Kyllä nyt tökkii. Lähdin eilisiin kisoihin optimistisena, puhkuen intoa ja luottoa taitoihimme. Siellä tuli sitten kylmää vettä niskaan ihan sankokaupalla, kun radat menivät ihan läskiksi ja Luu räiski menemään ilman järjen häivää. Jotenkin sitä harmistusta huonoista suorituksista ja koiran huonosta viretilasta pahensi se, että olin ollut niin luottavainen. Treenit olivat sujuneet hyvin ja kisoihin lähtiessä luotto oli ehkä korkeammalla kuin ikinä. Yleensä itseluottamus ja optimismi auttavat parempiin suorituksiin, mutta nyt pudottiin kovaa ja korkealta. Illalla kirjoitin blogipäivityksen, mutta kun pääsin viimeiselle riville, Vuodatus jumahti ja koko vuodatus hävisi bittiavaruuteen. Jotenkin niin viimeinen pisara. Kyllä agilitaajaa koeteltiin.

Kisojen jälkeen harmitti tosi paljon ja olin lyömässä hanskoja tiskiin. Olen kuitenkin kehittynyt ja sain harmin laantumaan jo ennen nukkumaanmenoa. Agilityjumala saa laittaa kaiken peliin, mutta mua ei lannisteta. Opin prkl vielä hallitsemaan tuon reikäpään virettä.

Tänään kirjoitin päivitystä uudestaan ja taas linkkiä lisätessä sivusto meni jumiin. Jo toinen kirjoitus meni hukkaan, mutta siltikään en luovuta. Kolmannen kirjoitin ensin wordiin. Hah!

Winners are not those who never fail, but those who never quit.

Radoista nyt kuitenkin tiivistetyt analyysit, kun ne on tullut käytyä jo itse läpi eilen. Ekalla radalla kävi niinkuin vähän pelkäsinkin. Puomi tuli koiralle ihan puskista, se näki sen vasta hypyltä laskeutuessaan. Ajattelin, että Luu ei ehkä ehdi saada tassujaan järjestykseen, vaikka yrittäisi. Videolta näkee, että olisi kyllä pystynyt, jos olisi yrittänyt. Nyt teki ruman loikan. Tuomari ei nostanut kättä, mutta koska omat kriteerini ovat tiukemmat, Luun rata loppui siihen. Rata olisi ollut kyllä ihan kivan oloinen, harmi kun ei päästy pidemmälle.

Ratojen välissä verkatessa mulle tuli vielä kaiken muun hyvän lisäksi auraoireita. Lievää migreeniä oli pukannut jo edellispäivästä, mutta päänsäryn olin saanut jo tainnutettua. Onneksi näköhäiriötkin hävisivät nopeasti ihan buranalla, ohjaaminen sahalaitakuviota nähden olisi ollut tavallistakin haasteellisempaa...

Hyppäri oli tuomarilta luova sovellus, sillä Anne oli suunnitellut vahingossa kaksi agirataa. Ihailtavan nopeasti agirata muuntui hyppäriksi! Rata oli vaikeampi kuin agirata ja pari kohtaa olivat musta aika haasteellisia ykkösille. Ihan mentävä se kuitenkin oli.

Luu oli lähdössä vielä törkeämpi kuin agiradalla, hilautui sikana ja nousi jopa ylös. Näistä saan syyttää toki vain itseäni, mutta kertoo jotain koiran kuumuudesta vs. treenit, joissa se esim. eilen pysyi tosi kiltisti, oisko kerran liikuttanut tassua.

Mulla sekosi pasmat ja katosi rytmi heti ekalla putkella, kun Luu kääntyi väärään suuntaan. Vaikean tuntuisesta hyppykuviosta selvittiin melkein, yksi rima tippui ja loppu levisi. Pussista Luu ampui lujempaa kuin oletin, pääsi mun edelle ja päätyi putken väärään päähän. Kepeille ryysi ihan pokalla väärältä puolen. Kepeillä päätin, että muurilla se kerpele sitten kuuntelee ja kääntyy. Kääntyikin sitten, yksi palikka heilahti. Heti seuraavalla levisi taas, tuli renkaalle huonossa kulmassa, eikä viitsinyt yhtään katsoa, mistä hyppää. Onneksi on nuo hajoavat renkaat. Mutta kyllä mua pelottaa, että tuolla meiningillä mennessään vielä tappaa itsensä...

Video löytyy juutuubista, vuodatus kun ei nyt jostain syystä kykene linkittämään.

Mun agiryhmäläiset sentään pätivät :) Heidi ja Aron tekivät ensimmäisissä kisoissaan nollan ja uudet jäsenet Aino ja Liitu tuplan! Molemmat olivat myös palkinnoilla. Hyvä keharit! (Kehariryhmä on sitten ryhmäläisten ihan itse keksimä nimi... ja koutsin mielestä tarkoittaa toki kehityskelpoista :) )