Voi aaargh taas. Pekka veti eilen ratatreenit David Powellin hengessä. Pekka oli tehnyt hyvää taustatyötä ja poiminut herran radoille tyypillisiä (ja varsin veemäisiä...) kuvioita. Tehtiin kahta pöydällä höystettyä hyppyrataa.

Ensimmäinen ei ollut edes mahdoton. Mitä nyt radan keskellä kiva sumppu kahdesta u-putkesta ja keskellä olevasta pussista. Pussin molemmin puolin oli puolisen metriä tilaa ja siitä juosten piti koira vetää pussiin. Tämä onnistui kyllä yllättävän hyvin, kun vain piti ohjauksen päällä. Muuten mun ja Nipsun meno oli ihan toivotonta. Tsemppi oli hyvä joka yrityksessä, mutta yhteistä rytmiä ei vaan löytynyt. Ajoitukset kusi ja ohjaukset jäi puolitiehen. Tehtiin ensimmäistä rataa kaikkiaan kolme kertaa ja näillä toistoilla onnistuttiin sössimään varmaan joka ikinen kohta radasta. Alkaen toisen esteen ohituksesta.

Toinen rata oli vaikeampi muillekin. Jopa Intolla oli vaikeuksia, vaikka Kati tempaisi sen kanssa ekan radan nollana läpi. Tästä selvittiin alku ihan hyvällä draivilla, mutta sitten oli tosi isoja ongelmia parissa paikkaa. Ensimmäisen persjätön olisin halunnut vielä kokeilla korvata valssilla, mutta ei ehditty. Toinen oli keppien jälkeinen hyppysuora, jossa viimeinen piti mennä vähän huonolla linjalla takaa. Tätäkään ei niillä parilla yrityksellä saatu menemään hyvin. Ehdin kyllä, mutta ekalla Nipsu lähti takaakiertohypyn taakse pimeään putkikulmaan (positiivista sinänsä! :D) ja toisella tippui edellinen rima hätäisestä ohjauksesta.

Jäi aika epätoivoinen olo. Yritin mielestäni kunnolla ja tsemppi oli hyvä. Masentavaa siis, että ei jäänyt kiinni asenteesta, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei vaan osata. Taidot ei riitä.