Ehkä se on sitten niin, että Luulla on käytettävissään tietty kiltteyskiintiö. Agilityn suhteen se tuli täyteen muutamien viime viikkojen aikana, kun Luu on ollut poikkeuksellisen kiltti agilitykoira. Eilisissä treeneissä mulla oli taas tuttu (ja kaikkea muuta kuin turvallinen) tuhma agility-Luu.

Rata oli oikeasti joku 100 estettä, mutta tutustuttiin vaan 22 ensimmäiseen. Ehdittiin tehdä kahdella kierroksella. Heti ekan kierroksen alussa Luu kävi aika lämpimänä. Aloitin suoraan puomilta, koska väli ykköshypyltä oli niin lyhyt. Siinä jouduttiin jotain vääntämään, kun Luu jäi kontaktilla liian ylös, meni vinoon jne. Puri sitten mua polveenkin siinä.

Puomilta mentiin kaksi rinnakkaista hyppyä uukkarina. Luu kiilasi ekasta ohi, jos lähdin yhtään ennakoimaan valssia sille toiselle. Tuotakin se tekee yleensä juuri tuommoisessa ei niin saumattomalle yhteistyölle otollisessa mielentilassa. Rimojakin tippuili. Pituuden vika palikka kaatui muutamankin kerran, mutta se oli hankala paikka, eikä olla juurikaan treenattu pituudella kääntymistä. Kepit hyvin, mutta sitten keppien ja putken jälkeen mentiin hyppyjä, joilla olisi pitänyt jarruttaa ja koota, mutta Luu vähän lenteli. Aan kontaktit ihan hyvin, mutta aan jälkeisillä hypyillä taas lentelyä ja rimojen tiputtelua.

Tokan kierroksen alussa Luu oli vähän parempi. Enimmät höyryt oli päästelty. Sitten se kuitenkin pääsi uuteen nousuun ja lopputreenin oli ehkä alkuakin tuhmempi. Jäätiin hinkkaamaan putken jälkeistä kohtaa, jossa yritin rytmittämällä (lopulta ihan pysähtymällä ja käskyttämällä) jarruttaa Luuta, mutta se roiski ohjauksesta välittämättä hirveitä hehtoloikkia ja jatkoi matkaa vielä edessä näkyvään putkeen. Kohdan olisi varmaan saanut ohjattua jollain vastakäännöksellä, mutta pointti nyt ei olekaan saada koiraa jotenkin oikeille esteille, vaan saada se kulkemaan ohjauksen mukaan. Tehtiin uudestaan ja uudestaan (moitteiden kera luonnollisesti), mutta kun jarruja ei löytynyt, Luun treenit päättyivät sitten siihen, että pääsi niskanahkakuljetuksella pois radalta. Se siitä positiivisesta vahvistamisesta ;) (Kyllä mä sen palkkasinkin estettä ennen, mutta arvatkaa oliko vaikutusta?)

Optimisti voisi taas elätellä toiveita, että treenien loppuminen tuommoiseen saisi jotain aikaan, ja viikonlopun kisoissa Luulla olisi taas aivot ja maltti mukana. Mutta jotenkin ”rangaistuksen” teho epäilyttää, kun katseli koiraa siinä radan reunalla, jonne se oli juuri niskasta raahattu. Häntä pystyssä, iloinen virne naamalla ja pää repussa etsimässä leluja heti tilaisuuden tullen...

Jäähdyttelylenkillä sen piti taas pitkästä aikaa piehtaroida lumessa. Eikä se tainnut johtua lämpimästä ilmasta.