Tänään ajeltiin Nipsun ja Luun kanssa retkelle Lietoon. Tuittu sai olla koko viikonlopun mummulassa sängyssä nukkumassa, ja tänään vieläpä ilman yhtäkään teiniä. Nauttinee siitä hieman enemmän kuin autossa tai häkissä kökkimisestä. Se olikin ottanut ilon irti ja teurastanut Nipsun leluja ihan urakalla :D Ei ole enää aasilla häntää eikä apinalla sisälmyksiä...

Mulla eilinen treenipäivä painoi aika lailla, vaikkei kisoihin onneksi tarvinnut lähteä kovin aikaisin. Olin silti tosi väsynyt ja aika poikki, enkä meinannut saada itseäni kisavireeseen. Oikea viretila Nipsun kanssa on kyllä vielä hakusessa, mutta ainakin Tuittu-moodi olisi ollut liikaa vaadittu. Nipsu sentään kulkee väsyneemmissäkin käsissä, suunta vaan saattaa olla hukassa ;) Eniten huoletti, miten jaksan juosta noita ykkösten ratoja, kun lämmitellessäkin lyhyt hölkkäpätkä pisti heti hengästyttämään...

No, ensimmäisellä radalla (Berglund) ei tarvinnutkaan jaksaa. Päästiin kepeille, eli esteelle numero kahdeksan. Nipsu veti ensin ykkösvälistä läpi, ja kun korjasin, ei pujotellut millään loppuun asti. Yritin muutaman kerran uudestaan, mutta Nipsu alkoi sekoilla vaan enemmän. Siinä vaiheessa alkoi omakin pää levitä, joten totesin parhaaksi antaa olla ja poistuin radalta. Vähän pelkäsinkin, että jotain tuommoista voi sattua, kun ei olla treenattu viime kisojen jälkeen, eli kolmeen viikkoon. Ei pienen shelttisen pieni pää kestä semmoista. Rata olisi ollut ihan kiva, ja harmitti kyllä, kun kaikki kontaktitkin jäivät kokeilematta. Alussa oli tullut jo ruma kaarros takaakierrossa, mutta semmoisella kolmelta hypyltä putkeen -"suorahkolla" Nipsu irtosi aika makeasti.

Toisella radalla (Viitaniemi) oli astetta enemmän haastetta ja siinä joutui jo vähän miettimään puolenvaihtojuttuja ja muuta. Pujottelu oli ihan vastaavanlaisesti kuin edellisellä radalla, eli suoraan mutkaputken jälkeen ja rata jatkui vasemmalle. Pieni peikko meinasi siis iskeä, mutta päätin, että kyllä se ne osaa, ihan iisi juttu oikeasti. Pujottelu sujuikin ihan siististi :) Sitä ennen oltiin kuitenkin tehty jo lentokeinu. Saatoin olla vähän nukuksissa ja olisi pitänyt karjua keinua aikaisemmin ja painokkaammin, treeniasenne ei riitä. Nyt Nipsu reagoi vasta maassa... Muuten tehtiinkin sitten puhdas rata ja kaikki säkäluokat huomioiden nopein aika :) (Jostain se ilo on aina revittävä...)

Meneminen on edelleen semmoista hapuilua, pelastelua ja kaarrottelua, mutta en varmaan voi tässä vaiheessa vaatia paljon enempää. Olen siihen taisteluunkin kovin tyytyväinen, siihen että pystyn ohjaamaan oikeille esteille, vaikka Nipsu ei kulje suunnittelemaani linjaa. Nyt tarvitaan vaan paljon treeniä ja kisakokemusta, eiköhän se yhteinen rytmi sitten ala pikku hiljaa löytyä :) Vauhti tuntuu jo nyt hetkittäin aikas makealta, vaikka siitäkään ei saada vielä kaikkia tehoja irti :)

Luusterikin ehti käväistä hallissa ja treenata vähän kontaktia ja seuraamista. Se hätkähti vähän pikkujäbää, joka meinasi ajaa potkutraktorilla päälle ja pöhisi tälle myöhemminkin. Kulkupeli käytiin tsekkaamassa ja toteamassa vaarattomaksi, mutta poikaa en uskaltanut Luun kanssa lähestyä, vaikutti turhan vilkkaalta ja arvaamattomalta. Poika tosin yritti jossain vaiheessa lähestyä Luuta sillain sanoisinko lievästi yllättäen. Hmm, jotenkin kuvittelisi, että koiraihimiset opettaisivat lapsensa, miten vieraiden koirien seurassa käyttäydytään. Tehtiin siinä hollilla sitten kontaktitreeniä ja koko ajan Luu pystyi keskittymään paremmin. Vähän myös kiskottiin narulelua ja temppuiltiin peruuttamista. Näissä Luu oli ihan vapautunut.