti", eikä tarvinnut edes tapella, pari kertaa vaan muistuttaa vierellä pysymisestä. Jana oli muutaman metrin ja jälki lähti viistosti. Nopeasti tarkasti takajäljen suuntaan, mutta lähti oikeaan suuntaan.

Kokeilin pitää liinaa vähän lyhyemmällä ja tuntumalla. Vaikka en ihan Maria Brandelin tyyliä ostanut, niin sovelsin sitä kohdissa, joissa näin Luun tarkistelevan. Kiristin liinaa ja pidin vastaan, kunnes se lähti määrätietoisesti oikeaan (siis valitsemaansa) suuntaan. Koska tiesin, missä jälki suunnilleen meni, oli toki vaikeaa olla antamatta sen vaikuttaa, mutta yritin. Lisäksi oli vaikeaa, kun Luun reaktiot ovat niin nopeita. Mutta muutamassa kohdassa se tuntui toimivan aika kivasti! Jos Luu meinaa hukata jäljen, touhu menee helposti semmoiseksi aivottomaksi kaahotukseksi. Ihan kuin jälki löytyisi, mitä enemmän juoksee. Liinalla sain estettyä tämän ja näin hyvin Luusta, miten sen kuono laski ja se keskittyi tarkentamaan jälkeä. Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla vieraan tallaamalla jäljelläkin.

Luun kanssa tätä on ainakin siinä mielessä turvallista kokeilla, että se ei lannistu, vaikka kiskoisin sitä pois oikealta jäljeltä. Yhdessä kohtaa oli tiheää pusikkoa ja jouduin ihan tosissaan pidättämään liinasta ja pysäyttämään Luun muutaman kerran, että selvisin perässä, mutta ei haitannut.

Nakkeja poimi hyvin ja edelleen ne rauhoittavat etenemistä ja auttavat mua pysymään perässä. Mentiin hyvin pitkälti jäljen päällä, sen mitä maamerkkejä muistin. Eka keppi oli ison mättään päällä, siitä Luu meni ihan vierestä ohi. Sorruin jarruttamaan liinasta ja annoin Luun bongata kepin. Muut viisi keppiä se nosti ihan itsenäisesti. Nyt vaan ensimmäistä kertaa kävi niin, että se ei oikein lähtenyt tuomaan keppejä. Olisi vaan jatkanut jäljestystä keppi suussa, tai yhden kepin nosti ja tiputti heti. Aloin vaan heti kehua nostosta ja pyysin tuomaan, mutta täytyy katsoa, miten tämä etenee.

Vikasta kepistä sai keppileikin jälkeen sitten vielä kunnon rallatukset verkkopallon riekaleiden kanssa. Hienoo oli! :)