Luun treeneissä jatkettiin saman radan parissa kuin viimeksikin. Siitä oli vielä kymmenen esteen pätkä treenaamatta, mutta saatiin tutustua vain paperilla. Sitten piti mennä koko rata (yht. 30 estettä) kisamaisesti läpi.

Meillä meni huonosti. Luu tiputti heti kakkosriman ja sen jälkeen saman riman, kun sille tultiin kahdesta muusta suunnasta. Korjasin aina virheet ja jatkoin rataa, mutta noihin rimoihin meni hermot (viimeistään siinä vaiheessa, kun näin sivusilmällä koiran leiskauttavan semmoisen ihan sikahypyn suoraan rimaan) ja siitähän se veti vaan lisää kierroksia. Tuli kaikkea muutakin, huonoja kontakteja ja yleistä keskittymättömyyttä. Oltiin molemmat niin väärässä mielentilassa. Varmasti virettä nosti sekin, kun hinkutettiin pitkää rataa useilla keskeytyksillä, mutta en päässyt palkkaamaan, eikä koira päässyt välillä purkamaan itseään.

Tämmöistä treeniä me varmasti tarvittaisiin, koska kisoissahan tilanne on juuri vastaava. Lämppähypyillä pyöriminen ei kuitenkaan ole sama kuin radalle astuminen. Mutta ehkä se kisamaisen kierroksen rata voisi olla lyhyempi ja helpompi, jotta olisi parempi mahdollisuus onnistua. Aina jos mulla menee hermot, ko. treenin hyöty on vähän niinkuin mennyttä. Mun ei siis tarvitse juuri edes korottaa ääntä tai mitään, mutta Luu vaan huomaa sen korvista nousevan savun ja vetää itsensä ihan sfääreihin.

Toisella kierroksella tehtiin sitä loppua. Tein persjättöä hyppyjen väliin, mutta varoin jotenkin liikaa ansahyppyä. Ensin en ohjannut seuraavaa hyppyä (niisto) kunnolla, sitten en kääntänyt katsetta kunnolla uudelle ohjauspuolelle. Samu sanoi, että jos en katso koiraa, se ei yhtään katso, mihin menee, eikä hidasta yhtään. Leiskauttaa vaan johonkin. Tulipa koettua sellainenkin, että se leiskautti täyttä vauhtia mun jalkojen välistä...! Oli muuten aika yllätys, kun koira tulee selän takana ja sujahtaa yhtäkkiä jalkojen välistä edelle... Onneksi mahtui, vähän vaan vihlaisi pohkeista. Sain siis taas varsin konkreettisen muistutuksen katseen mahdista :D

En tosin yhtään arvosta sitä, että koira juoksee minusta läpi, vaikka unohtaisinkin katsoa sitä...

Tehtiin loppua vielä vauhtipätkän kautta. Aloitettiin siltä epäsuoralta, jota viimeksikin viilattiin. Siinä oli tosi tarkkaa saada alussa linja kohdilleen, sen jälkeen koira meni ihan itsestään, kun sen vaan uskalsi antaa mennä. Koko homma levisi, jos se lähti ekalta hypyltä huonosti tai jos yritti ohjata liikaa seuraavilla hypyillä. Saatiin kerran onnistumaan koko loppu 16 estettä ja siihen olikin kiva lopettaa hyvin mielin :)

Oli kyllä semmoinen rata, että kun vaan sai askeleet kohdilleen ja muisti pitää sen katseen koirassa, kaikki toimi kuin unelma. Mutta yksikin pieni virhe sai koko pakan leviämään. Missään ei kamalasti tarvinnut jarrutella, vaan pääosin linjaamisilla mentiin, joten Luukin nautti, kun sai vaan painattaa menemään :)

Sitä mä taas mietin, että mikä siinä koiran katsomisessa on niin vaikeaa?! Mä tiedän, että mun pitää katsoa Luuta ja saan myös siltä lähes poikkeuksetta negatiivisen palautteen, jos käännän katseen pois. Silti katse harhailee ja unohtuu. Vaikeimpia taitavat olla vauhdikkaat pätkät, joissa on vähän kiirus ja pitäisi ympärilleenkin vilkuilla, että pysyy kartalla.