Eilen päästiin Tuitunkin kanssa liitelemään tauon jälkeen. Tauko ei ollut auttanut ainakaan panikointiin, sillä edelleenkään koira ei ollut oma itsensä Niihamassa. Ehkä se ei palaudu koskaan :( Harmittaa, kun ollaan menossa sekä Niina-Liina Linnan että Juha Oreniuksen (ja syksymmällä vielä Sami Oksan) koulutuksiin, jotka menevät tuommoisen otuksen kanssa ihan hukkaan.

Lähtöön jääminen oli se pahin paikka. Pari kertaa Tuittu luikki karkuun, mutta sain sen pysymäänkin. Ekalla rundilla se ei myöskään liikkunut kunnolla. Parani onneksi loppua kohti, mutta oli kuitenkin lievästi outo, eli ei ohjautunut normaalin tapaan. Tästä seurasi erikoisia virheitä ja säätämistä. Parhaat pätkät varmaan näyttivät ulkopuolisten silmiin ihan hyviltä, mutta oikea fiilis puuttui.

Hirveästi ei hinkattu, mutta joitain kohtia korjailtiin kuitenkin. Yhden ulkokautta kierrättämisen vaihdoin Teron houkuttelemana semmoiseen sisäkautta pyörittämiseen (joita vältän), joka olikin ihan hyvä. Ensimmäiselllä radalla oli myös pari takaaleikkauskohtaa, jotka tuntuivat vähän kököiltä, mutta näyttivät kuulemma ihan ok:lta. Yhdessä kohdassa tuli Tuitun kanssa harvinainen ongelma, eli kiire ;) Se korjaantui, kun rytmitin takaaleikkauksen paremmin ja pääsin vähän oikomaan omaa linjaani.

Toinen pätkä meni paremmin. Ensimmäisellä yrityksellä tuli jotain säätöä, mutta toisella mentiin nollalla läpi. Parannettavaa toki olisi ollut, mutta lopetettiin hyvään fiilikseen.

Kontakteista oli sekä puomi että aa. En palkannut puomilla ollenkaan, kehuin ja vapautin vaan oikeasta paikasta. Hitaitahan ne on noin, ihan niinkuin ovat olleet aina.