Perjantai-illalle osui agi-tehiryhmän koulutusnakki. Varasin sen jälkeen puolen tunnin vuoron ja jäin treenaamaan Luun kanssa samaa rataa. Eli kouluttamista 18-21, lämppälenkille, treenit 21.30-22 ja sitten jäähkälenkille... Ei mikään kevyin setti, mutta kiva päästä tekemään rataa, joka on tullut jo kouluttaessa tutuksi. Teetin samaa valkullekin viime viikolla.

Rata oli aika vauhdikas ja selvästikään ei sitä vauhtia edelleenkään Luun kanssa hallita... Varsinkin rimat olivat tosi herkässä. Vauhdin kiihtyessä mulle tulee helpommin semmoisia pieniä paniikinpoikasia, ja niistähän homma aina hajoaa. Muutaman kerran Luukin räiskäisi riman ihan tosi huolimattomasti jossain suoralla.

1-4 oli suunnilleen Hüppen radalta Riihimäeltä. Silloin tein persjätön kolmosen jälkeen ja kierrätin nelosen vasemmalta. Rata jatkui siellä neloselta suoraan eteenpäin. Ja Luu tuli kolmosesta ohi. Nyt kierrätin kauemman siivekkeen kautta, kun 3-4-väli oli ahtaampi ja rata jatkui aan suuntaan. Ja Luu tuli kolmosesta ohi :D Jos olin kakkosen ja kolmosen välissä, en yksinkertaisesti saanut sitä kääntymään kolmoselle, koska itse oli pakko liikkua kohti nelosta. Kolmosen takaa vastaanottaen sitten onnistui, vaikka sieltäkin onnistuin sen kerran saamaan kolmosen ohi.

5-13 meni ihan ok, mitä nyt en ensin ehtinyt 7-putkella eteen, 9- ja 11-hypyillä tippui rimaa ja puomin kontaktilla jäkitti... Keppejä ei ensin löytänyt, vaan kääntyi hypylle. Kerran kun helpotin, niin sitten ei ongelmia. 18-20 oli vaikein. Rimoja tuli joka hypyllä, varsinkin saksalaisessa 19:lla. Ilona jäi katsomaan meidän treenejä ja sanoi, ettei nähnyt ohjauksessa mitään merkittävää eroa niillä kerroilla, kun rima tippui ja niillä kun ei. Helposti olin toki vähän myöhässä ja unohdin pitää kiirehtiessäni katseen. Hypylle 20 oli pakko yrittää persjättöä, koska sen olivat kaikki muutkin saanet tehtyä. Ensin ei mitään toivoa, mutta sitten onnistui! Niin hilkulle meni, etten silti ehtinyt enää putken jälkeen persjättöön, vaan 22 oli pakko tehdä joka tapauksessa poispäinkäännöksellä.

Lopussa ei mitään isoja ongelmia, joku rima varmaan ja omaa huolimattomuutta. Vikassa kepeillemenossa Luu oli jo suorastaan herttainen. Se lähti lukemaan hyppyä keppien vieressä, mutta kun vaan käskytin keppejä, HIDASTI, selvästi harkitsi - ja meni kepeille <3 Aika ennennäkemätöntä toimintaa!

Mutta kyllä pieni bordercollie on helppo saada onnelliseksi. Treenaa vaan sen kanssa vähän aksaa. Jäähkälenkin alun se kiehnäsi mun jaloissa, tökki kättä ja saalisti hellästi puntteja :) Ja normaalistihan Luu kulkee lenkit sen n. 15 metriä edellä eikä paljon taakseen katsele.