Lainaan nyt vähän TamSKin maksien SM-kisoissa lanseeraamaa slogania ;) Tänään mentiin Nipsun kanssa kisoissa aika laidasta laitaan. Ensimmäinen rata päättyi hyllyyn vitosesteellä ja lopullisesti ohjaajan kaatumiseen kasiesteellä. Toisella radalla tulikin sitten kauan kaivattu nolla - ja voitto! Kiitos Outille ratojen kuvaamisesta :)

Olen ollut Tsaun juhannuskisoissa kerran aikaisemmin. Tuittu oli silloin tosi hyvä, joten paikasta on jäänyt takaraivoon aika hyvä mieli. Tuittu ei ollut silloin vielä AVA ja hävittiin 0-voitto kahdella kymmenyksellä, mutta siihen oli toki totuttu... Toinen ratakin oli meiltä tosi hyvä, mutta hyllytettiin, kun Tuittu oikaisi huomaamattani kepeillä. Kati ja Svante tekivät myös melkein 0-voiton, mutta vähän erikoisemmalla tavalla. Ensimmäinen yritys meni mönkään radalla törttöilleen työntekijän takia. Pari sai uusia radan, mutta aikaisemmin radalla tullut vitonen jäi tietty voimaan. Sillä uusinnalla olisi tullut 0-voitto... No, myöhemmin molemmista tuli AVOja paljon makeammin oman seuran kisoissa :)

Mutta muistelut sikseen, tänä vuonna kehiin pääsi vain touho-osasto. Aloitettiin Saviojan ihan kivalla hyppärillä, jossa oli kakkosten tarpeisiin ihan riittävästi mietittävää. Nipsun kanssa ei siis päästy kaikkea testaamaan, kun köpöteltiin kasiesteen jälkeen maaliin. Alussa hyllytettiin, kun Nipsu oikaisi kepeiltä putkeen. Siinä joutui vähän työntämään, ja olin liikkeissäni taas liian äkkinäinen. Korjasin kepit ja jatkettiin matkaa kolmen esteen verran, kunnes luisuin valssissa kyljelleni. Harmittoman näköisestä pyllähdyksestä huolimatta selässä vihlaisi aika ikävästi, ja oli pakko luovuttaa ja jättää rata siihen. Kyllä harmitti, kun ajelee Kaarinaan, eikä pääse menemään rataa edes alkua pidemmälle.

Räsäsen Minnan agilityrata alkoi melkein heti hyppiksen jälkeen. Selkä tuntui vähän ikävältä, mutta pystyin onneksi juoksemaan. Liukas nurtsi kyllä jännäsi. Radan alusta en saanut kovin varmaa oloa. Hypyn ja renkaan jälkeen oli puomi suoraan edessä, mutta renkaalta piti kääntyä putken kauempaan, aika piilossa olevaan päähän. Nipsu reagoi haltuunottoon oikein hyvin ja katseli jopa vähän sitä ensimmäistä putkensuuta. Sain väännettyä sen oikeaan reikään ja puomilla päästiin taas parempaan rytmiin. Kepeillä piti ryysiä taas samaan tapaan, mutta olin hakenut harkkaesteiltä siihen varmempaa oloa. Ja ongelmittahan se sujui, kun luotin koiraan, enkä sählännyt. Pikkuisen myöhässä olin silti keppien jälkeisellä hypyllä, joten sen oikeasta suoritussuunnasta menee kiitokset myös Nipsulle ja agilityjumalalle. Kontakteilla hätäilin vähän suotta ja vapautin ennen selkeitä stoppeja. Jotenkin se Nipsun kiire tarttuu, enkä osaa rauhoittaa tilannetta. Mutta maalissa oli silti pakko vähän tuulettaa :) Me pystyttiin sittenkin!