Mitenköhän sitä laittaisi vuoden 2014 pakettiin? Ehkä luvuilla kuten vuosi sittenkin. Kun kaikki treenit ja kisapäivät laskee yhteen, tekemistä on riittänyt melkein vuoden jokaiselle päivälle. Käytännössä ollaan tehty samoina päivinä useaa juttua, joten totaalilepopäiviäkin on mahtunut vuoteen 2014 ihan riittävästi.

Luu treenasi tokoa vähemmän kuin viime vuonna (181), vain 158 kertaa. Tai sanotaanko harvemmin. Treenit ovat olleet erilaisia ja välillä sen verran kuormittavampia, että taukopäiviä on pidetty tarkoituksellakin enemmän. Mutta on tänä vuonna ehkä laiskoteltukin enemmän. Ja toki loppuvuoden sterkkausloma söi osansa, kun pidettiin ihan totaalitaukoa.

Koekäyntejä kertyi kymmenen, eli tasan saman verran kuin edellisenä vuonna. Tulostasokin oli lähes identtinen, eli kahdeksasta kokeesta tuli ykkönen. Huonoimmat kokeet osuivat yhteen karsintaan ja - yllätys, yllätys - SM-kisaan. Epäonnen SM-kisaa lukuunottamatta tulostaso oli nouseva ja parhaat kokeet osuivat syksylle.

Toko-vuosi 2014 oli erittäin kasvattava. Alkuvuoden karsinnoissa tapeltiin huonon vireen kanssa ja olin jo vaipumassa epätoivoon. Tuntui, etten vaan saanut koiraan mitään otetta, vaikka treeneissä saatiin asioita vähitellen paremmaksi. Vaan töitä jatkettiin, saatiin kullanarvoisia neuvoja, tukea ja apua, parasta treeniseuraa. Keväällä treenit tuntuivat polkevan paikallaan ja olivat henkisesti välillä todella raskaita, kun piti itse skarpata niin täysillä. Välillä tuli takapakkia, mutta nyt kun katsoo koko vuotta taaksepäin, niin eteenpäin on tultu. Askel askeleelta tekeminen alkoi tuntua paremmalta ja syksyn kokeissa koettiin jo ihan hyviä fiiliksiä. Hommaa riittää aina vaan, eikä Luun treenaamisesta koskaan mitään leppoisaa pallonheittelyä tulekaan, mutta mieli on ehkä sata kertaa positiisempi kuin vuosi sitten.

Myös agilitya ollaan näköjään treenattu reilusti vähemmän. 2013 62 kertaa, 2014 vain 43. Harvemmin kuin kerran viikossa siis. Omatoimitreenejä haluaisin edelleen tehdä enemmän, mutta näille ei vaan koskaan tunnu löytyvän aikaa...

Sen sijaan kisattiin vähän enemmän. Kisapäiviä tuli 29 ja startteja 78. Kohokohta oli tietty se, että eräs unelma toteutui ja päästiin SM-kisoihin ja karsintoihin. SM-kisoissa vieläpä - against all odds - yksi vuoden harvoista nollista ja finaalipaikka. Toinen huippuhetki oli valioituminen, vaikka toki uskoin, että kyllä se nolla JOSKUS tulee. Luun kanssa nämä agi-unelmat ovat vähän vaatimattomampia kuin bordercollieilla yleensä ;) Normistartteja tuli 72 ja niissä tehtiin kahdeksan nollaa. Nollaprosentti oli siis n. 11 %, mikä on inasen huonompi kuin v. 2013. Hyllyjä tuli 37, eli 51 %. Se on sentään pari prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime vuonna, mutta samaa tasoa silti.

Aksassa ollaan löydetty yhteinen sävel aina vaan useammin ja meno on tuntunut usein todella hyvältä. Ollaan tehty hyviä ratoja enemmän kuin koskaan ja katastrofiratoja vähemmän kuin koskaan. Suuri mysteeri onkin, miksi nollia tulee vain vähemmän... Mutta näillä mennään ja jatketaan. Nautitaan siitä, mitä meillä on.

Jälkeä treenattiin 22 kertaa, kilometrejä kertyi vajaa 10,5. Kilsoihin ei ole laskettu hukattuja jälkiä ja muutama treeni on ollut pelkkää janatreeniä, joten keskimäärin ajetut jäljet ovat olleet pidempiä kuin puoli kilometriä. Keppejä Luu on nostanut hauskasti tasan 100. Niitä on jätetty 118, eli keppiprosentti on ollut ihan hyvä (?) 85 %.

Esineitä treenattiin edelleen tosi vähän, ehkä pari-kolme kertaa.

Lisäksi Luu sai tehdä poikkeuksellisen paljon flyballia ja osallistua peräti kolmeen kisaan. Messariin treenattiin joukkueena jopa muutama kerta. Flyball-päiviä taisi tulla kaikkiaan kuusi. Muuta menestystä ei tullut, mutta omista kisoista jäi takataskuun epävirallinen seuramestaruus :)

Nipsu treenasi aksaa 37 kertaa, kun edellisvuonna treenejä kertyi 53. Vähemmän ja harvemmin ei ole tehnyt huonoa.

Kisojakin oli inasen vähemmän, kun kisapäiviä tuli 22 (25) ja startteja kaikkiaan 52 (60). Starteista 39 oli normikisoissa, eli erilaisia arvokisastartteja oli varsin iso prosentti. Normikisoissa tehtiin saman verran nollia kuin edellisvuonna, 19, eli nollaprosentti oli 49 %. Arvokisoissa saatiin aikaiseksi kolme nollaa, prosentteina 23 %. Aika selkeä ero, joka kertoo paljon menestyksestämme... Mainittavaa on kuitenkin nollaprosentin kasvu. Edellisvuonna se oli 37 %. Ja jos jaetaan vielä vuosi 2014 kahtia, niin keväällä tämä maaginen luku oli vain 38 %, mutta loppuvuoden puolella 61 %. Hyvältä se on tuntunutkin viime aikoina :) Viime vuonna olin näköjään laskenut myös, että nollista voittoja oli 58 %. Vuonna 2014 voittoja tuli saman verran, 11, ja prosenttikin on sama 58 %.

Nipsun kanssa ehdoton huippuhetki oli EO. Se, että päästiin sinne, ja se että vielä saatiin onnistuminen, käytännössä ensimmäistä kertaa ikinä isoissa kisoissa. Toivon, että se loi uskoa omaan pääkoppaan, että meidänkin on mahdollista olla mokaamatta arvokisoissa :) Toinen onnistuminen oli nollien kerääminen syksyllä. Meillä oli alkuvuodelta tosi vähän tuloksia ja hetken arvoin, lähdenkö edes yrittämään EO-pisteidä. Lähdin, ja sitten niitä vain tuli. Noustiin listalla kohisten ja nyt näyttää, että se riittää.

Tuittu-rakas täytti 13 vuotta ja on hyvässä kunnossa <3 Hampaita täytyy putsauttaa ja kevään tassupattiepisodi oli inhottava, mutta muuten porskutetaan menemään. Tänä talvena olen jättänyt sitä enemmän kotiin, kun on menty Luun kanssa treenaamaan, ja se on vaikuttanut ihan tyytyväiseltä. Samoin olen huomannut, että pidemmistä lenkeistä mummu tarvitsee palautumisaikaa ja lepopäiviä väliin. Mutta kyllä se juuri tuossa joulun aikaankin kipitti reippaasti viitenä peräkkäisenä päivänä vähintään reilun tunnin pituiset metsälenkit.

Muutenkin koirat ovat olleet terveitä, joten vuosi on ollut taas hyvin onnekas <3