Tänään oli taas se jokatoinen kisa. Tänään ei saanut onnistua. Tänään toinen triplanolla oli pelottavan lähellä ja karmaisevan saavutettavissa. Mutta ei, jotain piti kehittää sen estämiseksi, etteivät tilastot mene sekaisin. Koska Tuittu on ollut molemmissa pääsiäiskisoissa niin superihku ja taitava, ei virheiden tekoa voinut langettaa sen vastuulle. Ohjaajakaan ei onnistunut syyllistymään typeriin ohjausvirheisiin, koska radat olivat aika helppoja ja - edelleen - koira niin taitava.

Tähän siis tarvittiin jotain erityistä, jotain ihan uutta! Aamu alkoi todella masentavasti melko sujuvasti sujuneella agilityradalla. Olin tosin jo ihan varma puomin kontaktivirheestä, mutta ei, tuomarin käsi ei noussut. Ja vaikka yritimme kuluttaa aikaa keinulla ja tehdä vähän ylimääräistä kaarrosta matkalla, jouduimme ylittämään maaliviivan 7,46 sekuntia ennen ihanneajan umpeutumista. Voi ei, nolla! Ja palkintopallisijoituskin vielä kolmanneksi parhaasta suorituksesta 54 koiran joukosta! Ei tämän näin pitänyt mennä!

Toinen agilityrata oli sama kuin ensimmäinen, se vain suoritettiin lopusta alkuun. Uhkaavan helppoa. Ainakaan rataa ei olisi helppo unohtaa...? Rataantutustumisessa kaikki meni ihan liian hyvin. En keksinyt yhtään paikkaa, jossa voisin pilata koiran suorituksen. Jatkoin miettimistä mielikuvaharjoittelulla, jonka olen viime aikoina todennut varsin hyödylliseksi. Se auttaa muistamaan radan ja nostaa omaa viretilaani oikeaan moodiin. Nyt se pelasti päivän! Onnistuin deletoimaan mielikuvaradastani yhden hypyn! Maaliin tullessani elin vielä siinä epätoivoisessa uskossa, että olimme tehneet taas puhtaan radan, vaikka radalla olinkin vähän hämmentynyt keppien sijainnista edelliseen esteeseen nähden. Vasta kun minulle kerrottiin, että jätin yhden esteen välistä, ja tarkennettiin, mikä este se oli, tajusin. Emme me tehneetkään nollaa. Me hyllytimme! Triplanollan mahdollisuus oli romutettu! Kaava ei pettänyt!

Kun raskas taakka oli pudonnut harteiltamme, saatoimme mennä hyppyradalle ilman paineita. Siellä saimmekin aikaiseksi kankeamista ja kaarrotusta, vaikka tulokseksi tulikin puhdas ihanneajan alittanut rata. Sijoituksemme oli 12. Epäonnistumisen lievyyttä helpotti vähän tieto siitä, että triplanollalla olisimme ilmeisesti olleet kisojen paras yhteistuloksen tekijä. Yhden hypyn skippaamisella onnistuin välttämään palkinnoksi annetun treeniliivin. Ei paha!

Koska meillä meni kuitenkin vähän liian hyvin, Maiju joutui tarjoamaan pullakahvit. Vaihdettiin ne kyllä yhteisestä sopimuksesta karkkipussiin. Kotimatka sujui leppoisasti ihanan aurinkoisessa kevätsäässä karkkia mussuttaen, agilityjuttuja jauhaen. Tästä on hyvä jäädä kuukauden verran kestävälle kisatauolle.

Treenit jatkuvat ainakin kontaktisulkeisilla. Keskiviikkona pitäis vissiin viedä jotain herkkuja, jos on tehnyt kuudessa startissa viisi nollaa...?