Tänään on viimeinen karanteenimaanantai, wuhuu! Ensi viikolla päästään siis taas valkkuryhmän tokoihin, mutta tänään jouduttiin vielä tyytymään omaan seuraamme. Eikä se tällä kertaa ollut kovin loistokasta.

Tarkoitus oli tehdä vaikka mitä, mutta tehtiin vaan miljoona vuotta ruutua. Ruudun paikan korjailut ovat olleet "pitäis treenata" -listalla ties kuinka kauan. Välillä niitä on vähän kokeiltu, mutta aina se on jäänyt, kun siinä treenaamisessa vaan tökkii joku ja kaikilla menee hermot. Vaan pakko tämäkin mörkö on vaan selättää, joten tuumasta toimeen.

Testailin vähän kaikenlaista ja yritin keksiä jotain toimivaa keinoa. Tuloksetta. Tuloksena oli jälleen kerran ne riekaleiset hermot, ohjaajalla. Kokeilin mm. saanko Luun yhtään varovaisemmaksi kieltämällä, kun se sitkeästi tarjosi yhtä kulmamerkkiä. Lähetin, kielsin, moitin, raahasin niskasta. Ja aika monesti. Ehkä jonkun viidennen kerran jälkeen Luu alkoi vähän väistää ruutua. Puolikas vapauttava sana ja se meni taas täysillä häntä pystyssä. Hirrrveen helposti se kyllä paineistuu...

Ongelmia on varmaan monta. Luu ei oikeasti vaan jotenkin tajua. Mutta rautalangasta vääntäminenkään ei auttanut. Näytin, kutsuin, ohjasin, talutin. Tarjoamisessa on musta liikaa huonoja puolia. Luu kyllä tarjoaa. Merkkejä, peruuttamista, kaukoja... Ajatus ei vaan pysy mukana, enkä koe tässä tapauksessa tavoitteeksi sitä, että koira säkällä jossain vaiheessa päätyy sinne oikeaan paikkaan. Tarjoaminen aiheuttaa myös ääntelyä, ja sitä me ei haluta vahvistaa. Tekisin näitä mieluummin toki hyvällä, mutta siitäkin seuraa helposti se, että Luulla on "liian kivaa", ja homma menee aivottomaksi. Sitä pahaa on yleensä pakko ottaa vähän mukaan, että järjen saa pysymään mukana menossa.

Tästä tuli nyt vähän tämmöinen ilman päätä ja häntää -päivitys, mutta sekavaltakin vaikuttava kirjoittaminen auttaa jäsentämään ajatuksia ;) Nyt mietitään vielä vähän lisää ja tehdään seuraava treeni paremmalla suunnitelmalla. Tai siis suunnitelmalla ylipäätään.