Treenit sinänsä sujuivat oikein hyvin. Nipsu kulki lujaa ja fiilis oli kohdillaan. Vaikeat kohdat saatiin sujumaan toistoilla ja ohjausvalinnoilla. Toisen kierroksen lopussa Nipsu alkoi tuntua vähän hitaammalta ja ajattelin sen olevan jo vähän väsynyt. Taidettiin tehdä rata kerran nollana ja lopetettiin siihen.

Jäähkälenkillä katsoin, että ihan kuin se liikkuisi inasen epäpuhtaasti...? Asia unohtui, kun liikkuminen parani ja jouduttiin ihan hirveään sadekuuroon ilman sadevarusteita.

Illalla äiti soitti, että se ontuu.

Aamulla se ontui edelleen ja aloin soitella lääkäriaikaa. Päädyttiin Toijalan Ortopetiin, josta sai ajan heti aamupäivälle ortopedi Hanna-Leena Terhoselle. Levon jälkeen Nipsu oli lähes kolmijalkainen ja ell löysi varpaita tunnustelemalla kipukohdan vasemman etujalan varpaasta. Tassut kuvattiin (hereillä) ja diagnoosi oli selvä ja lohduton: nuljuluu palasina.

Vähintään viikko kipulääkettä ja 6-8 viikkoa hihnaliikuntaa. Siihen meni kaikki, ensimmäisenä seuraavan viikon PM-reissu, jota oltiin odotettu koko kesä :/ Siihen meni Nipsun aksat muutenkin pitkäksi aikaa. Ja kun kyseessä on 9 vuotta täyttävä koira, niin kuntoutuminen enää kisakuntoon ylipäätään on yksi suuri kysymysmerkki.

En osaa kuvailla harmin määrää. Ensimmäistä kertaa koko Nipsun uralla päästiin edes PM-joukkueeseen ja MM-varakoiraksi. Se oli muuten nyt todella hyvässä kunnossa ja agility tuntui paremmalta kuin pitkään aikaan. Piti nauttia täysillä todennäköisesti viimeisistä arvokisoista koskaan, mutta sen sijaan koira on saikulla eikä saa edes juosta vapaana pitkään aikaan.

Välillä tuntuu, että elämä haluaa vetää maton jalkojen alta juuri niinä hetkinä, kun joku menee kerrankin hyvin.