Lähdin aamukuudelta ajelemaan Turkuun, kisasin siellä kolme starttia Nipsun kanssa, ajelin takaisin ja olin kotona taas kahdeksan maissa. Hullua? Hah, Lea lähti mukaan ihan vaan katselemaan kisoja. Aamukuudelta. Turkuun. Repikää siitä :D Ei vais, oli hurjan kivaa saada matkaseuraa :) Ei saa sanoa Leaa sen hullummaksi kuin muitakaan agilityharrastajia.

Ykkösissä on vaan aika hauska kisailla. Tunnelma kisoissa oli jotenkin tosi leppoisa ja kiva ja tuntui, että yleisö eli mukana suorituksissa. Ykkösissä näkee myös kaikennäköistä. Kaikki ei tosin niin positiivistakaan, mutta ei siitä sen enempää...

Kaksi ensimmäistä rataa tuomaroi Marjo Heino. Oli ehkä Nipsun hurjan agilityuran vaikeimmat ykkösen radat. Välillä joutui ihan kääntämäänkin, eikä kepeillekään menty ihan suoraan. Aamun ensimmäinen rata meni ihan ns. plörinäksi. Nipsu livahti alkusuoran jälkeen putkeen, enkä saanut sen jälkeen ohjattua mitään kunnolla. Puomilla Nipsu pysähtyi liian ylös. Jäin odottamaan, että se tarjoaisi oikeaa paikkaa itse, mutta sitten tuomari alkoi huudella, että ei saa jäädä treenaamaan. Annoin sitten toisen käskyn, jolla Nipsu kipitti alas asti. Aalle en ohjannut ollenkaan, kepeille käänsin liikaa. Kepeillä ehdin jo kehua ja lähettää putkeen, kunnes tajusin, että N oikaisi vikan välin. Keinulla sain sen sentään haltuun, mutta jostain syystä en vaatinut kontaktin ottamista. Lopun ohjaus oli jo ihan huitelua, mutta se meni sentään oikein.

Toiselle radalle oli pakko skarpata. Hullu saa olla (kts. kirjoituksen alku aamukuudesta jne.), mutta ei surkea! Vähän raivoasennetta mukaan ja johan kangettiin! Tein alussa pari mulle aika vierasta vastaanottoa ja kääntöä, joiden vaikutusta Nipsuun en oikein osannut arvioida. Ja miksiköhän tein? Jaa-a :D No, niistä selvittiin, joskin Nipsu pelasti putkeenmenon hyvällä bongauksella. Kepeillä meinasi taas oikaista, mutta kääntyi kuin kääntyikin vikaan väliin. Nyt maltoin ottaa keinun kontaktin kunnolla ja vaatia puomille alas asti (jäi taas liian ylös, mur), vaikka alla oli nolla ja kello kävi. Hyvä minä :) Muurin jälkeiset hypyt menivät aika tiukille, mutta ei niin tiukille kuin pituus ennen loppusuoraa. Juu, ei olla kyllä ihan hirveästi tehty takanaleikkauksia, ja sen näki. Olen niin tottunut ryysimään edelle Tuitun kanssa, että taidan vältellä takaaohjausta Nipsunkin kanssa. Mutta kuin ihmeen kaupalla selvittiin nollalla maaliin ja ehdittiin ihanneaikaankin :) Nolla oli luokan ainoa, joten saatiin voitto samaan rahaan.

Vikalle radalle tuomariksi tuli Henri Luomala. Jännäsin jostain syystä alkua tosi paljon. Sain jostain päähäni, että Nipsu bongaa alkusuoran viereisen hypyn, vaikka vien sitä ihan suoraan (tai oikeastaan, kun lähden ennakoimaan käännöstä). No, alku meni oikeastaan tosi pätevästi. Putkea Nipsu ei meinannut heti löytää, mutta siitä selvittiin pienellä ylimääräisellä kaarroksella. Puomilla tuli nyt sitten vähän pitkäksi. Mietin sekunnin murto-osan, mitä teen, mutta päätin jatkaa. Puomia täytyy nyt fiksailla joka tapauksessa... Aan kontakti oli taas ok, ja kepeillekin sain Nipsun hyvin. Keppien jälkeen olisi ollut enää suora loppusuora, mutta eiköhän shelttinen livistänyt taas ennen vikaa väliä pois ja hyllylle. Argh. Kuinkahan kauan pitää vääntää, että saadaan kepit taas toimimaan? Niin ärsyttävä ongelma tuommoinen. Kun itse alkaa jännätä, että meneekö se nyt loppuun asti vai ei, niin kierre on valmis. Lopetin tarkoituksella keppien korjaamiseen, etten vahingossakaan ajattele loppusuoralle kääntymistä ja saa Nipsua toistamaan virhettä.

Kisakirjaan saatiin siis taas yksi rivi täytettä, joten ei sentään ihan turha reissu. Jatkamme harjoituksia!

Luusteri oli taas turistina Tuitun nauttiessa omasta rauhasta ja sängyssä nukkumisesta mummulassa. Tehtiin Luun kanssa hallissa vähän kontaktitreeniä ja muutama minipätkä seuraamista. Häiriöiden määrään nähden Luu oli ihan taitava. Vähän myös leikittiin ja sitten harjoiteltiin hengailua ja katseltiin maksiluokan kisaa. Luu näki hienosti, kun tunki pään aidan alta... Ja katseli kyllä ihan hiljaa ja nätisti. Muutamia yllätyshyökkäyksiä se teki kanssaihmisiä kohti, mutta olin jopa vähän yllättynyt, miten coolisti pieni sähikäinen osasi olla. Istuskeli ja makoili, ei kovin pitkiä aikoja yhdessä asennossa, mutta kuitenkin. Päivän viimeisellä jäähdyttelylenkillä se myös käveli pätkän vetämättä :D