Kyllä taas pientä bordercollieta hakattiin ja rääkättiin tokotreeneissä. Tai niin olisi herkkäuskoisempi voinut luulla. Sama herkkäuskoisempi olisi kyllä niin kusessa tuon koiran kanssa, joka varmasti käyttäisi tilanteet hyväkseen ja leikkisi ahdistunutta sen minkä ehtisi. Jos tässä välillä helisee itsekin, vaikka tietää koiran oikean (tuhman) luonteen ;)

Treenit aloitettiin paikallaoloilla, ensin makuu. Maahanmeno oli huono, Luu valahti mutkalle. Korjasin asennon paremmaksi. Nousu hyvin. Istumisessa ei mitään mainittavaa.

Luun oma vuoro oli ensimmäisenä. Tehtiin ensin ohjattu ja ruutu putkeen. Ruutu oli nurkassa vinossa ja ohjattu tehtiin pitkälle sivulle niin, että ruutu oli vasemman kapulan puolella. Haettiin oikea. Merkki oli ihan hyvä jopa, meni normaalia lujempaa. Olikohan siinä noudossa jotain... ei kai...? Tuli jopa suht suoraan, kun oikealta ei yleensä suorista kunnolla.

Sitten merkille ja ruutuun niin, että ruudun merkki oli toisesta suunnasta ohjatun lähetyspaikka, ruutuun mentiin oikealle. Merkki oli tosi reunassa ja ihan sen takana oli putki ja muuta sälää. Olisiko Luu vähän niitä väistänyt, ja meni merkin sivusta vähän yli. Vauhti ok. Ruutuun aavisti pään käännöstä, tai Katin mielestä jo ennen sitä. Hyvin löytyi... Pysyi myös hyvin. Kutsuin viiveellä liikkurin käskystä ja kääntelin ensin päätä. Tästä palkka.

Sitten kaukojen ekat kaksi vaihtoa, istu ja seiso. Istuminen taas tosi hyvä, ihanaa! Seisomista vähän harkitsi, mutta teki kuitenkin. Siitä palkka.

Tunnari ihan kisamaisesti. Taas oikein hyvä etsiminen, mutta palautti ravilla. No, tähän en kyllä ainakaan toistaiseksi puutu.

Lopuksi seuraamisvääntöä. Kati ja Maiju häiriköivät heittelemällä leluja. Välillä pidettiin häiriöissä taukoja. Iso verkkopallo oli tosi paha, sitä Luun oli pakko vilkuilla. Ja vilkuilusta tuli luonnollisesti sanomista. Ja sanomisesta Luu heittäytyi jopa niin dramaattiseksi, että alkoi lusmuilla mun selän takana. Tätä ei toki myöskään sallittu, ja ihmeesti tämä voih, niin ahdistunut koiraparka pystyi seuraamaan ihan reippaasti, kun lusmuilusta sanottiin ;) Lopputuloksena se seurasi ihan hyviä pätkiä. Tätä lisää!

Loppuhärdelleissä tehtiin ohjatun vinoja palautuksia ja kaukoja. Palautukset oli tosi hyviä, ei mokannut yhtään! Keskittyy toki paremmin, kun tehdään näin erikseen lyhyeltä matkalta, mutta kuitenkin.

Kaukoista kehkeytyi päivän toinen vääntö. Tein kisamaisella jätöllä ja jätin lelun matkalle. Luu ei sitten pystynyt nousemaan seisomaan. Kävin ensin nostamassa sitä, ja sitten jo räyhäämässä ja ajamassa pois. Aika monta kertaa saatiin yrittää, mutta kyllä se sitten lopulta pystyi nousemaan, eikä ollut yhtäkkiä enää yhtään "ahdistunut". Pakko tämäkin vaan tehdä pidemmän kaavan mukaan, kun sille päälle sattuu... Luu meni jo ihan makarooniksi ja tiputti päätä jätössä maahan. Tätä en hyväksynyt ja yritin nostaa päätä ylös. Mutta Luu piti sitä ihan vetkuna, ja se tipahti maahan heti, kun irrotin otteen... Oli vähän vaikea pysytellä tiukkana ja päättäväisenä :D Hinkattiin erikseen jättöjäkin, että sain pään pysymään ylhäällä.

Kun saatiin seisominen sujumaan, tehtiin istumista. Siinäkään ei heti voinut nousta, mutta ei tarvinnut yrittää kuin kerta tai pari, niin tämäkin jalo taito muistui mieleen. Lopuksi vielä muutama vaihto lähempää peruuttelun kautta, niissä Luulla oli taas ihan sairaan hauskaa.

Tokotreenien jälkeen jäätiin tekemään kontakteja ja hyppelyä. Kontakteja ensin keinulla ja aalla, molemmat ilman laatikoita. Ne kaikki hyvin, tosin yksi aa oli vähän rajalla. Puomi oli meidän kentällä kasassa, mutta kävin lainaamassa toista kenttää ennen seuraavan tuloa. Sitäkin ilman laatikkoa. Eka ylösnousu ok, mutta alastulossa länttäsi tassut sivuun. Toisella kertaa loikkasi ylösmenon ja roudasin Luun niskavilloista omalle paikalle jäähylle.

Olisi ollut hyvä sauma lopettaa treeni siihen, mutta kun oltiin jo Miinun kanssa rakennettu perussarja, niin pakkohan sitä oli tehdä. Hyppely oli taaskin aika holtitonta, loikki vikaa väliä jopa silloin, kun olin itse takana paikallani. Jos lelu on vikalla hypyllä, jarruttaa kyllä hyvin, mutta kun palkka on lopussa, ei vaan kykene. Otin muutaman keppien kautta ja itse liikkuen, jolloin vauhti kiihtyi kyllä ihan hillittömäksi.

Treenien jälkeen ammuin Ihmeelle ja Maiju sitten ampui Luulle. Viime kerrasta onkin... öö, aika kauan. Tein seuraamista, ja Luu reagoi pamaukseen. Jättäytyi ihan sekunniksi taakse, mutta jatkoi sitten seuraamista. Seuraavasta pamauksesta näin sivusilmällä ihan lievän hätkähdyksen, kolmannesta en enää mitään. Jälkikäteen tuli mieleen, että ei ehkä fiksuin idea ampua pitkästä aikaa juuri seuraamisen yhteydessä, kun siihen liittyy tällä hetkellä vähän kaikenlaista ;) No, tuskin jäi traumoja. Koitetaan hyödyntää Ihmeen ampumissessioita joskus toistekin.

Tulipa väkivaltainen blogiteksti. Ensin toista hakataan ja sitten toinen ammutaan. :D