Luu on päässyt eilen ja tänään metsälenkkeilemään meidän vakkarimaastoihimme Suolijärvelle. Tehtiin tosin vähän lyhennetyt lenkit jään poikki oikaisten. Luoksetulot sujuvat koko ajan paremmin. Harjoitus tuottaa tulosta, kumma juttu. (Uhmaikää odotellessa.)

Tänään käytiin taas touhuilemassa koulun pihassa Luun kanssa. Ei oltu kumpikaan ihan parhaassa mahdollisessa vireessä, mutta tulipahan tehtyä jotain. Oiskohan Luulla vähän hampaissa ikävää tuntua, sillä leikkiminen oli totuttua huonompaa...? Lisäksi toisena leluna oli se Luun itsensä valitsema karvahäntäpallo, joka oli selvästi mieluisampi. Ei siis vaihtanut sitä niin hyvin kuin fleece-pötkylää (joka oli ennen ykkössuosikki). Ehkä olisi pitänyt ostaa niitäkin suosiolla kaksi.

Aloitettiin vauhtinoudolla, joka ei kyllä mennyt ihan putkeen. Ensimmäisellä heitolla Luu jäi säätämään jotain kapulan luokse, eikä ottanut sitä lopulta ollenkaan suuhun, vaan juoksi luokse, kun hihkuin lelujen kanssa. Toisella lähti sitten tuomaan kapulaa tosi hyvin, mutta juoksi ohi ja jäi rälläämään kapulan kanssa ja sääti sen jossain vaiheessa huonolle otteelle. Lopulta sain sen tuomaan kapulan mulle asti hyvin ja vaihtamaan leluun. No ainakin kapula on ihan mieleinen juttu, sillä kävi hakemassa sen pari kertaa kentän laidalta ihan itsekseen.

Ruutua tehtiin samoin kuin viimeksi, eli lelulle lähettämistä. Kokeilin onnistuisiko lelun jättäminen Luu vapaana niin, että houkuttelin sen toisella lelulla pois ruudusta, mutta siinä oli liikaa liikkuvia osia. Pari toistoa siis sylikyydillä, ja ne ihan hyvin. Kiertojakin tehtiin taas pari molempiin suuntiin. Luu ei selvästi ollut enää täysillä mukana, joten siirryttiin ruokajuttuihin.

Ensin vähän seuraamista sivulla istuen ja muutaman askeleen pätkinä. Ihan söpöltä se näytti :D Pään olen saanut pysymään nyt pystymmässä. Lopuksi merkkiä läheltä niin, että vaihtelin omaa paikkaani. Muutaman kerran Luu meni hämyyn ja jäi edelliseen kohtaan, mutta korjasi kyllä hienosti. Selvästi sillä on joku ajatus oikeasta palkasta, sillä jos en naksauta vinosta, korjaa suoremmaksi.

Sisällä on normisettien lisäksi treenattu pariin otteeseen malttia. Luu nimittäin nosti kamalan mekkalan, jos jätin sen aitaukseen ja treenasin Tuitun kanssa jotain. Osa parista ateriasta onkin nautittu nyt niin, että olen ruokakupin kanssa eteisen nurkan takana ja käyn viemässä Luulle nappulan, kun se on hiljaa ja rauhassa. Komentaminen ja kovistelu ei mekkalointiin auttanut, joten kokeillaan nyt porkkanaa. Ainakin nämä pari kertaa ovat osoittaneet jo selvää parannusta. Tänään pystyin jopa tekemään Tuitun kanssa vähän kaukoja.

Luun lempipuuhassa puremisessa alkaa myös näkyä pienoisia rauhoittumisen merkkejä. On sillä edelleen tietyt kohteet, joita se tykkää pureskella ja kyllä se edelleen joutuu päivittäin jäähylle, kun minuun hyökkimisestä tai käsiin iskeytymisestä ei tule loppua. Jäähy on noissa tilanteissa kyllä kaikkien kannalta paras ratkaisu. Luu on touhun mennessä överiksi jo niin väsynyt, että nukahtaa hyvin pian. Itselläni kiristää hermoja se terävien pentuhampaiden kohteeksi joutuminen joskus niin paljon, että on hyvä, että voin vaan napata pennun rauhallisesti kainaloon ja nostaa aitaukseensa. (No, myönnetään, joskus on mennyt niskanahkaotteellakin...)

Niin suloinen kun se onkin, odotan edelleen sitä aikuiseksi kasvamista! Ainahan pennusta voi katsella valokuvia :)

Kuva Lea Nissinen.