No, niitähän suurin osa pienen mustan koiran kanssa onnistumisista on :) Tänään oltiin taas tiistaiseen tapaan raunioilla ja vaikka ilmaisut ovat tökkineet helpommissakin paikoissa, päätin yrittää haukata Tuitun kanssa isompaa palaa kakkua ja laitatin yhden maalimiehen ihan umpipiiloon.

Aloitettiin taas telinenurkalta ja lähdettiin aidanvierustaa. Tuittu sekoili heti alkuunsa ja otti rullaa suuhun, mutta uudella yrityksellä päästiin matkaan. Tuittu oli tänään aika rauhallisella tuulella, eli pysytteli melkein koko ajan näköetäisyydellä ja teki tarkasti töitä. Ensimmäinen ukko oli takakasan röykkiön nurkilla ja Tuittu sai siitä selvästi hajun. Sillä meni kuitenkin rulla kainaloihin ja se palasi surkeana takaisin. Autoin rullan pois ja lähetin uudestaan, mistä seurasi nopea ja itsenäinen ilmaisu.

Seuraava äijä oli sitten siellä umpparissa, ruumisarkkua muistuttavassa laatikossa. Sekin löytyi, mutta kuten oletinkin, ilmaisu ei ollut taaskaan helppo nakki. Tuittu kiersi piiloa, nuuski, etsi sisäänpääsyä, meinasi lähteä muualle, mutta palasi takaisin. Mietin jo päässäni, mitä teen, kun se ei pysty ilmaisemaan. Tuittu löysi arkun päädystä pienet ilmareiät, joita tarkkana nuuskittuaan se oli varma, että siellä se ukko makaa. Ja lopulta se ilmaisi! Onneksi maltoin mieleni ja vain odotin, vaikka piilon kiertely tuntuikin kestävän ikuisuuden. Hienosti tehty pieneltä sitkeältä koiralta.

Viimeisenä oli vielä suoraa palkkaava äijä jossain etukasalla. Kierrettiin melkein koko alue, vaikka Tuitulla oli jo matkan varrella jotain hajua. Radalla kasvaa minuakin pahimmillaan lantioon ylttävää heinikkoa, joka varmasti vaikeuttaa pienen koiran työskentelyä. Tuittu kyllä hauskasti kiipeää aina välillä johonkin korkeammalle nuuskimaan tuulia, jotta hajut ylttäisivät senkin nenään :) Nyt viimeinenkin ukko löytyi piilostaan, kun kierrettiin alueelle toista kautta.