Jäin tänään kehariryhmän jälkeen treenaamaan. Tehtiin Luun kanssa rataa. Tuittu sai aluksi tehdä muutamaa estettä. Kyllä on mummun vauhti hidastunut, mutta pääasia, että on kivaa ja saa ruokaa :)

Luu oli aluksi ihan kamala. Hyvä etten itkuun purskahtanut taas epätoivossani. Se meni taas ihan ryysimällä ja ihan hullun kovaa. Ei se vauhti mitään, mutta se asenne. Raivolla vaan eteenpäin ja ohjauksista läpi. En ehtinyt mihinkään, en saanut koiraa kääntymään, en saanut siihen mitään otetta.

Alussa oli kaksi hyppyä suoraan, sitten kolmas pystyssä ja siitä 90 astetta oikealle aan takana olevaan putkeen. Yritin ensin ihmisnuolella. Saan Luun kyllä pysäytettyä esteen eteen ihan hyvin, jos jään rimalle jarruttamaan. Mutta sitten jos yritän ehtiä alta pois, niin ei käänny eikä kokoa. Tuo oli sille teknisestikin vaikea (tuli kerran riman ali ja tiputti monta kertaa), mutta ei toki olisi ollut, jos olisi reagoinut siihen ihmisnuoleen. Nyt se vaan ryysi läpi ja hyppäsi kerran muakin päin. Oli hermot koetuksella. Luovutin ja tein vekillä + leikkauksella putkeen, vaikka sitten oli tosi vaikea ehtiä putken jälkeiseen kohtaan.

Siellä odottikin heti seuraava haaste. Putken jälkeen oli kaksi hyppyä, joista jälkimmäiselle olin suunnitellut poispäinkäännöksen. Jouduin vain aina ihan hulluna juoksemaan kohti ekaa hyppyä, että sain Luun linjattua putkesta sille, että sitten ei ollut mitään jakoja ehtiä vetämään sitä poispäinkäännökselle. Kun se oli siinä vaiheessa jo hypännyt seuraavan hypyn suoraan... Sylkkärillä tämä lopulta onnistui, tosin ekan hypyn rima oli herkässä ja sylkkärissäkin sattui kaikenlaista.

Seuraavassa pätkässä oli pari putkileikkausta. Näitä Luu kielsi. Ekassa katsoi jo putkea, mutta kääntyi kuitenkin vielä mun liikkeen mukana pois. Tokassa piti vetää kauempaan päähän ja leikata, siinä Luu jäi vetoon kiinni, eikä irronnut putkeen. Meni jo idiotismin puolelle se touhu, joten hermostuin - tai oikeastaan suutuin, ja Luu joutui puhutteluun. Kas kummaa, palaute meni perille ja putket löytyivät sen jälkeen joka kerta ihan suvereenisti...

Tässä vaiheessa oltiin treenattukin jo aika kauan ja Luu alkoi olla varsin läkähdyksissä. Se ei vaikuttanut kuitenkaan vielä liian väsyneeltä, vaan sopivasti voipuneelta ;) Loppu sujuikin huomattavasti paremmin! Koira oli kuulolla, reagoi ja kääntyi! Saatiin tehtyä tosi hyviä pätkiä. Rimojakin taisi tippua vain yksi, kun käskytin vauhdikkaassa kohdassa putkeen riman päällä. Päästiin koko 30 estettä lopulta pätkissä loppuun asti ja loppu jo varsin kivuttomasti.

Alku jäi niin kaivelemaan, koska en ollut saanut sitä kertaakaan sujuvaksi, niin oli sitten ihan pakko kokeilla vielä. Ja tadaa, vastakäännös näytti olevan lopulta meidän ratkaisumme tähänkin. Sillä Luu kääntyi kiltisti ja sillä sain rytminkin toimimaan niin, että ehdin putkella leikkaamisesta huolimatta jatkoon.

Olen yrittänyt vähän opetella eroon siitä ajatusmallista tai päähänpinttymästä, että joku ohjauskuvio on nyt vain saatava onnistumaan. Luun kanssa se kun on loputon suo ja aiheuttaa vain hermojen kiristymistä. Toki kaikkia ohjauksia treenataan ja repertuaaria pyritään pidemmällä tähtäimellä laajentamaan, mutta Luun kanssa tuntuu tässä vaiheessa olennaisemmalta oppia löytämään ne ohjaukset, jotka sille nyt sattuvat sopimaan. Ne ovat usein aika erilaisia kuin ns. tavallisilla koirilla (siis semmoisilla, jotka toimivat, kuten hyvin koulutetun agilitykoiran kuuluisikin toimia...), mikä on mulle edelleen vaikea "hyväksyä". Edelleen sorrun ajattelemaan, että "kyllä tämän pitäisi tällä ohjauksella onnistua" ja "kaikki muutkin tekee näin", vaikka pitäisi vaan oppia luottamaan siihen omaan juttuun. Luukin osaa monia juttuja ihan todella hienosti, kun sen vaan antaisi mennä ja tehdä ne omalla tavallaan :)

Ja kunhan sen ensin väsyttää läkähdyksiin... :D