Tänään kisattiin kotikisoissa Luun ja Nipen kanssa, molemmille agility- ja hyppyradat. Onneksi paras rata osui viimeiseksi, niin jäi parempi mieli, mitä kokonaisuus antaisi aiheeksi ;)

Luun kanssa paloi taas käämit ihan totaalisesti (mutta onnistuin jo aika hyvin esittämään koiran silmissä välinpitämätöntä! :D), kun molemmat radat päättyivät rimoihin. Ensimmäinen esteellä 12 ja toisella 5. Yhteensä päästiin siis menemään melkein kokonainen kisarata... Tuo alkurataan keskeyttäminen syö vaan niin paljon! Ja sitten ärsyttää suunnattomasti, että molemmat pudotukset olivat semmoisia, että rytmitin ohjauksen vähän huonosti ja heti lentää puutavaraa... En ohjannut täydellisesti, enkä tule koskaan ohjaamaankaan, mutta miksi, oi miksi, tuo koira ei voi antaa yhtään armoa? Eihän se niitä rimoja piruuttaan tiputtele, mutta silti.

Olen jo huomannut, että pelkään kisoissa tietynlaisia kohtia, joissa tiedän riman olevan herkässä. Ja kun pelkään, en uskalla ohjata kunnolla. Ja kun en ohjaa kunnolla, tuleeko siitä mitään? Ei. Aika paha kierre. Treeneissä vastaavat kohdat onnistuvat paremmin, koska tiedän, että voin korjata.

No, näillä mennään.

Maksi kakkoset aloittivat Muotkan hyppärillä. Ihan mukava rata, paitsi aika hurja loppusuora. Esa kävi kyllä kääntämässä yhtä hyppyä helpompaan asentoon ennen tutustumista, kuuli ilmeisesti tarpeeksi kauhistelua ;)

Jätin alkuun hankalan tuntuisen valssin tekemättä ja ohjasin nelosen takaaleikkauksella. Hyvä minä! Se toimi ihan nätisti! Sitten putkijarru jäi huonoksi ja Luu pääsi kaarrottamaan putken jälkeen. Siinä piti ronkkia hypylle, mutta onnistui sekin. Itse maltoin pysyä rauhallisena ja rimakin pysyi, vaikka Luu tuli jo aika vinosta. Kepeille oli tästä syystä vaikeampi osua, mutta löytyivät nekin sitten. Pituuden jälkeen olin takaaleikkaamassa, mutta tässä kohdassa ei kyllä oltu yhtään samalla aaltopituudella koiran kanssa. Luu lähti tykittämään suoraan ja leiskautti kamalalla laakahypyllä riman alas. Tähän siis kiitos ja hei. Kovin oli Luu kyllä taas tyytyväisen oloinen suoritukseensa. Hah, olisipas tiennyt missanneensa kahden suoran putken kaahotusloppusuoran!

Luun hyppäri

Agilityrata oli sitten harjoittelua tekemässä olleen Tommin käsialaa. Oli kyllä kiva rata, tykkäsin ainakin tutustuessa! Ainoastaan lopussa oli tosi hankala käännös pituuden jälkeen. Eipä päästy sitten kokeilemaan sitäkään, kun tie tyssäsi tosiaan hypylle nro 5. Yritin tehdä semmoista löysähköä valssia, ettei Luu käänny liian tiukasti ja mene puomille huonosta kulmasta. No, rimahan siitä sitten lensi. Vähän huonosti rytmitetty valssi joo, mutta ihan oikeesti. Kyllä korpesi.

Luun agilityrata

Sitten jäähkälenkille tunteita viilentämään ja ajatukset Nipsun ratoihin. Vähän oli vaikeata, mutta kyllä se siitä sitten lähti. Nipsun kanssa oli oikeastaan tosi hyvä fiilis mennä, semmoinen kunnon tekemisen meininki.

Aloitettiin Huittisen Annen agilityradalta. Oli Annen radaksi yllättävän paljon mieleeni ;) Aika sulava. Pari putkeenlähetystä piti tehdä kunnolla, että ehti jatkoon, mutta ei mitään ihme kikkailuja. Ihan kivasti kulkikin. Kunnes kosahti. Tokan putkipersjätön jälkeen meni jotenkin pasmat ihan sekaisin, kun ehdinkin paljon paremmin kuin kuvittelin. Valssasin hypyllä ihan väärään suuntaan ja kadotin seuraavan esteen. Pyörähdettiin siinä sitten ylimääräinen ympyrä kiellon arvoisesti. Kiljuin vaan, että "Missä se on...?!" :D

Nipsun agilityrata

Ihan hyvää menoa siis muuten, mutta näitä virheitä nyt vaan tulee yksinkertaisesti ihan liikaa enkä vieläkään tiedä, miten niistä pääsee eroon.

Hyppäri oli taas Muotkan. Samoja juttuja kuin kakkostenkin radalla, mutta tietty vähän enemmän haastetta. Loppusuoralla sai taas pinkoa.

Tämä tehtiin ihan hyvin. Jotain pieniä kökköyksiä, mutta ei nyt takerruta niihin. 0-voitto! :) Esakin kommentoi palkintojenjaossa, että onneksi mulla on tämmöinen terapiakoira ;)

Nipsun hyppäri