Koiravuodesta 2016 jäi päällimmäisenä mieleen kaksi asiaa: rankka arvokisakesä ja Syy. Vuoteen on mahtunut paljon hyvää, mutta ikävä vuotta 2016 ei kyllä tule. Toivon totisesti, että 2017 pistää paremmaksi!

Alkuvuodesta käytiin loput karsintakokeet ihan mukavin tuloksin ja alettiin valmistautua ajatukseen Venäjän reissusta. Tähän liittyi paljon ristiriitaisia tunteita, yhtenä isona se, että jouduin jättämään päällekkäisyyden takia väliin agilityn maajoukkuekarsinnat parhaassa iässään olevan koiran kanssa. Se harmittaa vieläkin.

Alkuvuodesta aloin myös totuttautua ajatukseen pennusta. En ole tainnut tottua siihen vieläkään, mutta niin vain pikkuapina tallusteli kotiin ja lopetti Syyttömyyteni. Syy on osoittautunut hyvin erilaiseksi pennuksi ja luultavasti myös koiraksi kuin Luu. Se ei ole yhtä vahva ja omahyväinen, mutta sillä on ihan omat haasteensa. Arkielämän kanssa harjoitellaan yhä ja treeneissä edetään hyvin hitaasti. Luun kanssa pystyi samassa iässä treenaamaan jo ihan ”tosissaan”, mutta Syyn kanssa mennään pentutreeneillä. Pienet välähdykset silloin tällöin auttavat kyllä uskomaan, että hiljaa hyvä tulee ja kärsivällisyys palkitaan vielä.

Ehdottomasti plussan puolelle jää yksi iso asia, eli Luun ja Syyn suhde. Sitä jännitin pennunotossa aika paljon, mutta kaikki on mennyt uskomattoman hyvin. Tilanne toki muuttuu pennun aikuistuessa, joten vasta pieni välihuokaisu tähän väliin. Mutta bortsuilla on selvästi hauskaa yhdessä ja Luu on oppinut uusia sosiaalisia taitoja :)

Kesäkuun puolivälissä alkoi kuusiviikkoinen, joka muuttui jälkikäteen yhdeksi sumuiseksi muistoksi. Agilityn SM-kisat, tokon MM-kisat, tokon SM-kisat ja EO. Agilityn SM-kisoissa satoi vettä, tokon MM-kisoissa ei saanut ruokaa, tokon SM-kisat olivat yhtä pakkopullaa ja EO:ssa olin kuolemanväsynyt.

Kisaputkesta toipuminen kesti pitkälle syksyyn. Rankkuutta lisäsi se, että ihan jokaikinen arvokisasuorituksemme meni penkin alle. (No, EO:ssa teimme yhden nollan, mutta senkin hyödyttömästi joukkuekisassa.) Edes yhdestä onnistumisesta olisi varmasti saanut lisäbuustia, joka olisi auttanut jaksamaan. Ei niitä tuloksia saa tuijottaa, joo joo, mutta jatkuva alisuoriutuminen syö. Tokon suhteen koin ahdistavimmat tunteet (joita PM-joukkueesta tiputtaminen onnistuneesti vahvistivat) ja harkitsin jo koko maajoukkuetason kisaamisen jättämistä. Vieläkään ajatus karsintoihin lähdöstä ei houkuta. Jostain pitäisi löytää se tokoilun ilo ja kisaamisen rentous.

Loppukesää ja syksyä varjosti myös jatkuva epäonni. Pieniä juttuja vain, mutta tuntui, ettei niistä tule loppua. Koirien silmätulehduskierre, Luun katkenneet hampaat, väliin jääneet molemmat piirinmestaruuskisat. Nipsun agilityn piirinmestaruuksien väliin jääminen siksi, että unohdin ilmoittautua. Luun selkäjumit. Jne.

Loppuvuodesta pääsimme taas kisaamaan aksaakin, mutta nollia ei vaan tullut. Keväällä onnistuimme pääsemään Luun kanssa huikeaan tahtiin, mutta se katkesi totaalisesti kesän taukoiluihin. Sitten kesäkuun, saimme tehtyä yhden nollan joulukuussa. Tipahdimme jotenkin taas niiden läheltä piti -nollien loukkuun. Ollaan tehty todella hyviä ja hyväntuntuisia ratoja, ja ilman muutamaa rimaa tulokset olisivat jotain ihan muuta, mutta sitäpä tämä on.

Nipsua on alettu jo säästellä ja sen kanssa edetään rata kerrallaan. Ihan kamalasti toivoisin, että pääsisin sen kanssa vielä johonkin isoihin kisoihin, mutta kunto edellä tietenkin mennään. Tulee kyllä tulevaisuudessa ihan kamala ikävä mini-aksaa. Ja erityisesti Nipsu-aksaa! Se ajatus mielessä on jo jonkun aikaa yritetty nauttia jokaisesta yhteisestä radasta.

Huikean vuoden loppuhuipennuksena Tuittu sai jouluna kennelyskän ja pisti lauman karanteeniin. Mummun iän takia kävimme lääkärissäkin. Yskä jatkuu sitkeänä edelleen, mutta yleisvointi on onneksi pysynyt hyvänä. Vielä pitää jännittää, kuinka kauan se kestää, ja mitä kaikkea meillä jää väliin.

Tuittu on muutenkin sinnitellyt menossa mukana. Vanhuus näkyy jo, mutta se 15-vuotiaalle sallittakoon :) Välillä köpötellään lyhyitä metsälenkkejä, välillä käydään vaan lähipuistossa. Suun kunto on aika heikko ja luustostakin löytyisi varmasti tutkimalla sanomista, mutta muutenhan se on terve kuin pukki. Kuulo alkaa olla jo aika olematon ja näössäkin on luultavasti pientä häikkää, mutta Tuittua pienet puutteet eivät tunnu häiritsevän.

Ensi vuodelle en aseta mitään tavoitteita, toiveita senkin edestä. Toivon, että koirat pysyvät terveinä. Pennun kanssa eläminen on tässä suhteessa niin stressaavaa. En toivo Syystä toistaiseksi mitään muuta kuin että se saisi kasvaa terveeksi aikuiseksi! Toivon, että ilo pysyy mukana harrastamisessa myös kisoissa. Toivon, että saan treenata minulle rakkaita lajeja minulle rakkaiden koirien kanssa!

Loppuun vielä harrastusvuosi 2016 luvuin. Syyn treenejä en vielä laskenut, mutta ensi vuonna sekin saa omat tilastot :)

Luu:

Tokotreenejä 124 kpl
Toko-kokeita 10 kpl, joista 1 x SM, 1 x MM ja 4 x karsintakoe
SM- ja MM-kisoista 2-tulokset, muista 1-tulos

Agilitytreenejä 38 kpl
Kisastartteja 46 kpl, joista arvokisoissa 2 kpl
Nollaprosentti normikisoissa 27 % (keväällä 41 %, syksyllä 6 %…)

Jälkiä 5 kpl, yht. 2,9 km, keppejä 22/28

Nipsu:

Agilitytreenejä 25 kpl
Kisastartteja 42 kpl, joista arvokisoissa 8 kpl
Nollaprosentti normikisoissa 50 % ja arvokisoissa 25 %